Vanha Tuutari : tuntemattoman tekijän käsikirjoitus 19. vuosisadan alusta / julkaissut Sulo Haltsonen (Suomi 112:4, 1967)
Tuutari on ollut Inkerinmaan vanhimpia suomalaisia seurakuntia. Se syntyi, kun Kustaa II Aadolf lahjoitti Tuutarin vapaaherrakunnan Juhana Skyttelle 1624. Sulo Haltsosen julkaisema käsikirjoitus on Tuutarin kotiseutukuvaus. Se on kirjoitettu ilmeisesti 1800-luvun alussa erään tiedustelukaavakkeen mukaan. Saman ohjeen mukaan on julkaistu aikoinaan kuvauksia muiltakin pakkakunnilta. Seuraavassa muutamia makupaloja erinomaisen kiehtovasta tekstistä lievästi nykyaikaistettuna:
Kansan uskomuksista:
Tätä hulluutta sanotaan vielä Inkerinmaalla olevan: se emäntä joka halajaa paljon voita, mutta on vähän lehmiä, riisuu itsensä alasti, hiukset hajalla, ottaa kirnun reisiensä väliin. Johanneksen yönä, muutamana aattoyönä ajaa kirnunsa kanssa ratsain ja männän kanssa kirnuu kirnuansa. Muutamat taas sanovat, että koko Johanneksen yön kirnuaa ja pesee maitoastioita.
Lähellä, pappilan kaalimaan vieressä on kalmisto, johon ennen inkerikot haudattiin. Sanoi Peter Hoppius, että hänen isänsä Hend. Joh. Hoppius näki, tuli yöllä yksi tuttu kuollut inkerikkovaimo kartanolle, jota koirat haukkuivat. Minun isäni meni pyssyn kanssa ja tahtoi ampua, mutta pyssy ei lauennut. Se kyöpeli pakeni edellä eikä kääntänyt selkäänsä, vaan meni takaperin kotiinsa asti ja oli liekuttanut lasta, joka makasi kätkyessä.
Monen, ja aivan usein, minä olen kuullut puhuvan nykyisinä aikoina, että ne, jotka täällä eläissänsä ovat noituutta bruukanneet, ovat rikkonut lähimmäisensä eläimiä eli muuta omaisuutta, senkaltaisten sanovat heidän kuolemansa jälkeen pahan hengen heidän hahmossansa kotona käyvän, ja enimmiten häärää lehmien kanssa, niitä ajelee ja maitoastioiden kanssa häärää. Ne sanovat eläissänsä heille maitoa ja voita paran kantaneen. Tämän minulle on moni kelpo ja oikein toimellinen ihminen puhunut. Mutta sitä minä en ole nähnyt, että ne jotka tietävät, että vainaja on senkaltainen pahan hengen ase ollut, kuuluvat panevan alas kapion arkkuun ja pistävät nuppineulan kantapään alle kantapään sisään. Sentähden ettei tulisi kuolemansa jälkeen kotia.
Tainan ja Tommin aarrearkku 