Avainsana-arkisto: sosiaalinen media

Pikkujoulukevennys 1: Maailmanhistoriaa boomerille vessalukemistoksi

Wylie Overstreet: Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin (suomeksi toimittanut Panu Väänänen. Atena, 2013)

"Maailmankaikkeus on ollut olemassa jo noin 13 miljardia vuotta, tai jos on fantasiaromaanien ystävä, 12 000 vuotta. Mitä jos Facebook olisi tallentanut koko sen ajan herttaiselle pikku aikajanalleen? Aikojen alku, elämän, ihmisen ja sivilisaatioiden synty, sodat ja kärhämät, onnistumiset ja umpikujat?"

Wylie Overstreetin idea on hauska. Hän ei myöskään venytä vitsiä liian pitkäksi. Kirja alkaa todellakin aivan alusta, singulariteetista ja sen vaikeasti selitettävästä suhteesta käyttäjiin Avaruus ja Aika. Sitä seuraa Alkuräjähdyksen mahtavat bileet, jonka jälkeen Painovoima alkaa muokata Tähtisumua kunnes Jumala ilmestyy ja sytyttää valot. Tähän kaikkeen meni kolme sivua.

Löysin kirjan englanninkielisen painoksen Kuopion pääkirjaston vaihtokirjojen hyllystä. Aloin selata sitä, ja se imaisi heti mukaansa. Overstreet aavisti tämänkaltaisia reaktioita:

"Toivon vilpittömästi, että lukija nauttii käsillä olevasta kirjasta. Hän saattaa pitää sitä huvittavana tai opettavaisena, tai hän saattaa vain pitää sitä kädessään istuessaan pöntöllä, mikä tarkoittaa pitkää istuntoa."

Kirja on jaettu muutamaan jaksoon (Ihmeiden aika, Renessanssi, Tietoyhteiskunnan aika jne). Overstreet luonnehtii kutakin jaksoa noin vajaan sivun verran. Tiivistelmätkin ovat osuvia kuten esimerkki Teollisesta vallankumouksesta osoittaa:

"Uurastus sai kansakunnat kukoistamaan. Englanti rikastui viennillään: kangasta, rautaa, nokisia orpoja ja masentavaa kirjallisuutta. Amerikka rakensi rautateitä, työntyi länteen ja siitä tuli tupakkakaupan markkinajohtaja, minkä ohella se loi näyttävän uran ihmisten kuolemisen edesauttamisessa."

Miltä kirja sitten näyttää. Näyte 1 äskeistä kiitospäivää ajatellen:
On myönteistä, että kirjailija myös kertoo selkeästi kirjoittamisensa motiivit. Loppusanoissa Wylie Overstreet paljastaa olevansa pelaamassa biljardia ystävänsä Brandonin kanssa. Kohta pöytä vapautuu ja silloin on Wylien vuoro tarjota. Brandon haluaa oluen lisäksi jotain friiterattua, koska hän ei ole syönyt lounasta. Wylie kiittää lukija, että tämä on jaksanut lukea loppuun asti ja kiittää kirjan ostaneita. Nyt hänellä on varaa tarjota se kalja ja tapakset.

Amerikkalaisessa versiossa esiintyi julkkiksia ja sellaisia yksityiskohtia, joita en boomerina voinutkaan tunnistaa. Onneksi niitä on kokonaisuuten nähden vähän. Lainasin kirjan suomalaisen version ja on kiitettävä Panu Väänäsen suurenmoista ja asiaan paneutunutta toimitustyötä. Hän on poistanut eräitä eurooppalaiselle lukijalle oudompia päivityksiä ja lisännyt Suomen historiaan liittyviä tapahtumia. Ne eivät ainakaan häviä alkuperäisteoksen vastaaville.

Näyte 2, koska eräiden ilkeiden itsevaltiaiden väkivaltainen poistaminen on noussut keskusteluihin:

Tällaisen ihmiskunnan raikkaan pikakelauksen jälkeen on helppoa yhtyä Wylie Overstreetin toiveeseen:

"Lopuksi: meidän täytyy pitää peukkuja, että lajimme oppii rauhallisen yhteiselon taidon. Kaikesta huolimatta olemme enemmän samanlaisia kuin erilaisia, vaikka yritämmekin jatkuvasti unohtaa sen. Toivon mukaan onnistumme huolehtimaan tästä pikkuisesta kivenmurikasta, joka viilettää Aurinkoa kiertävällä radallaan, sillä se on ainoa turvasatamamme kylmän, tyhjän avaruuden keskellä."


Tommi

Näyte 3, koska pian vietetään maassamme taas kansanvallan riemujuhlaa:

Verkonkäyttäjä, älä levitä roskaa

Jussi Pullinen: Mitä meille tapahtui? : näin internet ja sosiaalinen media muuttivat elämämme. HS-kirjat 2019.

Internet syntyi osana kylmän sodan asevarustelua, palvelemaan Yhdysvaltain armeijan tarpeita, mutta sielunsa se sai Kalifornian hippien ajatuksista kaiken läpi virtaavasta yhteisestä, jaettavasta energiasta. Uusi aika sisälsi ajatuksia kybernetiikasta, koneiden tuomisesta suoraan ihmisten käyttöön muutoksen välineiksi, tasa-arvoisuudesta ja mielen laajentamisesta. Laajeneva tietoverkko imi puoleensa hakkereita, joiden filosofian ydin oli avoimuus, jakaminen, luovuus ja leikkimielisyys. Varhaisvaiheiden intomielisyys lähenteli jopa uskonnollista ideologiaa.

Viimeistään somen yleistyessä kävi ilmi, että avoimuus ja jakaminen ei ole ongelmatonta. ”Sosiaalisen median arkkitehdit uskoivat liikaa siihen, että kaikki maailman asukkaat ovat turvallisessa Kaliforniassa asuvia hyväosaisia miehiä, joilla ei ole ongelmaa olla aina ja kaikkialla juuri sitä, mitä he ovat” (s. 121).

Digitaaliseen journalismiin erikoistunut Jussi Pullinen, Helsingin Sanomien politiikan toimituksen esimies, pohjaa kirjansa artikkeleilleen sekä yliopistoluennoilleen. Pullinen toimi lukukaudella 2017-2018 Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina. Lähteinä on käytetty tutkimustietoa, kirjallisuutta ja mediatekstejä.

Tieto-Finlandia -ehdokkaanakin ollutta kirjaa lukee mielikseen, se on niin värikkäästi kirjoitettu, mutta ennen muuta asiasisältö palkitsee. Teos luo katsauksen internetin kehityshistoriaan, kartoittaa tärkeimpiä ilmiöitä ja pohtii tulevaa. Pullinen analysoi ottamatta kantaa siihen, onko internet hyvä vai paha.

”Se on vain muutos – muutos, joka tuo mukanaan myös valtavia hyötyjä, jotka uhkakeskustelussa usein unohtuvat” (s. 15)

Kaikki uudet viestimet ovat noudattaneet samaa kaavaa. Ensin on valtava alkuinnostus, sitten tulee ylilyöntien seurauksena yhteiskunnallinen krapula, joka johtaa jonkinlaiseen kontrollointiin. Näin kävi kirjapainotaidolle ja radiotoiminnalle, näin kävi myös internetille.

Nykyisin verkko mahdollistaa sekä vapauden että kontrollin. ”Sosiaalinen media vapauttaa ihmiset ajamaan itselleen tärkeitä asioita, kritisoimaan vallanpitäjiä ja ottamaan kantaa. Toisaalta tekniikka antaa viranomaisille käteen sellaiset valvonnan välineet, joita ei koskaan ole ollut” (s. 34).

Yksi kirjan luku omistetaan kuplille ja pohditaan sitä, ajaako internet meitä porukka-umpioihin, joissa ei kuulu kuin samanmielisten ääni.

Jussi Pullinen muistuttaa, että internetin kehitys ei ole vääjäämätön: voimme käyttäjinä itse vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu. Emme ehkä halua olla aina tavoitettavissa tai valvottavina, ja kupla-ajatteluakin voi torjua, joskin se vaatii aktiivisuutta.

Digiajan kolme isoa muutosta entiseen verrattuna ovat: 1) havaitsemme valtavasti enemmän ympäristöstä, myös muiden ihmisten elämästä 2) suhteista ja työstäkin on tullut mitattavia ja läsnäolevia  3) verkko saa meidät luomaan itsestämme jatkuvaa omakuvaa.

Ei ihme, jos ujoja ja herkkiä ahdistaa. Lisäksi, kuten Pullinen toteaa, pohdiskeleva yksinolo on ilmiönä lähes kadonnut. Mitä se merkitsee, luulenpa, ettei pelkkää hyvää.

Somen virittämästä riittämättömyyden tunteesta ja kateudesta on puhuttu paljon, mutta vähemmälle huomiolle on ehkä jäänyt, että myös vastoinkäymisistä lukeminen stressaa. Kun heikkoja siteitä on paljon enemmän, tulee luettavaksi tuon tuostakin tietoja sairauksista, kuolemista, avioeroista ja työpaikan menetyksistä, ja se ahdistaa.

Oma ilmiönsä on FOMO, fear of missing out, ahdistus siitä, että jää jonkin mielenkiintoisen ulkopuolelle; esimerkiksi tapaamiskutsuun ei uskalleta vastata, koska jokin hauskempi kutsu saattaa ehkä ilmestyä.

Uutta on niin sanottujen heikkojen ihmissuhteiden lisääntyminen somen kakofoniassa. Facebookissa kavereita voi olla satoja, Twitterissä seurattavia tuhansia, minkä seurauksena tiedämme tuhansien puolituttujemme elämästä vaikka mitä. Sosiaalisen median käyttö on loputonta sosiaalisten signaalien käsittelyä. Jälleen kerran: asia ei sinänsä ole hyvä tai paha, se vain on, ja jotkut pitävät siitä, jotkut eivät. Tykkäyskin voi olla aito tai piruileva, ja vastauksen sävyn kanssa on oltava tarkkana.

Kirja esittelee merkittäviä nettikentän tapauksia, kuten Rosey Blairin tallentaman ja jakaman ”lentokoneromanssin”, josta koitui huomattavasti harmia ”romanssin” toiselle osapuolelle. Kuulemme, miksi Harambe-gorilla nousi sankariksi ja mitä kuvalaudalta napattu Pepe-sammakko joutui kokemaan Donald Trumpin vaalikampanjan aikana. Meemien pohdiskelu on kiinnostavaa: äärimmäisessä meemikulttuurissa mikään ei ole pyhää, ja kaikki on kuin yhtä suurta pilapiirrosta.

”Asian merkityksen ratkaisee se, kuinka käyttökelpoista tai huvittavaa materiaalia se meemimyllyyn tuottaa. Asian kauneus, taloudellinen vaikutus, arvot ja aatteet ovat kaikki alisteisia sille, kuinka levittyvä asia on ja kuinka helppoa siihen on liittää muita merkityksiä” (s. 176).

Toisaalta meemit rikastavat kulttuurin kenttää ja tuovat iloa, esimerkkinä vaikka Suomen jääkiekkomestaruuteen 2019 liitetyt Mörkö-meemit.

Somevainosta lukiessa tulee herkästi tunne, että mitä kukaan mahtaa netissä vellovalle hulluudelle, vihapuheille, maalitukselle ja vainokampanjoille. Pullinen kuitenkin muistuttaa, että asioille voi tehdä jotakin, se tapahtuu kun jokainen tunnistaa vastuunsa. Hän vertaa somekäyttäytymistä roskienkierrätykseen.

”Jos hillitsemme itsemme narratiivien äärellä, alkaa myös koko tietoympäristö muuttua. Kun klikkaamme, teemme ympäristöteon – halusimme tai emme. Jos tartumme lietsovaan ja kärkkääseen sisältöön – olivat sen tuottajat ulkomaiden agentteja tai poliittisia aktivisteja – myös ympäristöstä tulee sellainen. Jos taas keskustelemme rauhallisesti ja jaamme varmistettua tietoa, alkaa se näkyä ympäristössä yhä useammin. Sosiaalisessa mediassa tietoympäristön laatu todella on kiinni meistä jokaisesta. Älä levitä roskaa!” (s. 202)

Some voi myös nostaa esiin tärkeätä yhteiskunnallista keskustelua, kuten #metoo-kampanjan. Facebook-ryhmät palvelevat kansalaisorganisoitumisen yksikköinä. Merkittävimmät kamppailut löytävät tiensä perinteisiin medioihin. Kun somekohu ylittää vaikkapa Yleisradion uutiskynnyksen, se muuttuu osaksi kansallista keskustelua ja saa lisää painoarvoa.

Taina