Avainsana-arkisto: SS-joukot

Ylikirjastonhoitajan yöpuoli

Kai Ekholm: Niiden kirjojen mukaan teidät on tuomittava (Atena, 2013)

”Aika on pieni tyttö
joka tarttuu nauraen käteesi
vie sinut kujille, toreille, huoneisiin.

Tyttö vie sinut läpi ovien ja ikkunoiden.
Kun hän väsyy leikkiinsä,
hän päästää irti ja jättää sinut ihmettelemään,
minne olet joutunut.”

Kai Ekholm oli Kansalliskirjaston ylikirjastonhoitaja kirjan ilmestymisen aikaan. Kirjastoväelle Kansalliskirjaston johtaja on luonnollisesti tuttu. Suurelle yleisölle Ekholm tuli tunnetuksi viimeistään silloin, kun hän kieltäytyi laittamasta toimeen Helsingin yliopiston vaatimia toimintamenojen supistuksia ja vähentämästä väkeä. Meillä – toisin kuin yleensä sivistysvaltioissa – Kansalliskirjasto on yliopiston alainen eikä siis itsenäinen toimija. Tämä kirja on Ekholmin ensimmäinen kaunokirjallinen teos ja siksi tartuin dekkariin uteliaana. Miten vapaasti ajatuksen kymi kirjastokentän kunkun päässä virtaa? Ja virtaahan se.

Alusta asti on selvää, että tämä on kirjoista pitävän henkilön kirjoittama teos. Kuvaus Ebban, pääsankarin äidin kirjastosta vastaa varmaan suurelta osin Kai Ekholmin omaa kotia:

”Loputtomasti kirjoja. Tulossa kirjastosta tai kirjakaupasta. Pelastettu kuolinpesistä. Menossa divariin tai kellariin. Mika Waltarin, Jean Sibeliuksen tai Doris Lessingin nimikirjoituksilla. Lattialla. Vessassa. Makuuhuoneessa. Keittiössä. Ruokakomerossa. Vinttikomerossa. Autotallissa ei ole vuosikymmeniin ollut autoa eikä makuuhuoneessa miestä.
Kirjat uivat avaruudessa. Niiden siivet keräsivät valoa ja kannattivat lentoa.
Ebba oli aurinko, jonka ympärillä ne kiersivät.”

Kirjan päähenkilöt ovat Kalju ja Kihara, jotka pyörittävät kahden hengen etsivätoimistoa. Kalju on filosofian ylioppilas 70-luvulta, Kalle (?) Tolonen. Hän on terapian avulla himolukijaksi muuttunut entinen lukihäiriöinen, joka kuitenkin tuntuu jaksavan lukea kirjoja vain sivulle kahdeksan asti. Sellaisten kirjojen kasa huoneen nurkassa ainakin kasvaa. Yliopisto-opintoja hänellä on 10 approbaturin ja kolmen keskeneräisen gradun verran. Siten muodolliset opinnot eivät ole hänen sivistystään tärvelleet.

Yhtiökumppani Kihara on syntyjään chileläinen. Hän tuli Suomeen 1972, kun Allenden kannattajia alettiin koota jalkapallokentille. Kroppa hänellä on kuin laivaköysi, sillä tämä Modesty Blaise -klooni harrastaa kalliokiipeilyä sekä muita reippailulajeja. Näitä kykyjä hän osoittaa kirjassa potkimalla muutamaan otteeseen krav maga -potkuilla venäläisiltä steroidikonnilta kylkiluut kasaan. Jos Kaljulta kysytään, niin Kiharan ainoa ärsyttävä piirre on rintaliivien olkaimien paukuttelu. Se on Kaljusta noloa ja kiihottavaa femiöykkäröintiä.

Toimisto kitkuttelee eteenpäin lähinnä aviorikosjuttujen aineistoja keräämällä. Satunnaisia lisäkeikkoja antaa rikospoliisin väkivaltayksikkö. Säästötoimet ovat vähentäneet sen henkilöstöä, joten päällikkö Reinikka joutuu turvautumaan joskus ulkopuolisten tekemiin taustaselvityksiin. Apua ehkä tarvitaan senkin takia, koska poliisien kyvyt eivät saa kovin korkeaa arvosanaa. Kiharan sanoin poliisiasema on selvää junttivyöhykettä, jota kansoittavilla on banaanikärpäsen aivot, joita ei ole edes kytketty päälle. Reinikka itse on tosin saanut kansainvälistäkin kuuluisuutta soveltamalla rikospaikkatutkimukseen Stanislavskin draamateoriaa.

”Poliisit huljuttivat muovilusikalla automaattikahvia ja halkoivat dominokeksejä. Päkki nuoli sisustan ennen syömistä.
Jossakin kokonainen kylä odottaa idioottia, ajatteli Kihara.”
Viimeinen virke on itselleni käsittämätön. Se voi olla viittaus johonkin kirjaan, hahmoon tai kuolemattomaan sitaattiin. Tällaisia on kirjassa muitakin ja lukijana ärsyynnyn todella, jos yhtään vainuan takaa bourdieulaista von oben kulttuuripääomaa.

Poliisi joutuu tälläkin kertaa turvautumaan etsiviin, kun Kansalliskirjaston kupolisalista löytyy kuollut nuori tyttö, jonka ympärille on aseteltu spiraaliksi 1250 kirjaa, kynttilöitä ja taustalle soimaan klassista musiikkia. Tilanne käy entistä hämmentävämmäksi, kun selviää, että tyttö on kuollut puoli vuosisataa aikaisemmin.