Raimo Kerman: Hanna Partanen ja Kuopion kalakukko. Kirjapaino Arsmat Oy 2010.
Monien mielestä kuopiolaisen Hanna Partasen kalakukko on se oikea, The Kalakukko. Partasen kalakukot ovat saaneet kansainvälistäkin huomiota.
Kuten tiedetään, kalakukko on perinteinen suolainen leivonnainen, jossa tumman taikinakuoren sisällä on kaloista ja sianlihasta koostuva täyte, joka pitkässä paistossa ja jälkihaudutuksessa muhii pehmeäksi ja kosteaksi. Kalakukko sai EU:n nimisuojan vuonna 2002. Tämä tosin oli eräällä tavalla karhunpalvelus, koska kalakukon ainekset ja valmistusprosessi määriteltiin liiankin tiukasti; tämä johti siihen, että perinteisetkin leipomot alkoivat käyttää nimiä muikkukukko tai ahvenkukko. Nimisuojaa säädettiin uudelleen vuonna 2021, jolloin muun muassa hyväksyttiin pitkulainen muoto sekä kalakukon valmistaminen laktoosittomana.
Kalakukon sana ”kukko” juontuu ilmeisesti saksan sanasta ”kuchen” (kakku). Etelä-Savossa muikkua pidetään ainoana oikeana kalakukon täytteenä, kun taas Pohjois-Savossa arvostetaan sekä muikkua että ahventa. Kuopiossa myös kisaillaan tammimarkkinoiden yhteydessä kalakukon leivonnan Suomen mestaruudesta. (Lähteet: Yle.fi; Wikipedia; Kuopion kaupunki)
Hanna Partanen (1891–1969), omaa sukua Anna Johanna Kerman, syntyi torpassa Kuopion Petkelkunnassa torpan pojan ja talollisen tyttären perheen esikoiseksi. Perhe kasvoi suureksi, ja elämä oli työntäyteistä ja vaatimatonta. Hannassa virisi jo nuorena halu yritteliäisyyteen. Hän oppi teinityttönä taitavaksi kalakukontekijäksi, jonka leipomuksia saattoi myydä paitsi Kuopiossa myös sukulaisreissuilla Helsingissä.
Parikymppisenä Hanna Kerman suoritti ompelijaopin ja teki kotiompelijan töitä kulkien talosta taloon suutarien tavoin. Kolmattakin työtä Hanna teki, nimittäin välitti maalaisten maitoa suoraan asiakkaille ovelta ovelle ja pääsi myös myyjäksi maitokauppaan Kuopion keskustaan. Hanna eli ja vaikutti koko elämänsä Kuopion seudulla.
Kaupunkiin Hanna muutti solmittuaan avioliiton hevosmies August ”Aaku” Partasen kanssa vuonna 1913. Hanna jatkoi leipomista ja leivonnaisten myyntiä, Aaku toimi Sammon sahalla. Myöhemmin Aaku työskenteli poliisina ja ajurina. Heille siunaantui suuri lapsikatras. Hannan rakas haave, ajatus omasta leipomosta toteutui aikanaan. Yritystoiminnan vaatima logistiikka oli jo käynyt raskaaksi, kun leipominen tapahtui ”Villelässä” eli isän kotona.
Kasarmikadun kotiin rakennettiin leipomo: suurennettiin leivinuunia, uusittiin savupiippu ja hankittiin iso leivontapöytä tarvittavine välineineen. Tulivat myyntikärryt ja -laatikot, joihin maalattiin yrityksen nimi. Virallisen elinkeinoluvan Partasen leipomo sai vuonna 1931, ja oli palkattava lisää väkeä, kun kukkoja tehtiin kerralla 20–30.
Toinen leipomo perustettiin Hallikadulle 1930-luvun aikana, ja tätä leipomoa johti Hannan nuorempi sisar Martta. Hanna loi Martan kanssa jo varhain hyvän toimintaverkoston, kuten kalantoimituslogistiikan.
”Martta kiertää aamuisin torilla iso kori kädessä ja hankkii kaikki Partasten tarvitsemat kalat. Ennen pitkää hänet tunnetaan yleisesti Kukko-Marttana. Hän ostaa kalat laadun mukaan ja sieltä, mistä edullisimmin saa. Hyvin tavallinen kauppakumppani on Jussi Lappalainen, jolla on vaimonsa Selman kanssa myymälä myös hallissa. Kalat siivotaan leipomon yhteydessä olevassa tilassa ja siitä huolehtii pääasiassa Eetla. Hän hoitaa myös sikalaa. Kalansiivuuseen tulee usein lähitalosta naisia, jotka saavat näin ansiotuloja, usein myös soppaluita. Kukkolihat ostetaan hallista Samuli ja Taavetti Marinilta, joskus myös Eino Heikkiseltä.”
Kukkojauhot ostetaan aluksi Kalle Mykkäsen kaupasta, sittemmin tukkuliikkeistä. Paitsi tavanomaisia muikku- ja ahvenkukkoja Partasen leipomossa tehtiin tilauksesta erikoiskukkoja, kuten islamilaisia mullikukkoja ja hotelli Atlakseen pitkulaisia kukkoja, joista sai leikatuksi tasaisia paloja. Muuan herra toivoi kukkoa, johon lisättäisiin ”ruutalla” kermaa paistamisen jälkeen.
Kuopion torista oli tullut kaupungin itseoikeutettu myyntipaikka, tärkeä tapaamispiste ja hermokeskus. Torilla oli muitakin kukonmyyjiä kuin Partanen: Ronkainen, Heikkinen ja Forsman.
Hanna Partasen ikäluokka koki Suomen valtavat valtiolliset muutokset ja yhteiskuntamuutokset, kuten venäläistämisen, sisällissodan, Suomen itsenäistymisen ja maailmansodat. Jos meistä 2020-luvun ihmisistä korona-aika ja itänaapurin uhittelut tuntuvat stressaavilta, niin ehkä voimme omistaa ajatuksen noille 1800-luvun puolella syntyneille esivanhemmillemme, jotka omissa nahoissaan elivät useita kriisejä ja selviytyivät niistä. Esimerkiksi 1930-luvulla oli Mäntsälän kapina, vaikea lama ja suurtyöttömyys. Kuopiossa työttömänä oli tuhansia ihmisiä. Talvisodan jälkeen Partasen leipomon toiminta hiljeni, mutta ei pysähtynyt. Kun puhkesi uusi sota, Kuopio kärsi pahoin pommituksissa; muun muassa Sammon saha ja Sammon Rulla tuhoutuivat.
”Kasarmikadulla leipominen jatkuu ennallaan, paitsi että lihasta ja jauhoista on yhä paheneva puute. Hanna saa kehitettyä hyvät suhteet varsinkin Tavara-aittaan ja Osuusliike Kallaan. Jauhoja saadaan silloin kun niitä ylimalkaan on kaupan. Paria sikaa saa pitää niin Hallikadulla kuin Kasarmikadullakin. Lihaa on luovutettava yleiseen käyttöön, mutta näin sitä jää leipomonkin tarpeisiin. Kalasta pitää huolen Martta, joka muutenkin hoitaa Hallikadun leipomoa. Aakulla on Puijonlaaksossa hehtaarin verran peltoa. Sieltä saadaan syömäperunaa, ei kuitenkaan myyntiin asti.”
Kirjan kirjoittaja Raimo Kerman on Hannan lapsenlapsi. Teos on kauniilla kielellä huolellisesti kirjoitettu. Preesenskerronta on toimiva tyylikeino. Mukana on lyyrisiä kuvauksia entisajan elämänmenosta, juhlapyhien vietosta, kirkko- ja kyläilyreissuista. Myös Kuopion kehitys, teollistumisen edistysaskeleet ja asutuksen kehittyminen tulevat esiin.
Monenlaiset ihmiskohtalot kerrotaan kirjan sivuilla, on menestyvää yritteliäisyyttä, kohtalon kolauksia ja paljon rakkaustarinoita. Hääkuvien äärellä tulee hetkittäin jopa tunne perhealbumin tirkistelystä, eivätkä kaikkien kuvien henkilöiden nimet jaksa kiinnostaa, mutta kirja on varmasti aarre Partasen sukuun kuuluville ja myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä teos kenelle tahansa ruokaperinteestä kiinnostuneelle.
Ainakin minussa kirjan lukeminen viritti taas kerran kunnioituksen menneitä sukupolvia kohtaan. Hannan vanhemmat joutuivat torppareina raatamaan torpan omistajien hyväksi, ja oman suurperheen elanto piti siinä sivussa yrittää repiä. Elämää ei voinut millään lailla pitää helppona. Torppien itsenäistyminen oli suuri yhteiskunnallinen muutos Suomessa.
Tuo työn eetos ja velvollisuudentunne varmasti siirtyi myös Hannaan, niin että hänelle oli itsestäänselvyys olla aina ahkera, työteliäs ja huolehtivainen. Tunnen myös kunnioitusta, että Hanna Partasen bisnes jatkuu yhä.
Hanna Partasen leipomo näet toimii edelleen Kuopion Kasarmikadulla, ja aivan kuten silloin ennenkin, asiakkaat käyvät ostamassa kukkoja iltaisin. Leipomossa valmistetaan muikku- ja ahvenkukkojen lisäksi liha- ja riisipiirakoita sekä munkkeja. Tuotteita myydään muun muassa Kuopion kauppatorilla.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 