Avainsana-arkisto: vankilat

Palaneita sulakkeita

Arto Salminen: Kalavale : kansalliseepos (WSOY, 2005)

On varmasti ahdistavaa, jos omat tekemiset alkavat vaikuttaa merkityksettömiltä. Kirjailija Arto Salmiselle ilmeisesti kävi niin, jos uskoo lainausta Optimisti-lehdestä:

”Mikään ei ole niin teennäistä kuin taide. Mikään ei kerro natisevasta maailmasta niin vähän kuin kirjallisuus. Kaiken taiteen Suomessa tekee keskiluokka. Kaikki taide tehdään keskiluokalle.”
(Maailma ei lopu Joroisiin, Optimisti 6-8, 2003)

Arto Salminen halusi torjua kirjallista helppoheikkistymistä ja jäi aikanaan marginaaliin. Tuon haastattelun jälkeen häneltä ilmestyivät teokset Lahti ja tämä Kalavale ja niissä hän täräyttää lukijan kanveesiin ottamaan lukua. Kalavaleessa kulissina on uusi tosi-tv-ohjelma. Sen tekijöiden ohjenuorana on näyttää, mitä tapahtuu kun mennään kohti ”luonnon omia lakeja” ja hylätään ”sosiaalipoliittiset, väkisin luodut lait”. Silloin jää jäljelle vain vahvimman oikeus.

”- Jos me ei tätä tehdä, niin joku muu tekee. Tässä pelaa sama moraali kuin asekaupassa. Aika on kypsä uudenlaiselle ohjelmatuotannolle. Kellot soi jo, mutta toistaiseksi aika hiljaa. Ne kilisee sanomalehtien yksipalstaisissa kauhu-uutisissa. Meidän tehtävä on tuoda todellinen maailma ruutuun hajun kanssa. Me lyödään isoa gongia.”

Tuotantoyhtiön omistaa vanha viihdealan ammattilainen Kyösti Hannukkala. Hänen maineella uusi ohjelma myydään Neloselle. Fisu-Hanskilla on kuitenkin ohjelman idean suhteen jonkinlaisia epäilyksiä. Nuorella polvella on tuoreempi ote asiaan:

”- Hanski, kaikella kunnioituksella: sä olet vanhan liiton starbu. Mä ihailen sua suuresti. Sä olet komiikan nero ja tv-bisneksen edelläkävijä, mutta ajat muuttuu. Leppoisan hauskaa Fisu-Hanskia ei kaipaa enää kukaan. Sä seisot digitaalisen kuilun väärällä puolella.
– Mikä se on?
– Se on paikka josta sä et näe tälle puolelle.
– Mitä sillä puolella on?
– Täällä on informaatioyhteiskunta, täällä viestinnän teknologiat ja sisällöt ja merkitykset lomittuu toisiinsa. Täällä pärjää ne, jotka osaa kommunikoida, jotka osaa käsitteellistää ympäröivän maailman ja myydä sen eteenpäin kohtuullisella voitolla, tai kohtuuttomalla.”

Ohjelman idea on kertakaikkisen karmea. Läpeensä moraaliton se ei suinkaan ole. Tulivathan epätoivoiset osanottajat vapaaehtoisesti ja yleisöäkin osallistetaan somesti. Ohjelman tekijöillä on vain moraalillekin oma tulkintansa.

”Mutta Hyvärinen tiesi, se tunsi moraalin tarkemmin kuin kukaan muu. Se käytti moraalia työkalunaan, se löi sillä, se löi kahdelta puolelta, milloin terällä, milloin hamaralla. Sellaisiin valintoihin pystyvät vain poikkeusyksilöt, yläpuolelle asettuneet ja alapuolelle asetetut: rikkaimmat rahamiehet ja paatuneimmat linnakundit. Molemmat tietävät että arvokkainta on rehellinen valhe ja suoraselkäinen rosvous. Vaimon ja poliisin saa tappaa, mutta lasta ei saa raiskata. Velallista saa rääkätä kiskurikoroilla, sadalle ihmiselle saa antaa potkut, mutta golfkentällä ei saa potkaista palloa. Rajat täytyy tuntea.”

Jos kirjallisuus näyttää sen tekijälle turhalta, niin ilmeisesti sitä turhempaa on vain kirjallisuudesta bloggaaminen. Uusimmassa Kirjastolehdessä (1/2021) kirjoitetaan jälleen nuorten romahtaneesta lukuinnosta. Ääni- ja digikirjat vaativat toisenlaista kirjoitustapaa. Olli Jalosen mukaan kirjallisuus henkilöityy yhteiskunnan keventymisen myötä. Nopeasti jotakin helppoa pikaisesti pureskeltavaksi. Toivottavasti tulossa ei ole kirjallisuuden ja henkisen elämän jääkautta.

”Ulkona oli pakkanen. Yksinäinen auto seisoi liikennevaloissa. Pakokaasu kirjoitti kylmään ilmaan utuisen viestin, jonka sanoma ei selvinnyt kenellekään. Se oli katoamaan tuomittua runoutta. Se puhui samaa kieltä kuin Hanasaaren voimalaitoksen syytämä savu, korkean piipun paksu manifesti, saasteiden sakea saarna, jonka tuuli jaksoi kääntää, mutta ei suomentaa.”

Kuka enää lukee kansalliseepoksia, katoamaan tuomittua runoutta?

Lisäys 3.5.2021:
Ylen MOT selvitti tosi-tv-ohjelmiin liittyviä ongelmia. Salassapitosopimuksia, osallistujien henkisiä ongelmia ym. Ohjelman Tosi-tv:n kohtuuton hinta käsikirjoitus on myös netissä.

Tommi

Puuskissa jopa 35 m/s

Margaret Atwood: Noidan sikiö : Shakespearen Myrsky omin sanoin (Johnny Kniga, 2019. Suomentanut Kristiina Drews)

Atwoodin kirjan ensimmäinen motto paljastaa mistä on kyse:

Varmaa on, että se joka hautoo kostoa, pitää vereslihalla omat haavansa, jotka muutoin parantuisivat ja tervehtyisivät.
Sir Francis Bacon: On revenge

Tulehdusvaaran lisäksi koston kanssa on muutenkin syytä olla varovainen. Kungfutsen sanoin: ”Ennen kuin lähdet kostoretkelle, kaiva kaksi hautaa.” Näin synkäksi meno ei kirjassa muutu, vaikka erittäin harkitusta kostosta on kyse. Tällainen kirja voi syntyä vain rakkaudesta sen aiheeseen ja huolellisesta taustatyöstä. Kaiken lisäksi tekijällä on pitänyt olla hauskaa tätä kirjoittaessaan. Meno on niin railakasta ja kepeää. Juonen kuljetuksessa ja keskusteluissa näkyvät myös Atwoodin kokemukset tv-sarjojen ja elokuvien parissa.

Felix, kuuluisa näyttelijä ja ohjaaja, potkaistaan tylysti rakkaan teatterifestivaalinsa johdosta. Se on ollut hänelle entistäkin tärkeämpi henkireikä sen jälkeen kun hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä olivat kuolleet. Tuolloin Felix oli sukeltanut Myrskyn maailmaan ja yrittänyt paeta todellisuutta. Sen mitä tytär ei voinut oikeassa elämässä saada, sen hän yrittäisi luoda taiteensa kautta:

”Felix päätti rakentaa otolliset puitteet tälle uudelleensyntyvälle Mirandalle, jonka hän halusi puhaltaa henkiin. Hän ylittäisi itsensä näyttelijänä ja ohjaajana. Hän rikkoisi kaikki rajat, hän vääntäisi todellisuuden mutkalle. Noissa hänen muinaisissa ponnistuksissa oli ollut kuumeista epätoivoa – mutta eikö parhaan taiteen ytimessä aina asukin epätoivo? Eikö se aina olekin haaste Kuolemalle? Uhmakas keskisormi kuilun partaalla?”

Nyt haave oli lyöty murskaksi: produktio peruutetaan. Tony, tuo kieroutunut kusipää, macchiavellilainen perseennuolija, jonka tehtävä oli koota rahoittajia festivaalille ja edustaa ja kirjoittaa tukihakemuksia ja selvityksiä, oli puhunut festivaalin hallituksen pyörryksiin. Hänestä tulee festivaalin uusi johtaja. Tonyn mukaan Felix oli menettämässä parhaan teränsä. Tai todellisuudentajunsa. Hänen mielenterveytensä muka horjuu.

”Totuus on”, Tony sanoi, ”että avustusten saaminen edellyttää täysiä katsomoita. Viime aikojen kritiikit ovat olleet…vaihtelevia. Erityisesti viime kaudella.”
”Vaihtelevia?” Felix sanoi. ”Viime kauden kritiikit olivat loistavia!”
”Minä piilotin sinulta ne huonot”, Tony sanoi. ”Niitä oli paljon. Minulla on ne täällä salkussa, jos haluat vilkaista.”
”Miksi helkutissa sinä sen teit?” Felix kysyi. ”Piilotit ne minulta? En minä ole pikkulapsi.”
”Huonot arvostelut saavat sinut huonolle tuulelle”, Tony sanoi. ”Ja sitten sinä kostat sen henkilökunnalle. Se alentaa työmoraalia.”
”Minä en ole ikinä huonolla tuulella!” Felix karjui. Tony ei ollut kuulevinaan.