Avainsana-arkisto: Ryti Hanna

”On raivattava itsensä pois tunkiolta”

Hanna Ryti: Eron kuvia. Siltala 2021.

Teatteriohjaajan sekä romaaneja ja näytelmiä kirjoittaneen Hanna Rytin tuore romaani Eron kuvia kertoo kaksikymmentä vuotta jatkuneen parisuhteen muodostumisesta, kehittymisestä ja hajoamisesta. Alussa on suuri rakkaus, sitten perhe, lopuksi vain kehnohko olosuhde, jota kumpikaan osapuoli ei kykene kohentamaan.

Kirjan minäkertoja analysoi tapahtunutta herkästi ja tarkkasilmäisesti. Hän ei kaunistele omaa osuuttaan, vaan myöntää oman kiivautensa, jääräpäisyytensä ja pinnallisuutensa. Hän ei ole ylpeä verratessaan puolisoaan vessan oveen; ”tarvitsee kovasti tietyissä hetkissä, mutta muulloin sitä ei kaipaa”. Vertauksessa kiteytyy puolinaisuus ja vaillinaisuus. Hän puhuttelee ex-miestään sinäksi, ja välillä tämä sinä saa oman puheenvuoronsa.

Ikään kuin välisoittoina kerronnassa ovat puhuttelevat kuvat: lukijalle kerrotaan sanallisesti jokin tallennettu tuokio vuosien varrelta. Kuva kertoo aina enemmän kuin vain sen, mitä kuvassa näkyy. Romaanin kokonaisuus on ehjä ja lukijaa koukuttava, sillä kaikki henkilöt tuntuvat kiinnostavilta ja kieli on taidokasta ja kaunista. Loppu on toiveikas: puolisoilla on vahva tahtotila pyrkiä toimimaan lapsen parhaaksi.

Erityisen mielenkiintoista antia ovat pohdinnat sukupuoli-identiteetistä ja rooliodotuksista.

”Kun aloimme seurustella, olin vähintään yhtä rakastunut rakkauden tunteeseen ja parisuhteessa elämiseen kuin sinuun. Minä kuuluin niihin ihmisiin, joilla on parisuhde. Vertailimme ystäväporukassa parisuhteittemme käytänteitä ja naureskelimme puolisoidemme hölmöimmille tavoille. Minä kuuluin sekä perheyksikköömme että ihmisiin, joilla on perheyksikkö. Parisuhteeni teki minusta normaalin, kuuluin vähän enemmän joukkoon, kun saatoin puhua miehestäni. Olin tietysti nuori ja naiivi, enkä tullut pohtineeksi alitajuisia vaikuttimiani.”

Jokainen meistä on oman aikakautensa vanki ja tietyllä tavalla ajan tuotos. Ryti mainitsee ”lähmäisen” 1980-luvun sekä laman värittämän, ankean 1990-luvun. Opettajankin mielestä ”poikia vaan on kiinnostavampi opettaa”, ja tyttöjä ja naisia saa kommentoida kursailematta. Kaikki tämä ei voi mennä täysin jälkiä jättämättä. Ajan henki vaikuttaa meihin, jotka sen koemme läsnä olevina.

Nyt elämme ajassa, jossa parisuhdetta ja perhe-elämää kuormittaa jatkuva ekshibitiointi, asioiden jakaminen ulkomaailmalle etenkin somen kautta. Myös Eron kuvia -romaanin pariskunta painii ongelman kanssa.

Minäkertoja pohtii, eikä niin ryppyotsaisesti, äitiyden paineita ja sitä miten vaikea hänen oli niitä vilpittömästi toteuttaa. ”Olisin ollut hyvä 1970-luvun perusisä, läsnä iltasadun ja syntymäpäiväjuhlan aikaan. Valitettavasti oli rahallisesti kannattavampaa pitää sinut työelämässä ja minut kotona.”

Toisessa kohdin hän toteaa potevansa kosketuksen puutetta. ”Kosketuksen ja hoivan puute on tutkimusten mukaan suoraan yhteydessä aggressiivisuuteen, kun taas hoivaava kosketus rauhoittaa ja vähentää stressiä. Tässäkin suhteessa olen siis perinteinen mies. Miehet on sosiaalistettu normiin, jossa kosketus kuuluu enimmäkseen seksuaaliseen kanssakäymiseen. Syntyy kierre, jossa vähemmästä hoivasta ja koskettamisesta seuraa kyvyttömyyttä ottaa vastaan ja antaa hellyyttä.”

Tämänkaltaiset kirjat voivat olla avuksi nuorille, jotka etsivät omaa identiteettiään, sekä meille vanhemmille, jotka ehkä saamme ymmärrystä omia valintojamme ja menettelytapojamme kohtaan. Voisivatko tulevat sukupolvet joskus vapautua vahingollisista, epärealistisista odotuksista?

”Sukupuoliroolit ja parisuhdesaagat kietoutuvat heterosuhteen ympärille kuin haisevat jätteet. On raivattava itsensä pois tunkiolta, ennen kuin voi olla sellainen kuin haluaa, sellaisessa parisuhteessa kuin haluaa.”

Ja myös, voisiko elämä olla jotakin muuta kuin saavutusten jahtaamista? Kertojaminä tiedostaa oman menestyksennälkänsä sekä sen, miten työ tarjoaa tavan toteutua, innostua ja nähdä valoa maailmassa. Hän on ankara itsensäkin suhteen, ei tahdo antautua itsetyytyväisyydelle, vaan pyrkii aina parempaan. Voittoa kohti! Parisuhde ei tunnu voittamiselta, ja siinä ehkä on yksi syy, miksi suhde lopulta purkautuu.

Vielä on mainittava, kun asia ei ole nykyisillä kirjamarkkinoilla mikään itsestäänselvyys, että olipa ilo lukea viimeistelty ja virheetön romaani. Kaunista sileää paperia, miellyttävät fontit eikä kirjoitusvirheitä. Kiitos.

Taina