Avainsana-arkisto: vanhuus

Evankelistan uskonkriisi

Torgny Lindgren : Akvaviitti (suomentanut Liisa Ryömä, Tammi 2009)

Akvaviitti, nimenomaan Norrlannin akvaviitti on meillä hyvin suosittu juoma. Näin selostaa skellefteålaisen Systembolagetin myyjä eräälle asiakkaalle kirjan alussa. Siinä on kuminaa ja anista ja lisäksi fenkolia, kolmea sarjakukkaista kasvia Umbelliferaen suvusta. Kolme tervehdyttävää yrttiä jotka ovat saaneet onnekkaasti yhtyä elämän vedessä. Käy aperitiiviksi tai sillin kera. Puhumattakaan pikku tujauksena niin sanotusti kaappijuopotteluun.
Vaikka kirjan tapahtumapaikkana on Västerbottenin syrjäseutu, jossa mentaliteetti ja juomatavat muistuttavat suomalaista, niin etevä tekijä osoittaa miten raaka viinakin saattaa otollisissa olosuhteissa muuttua elähdyttäväksi ehtoollisviiniksi.

Kirja alkaa kuin perinteinen länkkäri. Yksinäinen mies palaa pitkästä aikaa nuoruutensa maisemiin saattamaan loppuun itselleen asettaman tehtävän:

”Hän suoristautui silloin tällöin ja käänsi katsettaan kohti maiseman eri paikkoja, ehkä näkyviin tuli sentään jotakin tuttua. Niin hän teki kun ajettiin halki harvaan asutun pitkänomaisen kylän joen ylärinteessä, hän jopa nousi ja nojasi kämmenensä ja otsansa lasiruutuun tutkiessaan muuatta pajukkoista niittyä kahden talon välissä.
Merkillistä, hän sanoi kun oli taas istuutunut, minä en nähnyt rukoushuonetta.
Se paloi, sanoi kuljettaja. Eikä kukaan ole viitsinyt rakentaa sitä uudestaan.”

Mies on Olof Helmersson, 83 vuotta. Rukoushuoneesta hän oli kiinnostunut sen takia, koska oli ollut Nedre Avabäckin pastori. Hän oli palavilla saarnoillaan käynnistänyt näillä tienoin viimeiset suuret herätysliikkeet 40- ja 50-lukujen taitteessa. Hän käännytti tuolloin seitsemän seurakunnan alueella 416 sielua. Jotkut heistä jopa useaan kertaan. Hän oli niin menestynyt ja kuuluisa, että sai oman artikkelin tietosanakirjaan. Suureen suosioon saattoi vaikuttaa myös se, että herätyskokouksissa hän soitti aina reippaasti haitaria.

Sitten Olof ajautui syvään hengelliseen kriisiin. Hän irtisanoutui pastorin virasta ja muutti Uumajaan, jossa työskenteli mielisairaalassa ja vankilassa. Uumajassa laitapuolen kulkijoita tavattuaan hänen vakaumuksensa oli entisestään kirkastunut:
Jumalaa ei ole.
Pelastusta ei tule.
Armoa ei anneta.
Ihmisen kärsimyksellä ei ole rajaa, eikä kukaan välitä.