Avainsana-arkisto: Vartio Marja-Liisa

Mene lepoosi sielu

Vartio, Marja-Liisa : Hänen olivat linnut (Otava, 1967)

Pappila palaa! Yöllisessä sekasorrossa koetetaan pelastaa se mitä voidaan. Rovastin suurin huolenaihe: täytetyt linnut on saatava turvaan! Tästä räväkästä alusta alkaa vähitellen rakentua kertomus, joka takakannen mukaan on

Romaani turvattomuudesta, omistamisesta ja kuvitelmista: naisista sellaisina kuin he miesten jäljiltä ovat.

Marja-Liisa Vartion kuoleman jälkeen julkaistun kirjan tapahtumat ajoittuvat pääasiassa maailmansotien väliseen aikaan, jonnekin 30-luvulle. Kerronta kattaa kuitenkin paljon laajemman ajanjakson: aina vuosisadan vaihteesta ja päättyen jatkosodan jälkeisiin vuosiin. Siihen nähden on hämmästyttävää, että kirjassa ei noista suurista tapahtumista mainita oikeastaan mitään. Adelen, rovastin lesken pojasta Antista sanotaan ainoastaan, että sota-ajan avioliitot eivät tahdo kestää.

Tapahtumapaikka on maalaiskylä Savonlinnasta lounaaseen Pitkän Pihlajaveden rannalla. Piika Alma voi nähdä ikkunasta Muhasaaren ja Lapinsaaren. Marja-Liisa Vartio vietti ison osan elämästään Säämingissä eli käytännössä Savonlinnan liepeillä. Kiertokoulun opettajan tyttärenä hän tunsi tuon seudun jo lapsena. Kylä on suljettu ja virikkeetön yhteisö, jossa vakiintuneista tavoista poikkeaminen leimataan nopeasti ja armottomasti höperyyksiksi.

Alun tulipalossa paloi jotain muutakin kuin pappila. Kun lintukokoelman käy huonosti, sen mukana häviää myös säätyläiskulttuurin mukainen arvomaailma. Kirjan voi nähdä myös kuvauksena 1800-luvulta periytyneiden yhtenäiskulttuurin kansallisromanttisten ihanteiden lopullisesta murskautumisesta. Vartion kylmän viileän analyysin mukaan entiseen ei ole paluuta, lintujen ja aatteiden hajoaminen on perusteellinen. Kirjan nuoriso, Antti, on tulevaisuusmies. Hän on sovinnaismoraalista piittaamaton ja levoton eikä halua kantaa menneisyyttä mukanaan. Täytettyjen lintujen kokoelma saakin hajota.