Anna-Leena Härkönen: Kissapsykoosi. Otava 2024.
Anna-Leena Härkönen (s. 1965) on kulttuurin merkkihenkilö, kolmisenkymmentä kirjaa julkaissut kirjailija ja näyttelijä. Hän on kerännyt liudan palkintoja, muun muassa Suomi-palkinnon vuonna 2017. Hän on myös uuttera kolumnisti, jonka lehtikirjoituksista on koottu useita teoksia. Tuore Kissapsykoosi on tällainen kokoomateos. Se sisältää 25 Apu-lehdessä 2020-luvulla ilmestynyttä kolumnia.
Kirja on erinomaisen viihdyttävä ja ajatuksia virkistävä. Härkönen nimittäin uskaltaa sanoa eli kirjoittaa. Kyytiä saavat epäkohteliaat ihmiset, huonosti käyttäytyvät lapset ja korona-ajan maskia käyttämättömät välinpitämättömät tyypit.
Osansa saavat iltapäivälehtien naurettavat sensaatio-otsikot, kuten ”Näin sinulle käy, jos syöt joka aamu kaurapuuroa” ja ”Ihmiskilpi ilahtui formulavoitosta”, tai firmojen pakolliset virkistyspäivät, joissa pakotetaan ihmiset leikillisesti hyppimään ulos mukavuusalueiltaan.
Mutta ei kaikki ole kritiikkiä ja purnaamista. Härkönen kertoo hellyttävästi kissakokemuksistaan, askarteluvimmastaan ja luontoelämyksistään. Hän toteaa pohjimmiltaan pelkäävänsä ihmisiä, eikä korona-aika pakollisine eristyksineen ilmeisesti ainakaan helpottanut tätä. Hän osaa lähteä juhlista ajoissa välttääkseen joutumansa tietyn ystävän tiettyä humalatilaa aina seuraavan ilkeyden kohteeksi.
Ihmiset ovat hänelle sekä innoite että haaste, ja hän tunnustaa kirjailijana varastavansa kaiken. Samanlaisen tunnustuksen muistan lukeneeni aikoinaan Juha Siltasen sanomana. Joskin nykyään on oltava varovainen sen suhteen, mitä lainaa ja levittää eteenpäin lukevalle yleisölle: ”On todella pelottavaa, että jokin aika sitten kirjailija tuomittiin sakkoihin, koska jotkut tuttavat olivat tunnistaneet itsensä fiktiivisestä romaanista. Mihin me olemme menossa?”
Härkönen paljastaa olevansa näyttelijänäkin varas. ”Näyttelijä pöllivät ihmisten eleitä ja puhetyylejä. Minä varastin kerran lähikaupan myyjän tavan puhua. Hänellä oli tapana kysyä laulavalla äänellä: ’Onko plussa-korttia?’ Otin saman nuotin puheeseeni, kun näyttelin mielisairaalan ylihoitajaa. ’Ja iltalääkkeen aika!’
Olen siis varas kaikilla rintamilla.”
Kirja on alle satasivuinen, mutta kolumnit ovat niin tiiviitä, että lukeminen hitaasti nautiskellen kannattaa. Tämä olisi myös mainio teos ottaa mukaan matkalle tai rannalle piristykseksi, jos ei ole kutsumusta syventyä tuntikausien pitkään proosaan.
Minun oli vaikea päättää, mistä lainaisin pitemmän sitaatin lukupalaksi, niin meheviä nämä kolumnit ovat. Tässä otos kolumnista Brittimafia:
”Vietin ihanan lomaviikon Phuketissa, ensimmäisen kerran koronan jälkeen. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun hotellin miehitti brittimafia.
Heillä oli jättiläismäiset uimarenkaat, kuin rekka-auton pyörien sisäkumeista tehdyt. Niillä he tukkivat puolet altaasta ja pitivät helvetillistä älämölöä. Jotkut polttivat altaassa tupakkaa. Siis kelluivat uimarenkailla ja pitivät toisessa kädessä oluttölkkiä ja toisessa röökiä. Välillä he lipuivat karistamaan tuhkaa kukkaruukkuihin. Henkilökunta ei puuttunut asiaan. Jos joku briteistä olisi oksentanut veteen, saattaa olla, että siitä olisi tultu huomauttamaan.
Toivoin, että joltain olisi pudonnut oluttölkki altaaseen. Sitten toivoin, että edes yksi heistä olisi kännipäissään hukkunut. Tai edes palanut auringossa. Teki myös mieli varastaa ne uimarenkaat yöllä. Edes yksi. Mutta raahata nyt sellaista möllykkää huoneeseen. Ja siitähän olisi voinut jäädä kiinni.
Jossain vaiheessa he virittivät yhteislaulun. Ja huudattivat terassillaan omaa musiikkiaan. Kun se sekoittui allasbaarista kantautuvaan jytkeeseen, tuntui kuin olisi ollut yökerhossa. Laitoin korvatulpat ja yritin levätä aurinkotuolissa. Mutta on vaikeaa rentoutua, kun pitää keskittyä vihaamiseen.
Erityinen inhokkini oli käheä-ääninen, tatuoitu nainen, joka piti mustaa päälaelta rutistunutta lippalakkia. Hänellä oli koko ajan paljon asiaa, ja ne asiat hän huusi. Myös FaceTime-puheluissa. Olin varma, ettei tuo naudanpuolikas selviäisi aamulla ylös kovin nopeasti, ja allasrauha meille tolkun ihmisille olisi taattu. Mutta hän töpsähti terassilleen punakkana jo yhdeksältä. Kilautti kaverille naapurihuoneeseen, ja kohta oli taas rähinä päällä. Tällaiset tollothan eivät edes väsy millään. Ei ihme, että esimerkiksi Espanjassa on kuulemma hotelleita, jotka kieltäytyvät majoittamasta brittituristeja.”
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 