Jaan Kaplinski : Ilta tuo takaisin kaiken : runoja kuudelta vuosikymmeneltä (suomentaneet Anja Salokannel ja Pauli Tapio. Parkko, 2021) Eläkeläisen elon isoja riemuja on saada syödä aamupuuro rauhassa ja katsoa Aamu-tv:tä. Uutiset eivät aina niin piristäviä ole, mutta sieltä voi joskus saada hyviä lukuvinkkejä. 30.6. Jälkinäytöksessä vierailijat antoivat ehdotuksia kesälukemiseksi. Kuraattori Veikko Halmetoja puhui niin kauniisti Jaan Kaplinskista (1941-2021), että piti tarkistaa onko Kaplinski niin hyvä kuin muistelin. Kyllä on, ja tuntuu vanhemmiten vain paranevan: "Hetkeksi pilvet repeävät aurinko punainen aitankaton yllä himmeä jyrinpäivän ilta halkopino on valmis varsi luudassa istun porraspuulla sovussa menneen päivän ja tulevan yön kanssa sovussa kuran ja kulottuneen heinän sammakoiden ja taivaanvuohen kanssa joka nousee ja laskee taloni ympärillä kunnes silmäni eivät erota sen hyräjävää pistettä taivaan hämyssä jää vain loputon ääni ensimmäiset tähdet" Helsingin sanomien arvostelussa 17.12.2021 Harri Nordell kirjoitti, että Kaplinski ei ole maailmanluokan kirjailija. Heti perään hän toki pehmensi tylyä arviota sanomalla, että Kaplinskin runot ovat rakastettavia. Jos Eurooppalaisen kirjallisuuspalkinnon saanut ja Nobel-ehdokkaana ollut kirjailija ei ole maailmanluokkaa, niin rima on korkealla. Kaplinskin kohdalla ongelmana voi olla se, että nämä runot ovat konkreettisia ja käsitettäviä, konstailemattomia. Kaplinski itse kirjoittaa: "Jopa teoreettisella tasolla on omaperäisyydestä tehty todellinen luomistyön (jo termi 'luomistyö' on itse asiassa rajaava) conditio sine qua non*. Niinpä omaperäisyydestä, toisin tekemisestä, on tullut runoilijan päämäärä - joskus ainoa. Tästä seuraa runokielen mahdollisuuksien määrätön haaskaus, sillä niitä ei kukaan enää malta käyttää vaatimattomasti, vähittäin ja loppuun saakka, vaan jokainen ryntää valtaamaan sen mikä pistää ensinnä silmään." *[ehdoton edellytys] Kaplinskin tavoite runoilijana on olla avoin ihminen, sellainen joka ottaa ympäristöstä jotakin olennaista, ydinainesta. Runoilija on suodatin, jonka läpi vilpittömästi selitetty todellisuus tavoittaa toisetkin. Siksi hänen runonsa käsittelevät usein arkisia asioita jokapäiväisestä elämästä ja niitä voi lukea sellainenkin, joka runoista saa yleensä allergisia reaktioita. Kaplinski haluaa runojen avulla avata silmämme todellisuuden kosketukselle, sillä "jolla on halua, ymmärtää kyllä aina riittävästi, jolla on tietoa ja halua, ymmärtää enemmän, mutta ero ei ole olennainen". (ote) "puhalla tuuli ja työnnä venettä puhalla minulle kyyneleet silmiin ja kuivata ne jälleen puhalla suuhuni nauru kun saavun Emajoen ylitse puhalla palavat pensaat vierimään pitkin ravintoloiden ja asuntoloiden kattoja puhalla hävyttömyys raakkumaan aidanseipääseen tai saunan piippuun mustasilmäinen ja mustanokkainen musta hävyttömyys josta lapset sanovat äidille katso varis ja äidit sanovat hys mene varovasti ohi katso joka suuntaan" Valikoima on hyvän kuvan Kaplinskin runojen vaihtelevasta tyylistä. Mukana on muutama lyhyitä haikumaisia runoja ja toisaalta taas lähes shaministista rytmiä pitkinä sanaryöppyinä. Suomentajat ovat tehneet erinomaista työtä. Meille suomalaisille onneksi kyse on sukulaiskielestä ja Kaplinski itse osaa suomea. Hän keskustelikin työn aikana Salokanteleen kanssa runojen valinnasta ja tulkintakysymyksistä, joten tulos on varmasti parempi kuin moniin muihin kieliin käännettäessä.
Luonnon ja ihmisen yhteys sekä niiden tasapaino kuuluvat keskeisesti Kaplinskin teemoihin. Hän viihtyi maaseutukodissaan Tarton lähistöllä. Nuo kokemukset ovat vahvasti läsnä monessa runossa. Kaplinskin lukeneisuus ilmenee hänen huimaavissa perspektiiveissä. Ähijärven kiiltomadot ja Viidumäen kirkiruoho saavat seurakseen valkoiset perhoset Pluton kiertoradan takaa. Neoliittisen kauden megaliitteja ja Jerikon muureja tasapainottaa takaisin kärrynpyörien jälkiin variseva kuuma hiekka. "Tämäkin kesä vierii pihan poikki tihenevään hämärään niin kuin kirjava kevyt pallo. Lapset kasvavat ja heidän käsiensä lämpö haihtuu kaikesta, mitä te yhdessä kosketitte. Aitannurkassa vanhojen kangaspuiden takana pieni alaston päätön nukke. Marjapensaiden alla punainen muovinen laiva, kaksi pyörää vielä jäljellä. Kun sinä tulit, oli jo myöhä; kissa odotti pimeässä oven edessä. Linnunrata oli selvästi näkyvissä." Luontoa kunnioittavalla ja sopusointua etsivällä filosofilla voi olla välillä vaikeaa. "Savumetsät kasvavat kaupunkien ylle ja elämän tarkoituksesta on viisainta vaieta." Kuitenkaan Kaplinski ei koskaan valita eikä saarnaa. Hänellä riittää ymmärrystä äideille, jotka hakevat lapset tarhasta ja isille, jotka istuvat kaljalla parrat ajettuina ja entiset hölmöilyt tulevien kanssa sekaisin, kun on juuri käyty "suuri ja kunniakas taistelu lutikoita tonttuja tuulimyllyjä pölyä melua puutteita lohikäärmeitä sarvia ja sarvipäitä vastaan". Kun aikuisten järjessä on usein toivomisen varaa ja toiminta sen mukaista, on Kaplinski ilmeisen aidosti huolissaan lapsista. Miten he tässä maailmassa tulevat selviämään. (ote) "Tarton lapset pimeällä lumisella kadulla minä pelkään teidän kaikkien puolesta te olette niin pieniä kaikki maailmassa kasvaa nopeammin kuin te - te kysytte ja meidän minun on vastattava MITÄ älkää antako meille anteeksi jos me valehtelemme vaikka meillekin valehdeltiin minä uskon teitä mutta minä pelkään elämän on alettava alusta missä kaikki on niin pientä ja hentoa mutta ulkona ajavat suuret raskaat autot nuoret miehet lyövät toisiltaan hampaat kurkkuun lentokoneet ovat taivaalla on yö ei ole unta eikä rauhaa on yö luminen kysymyksien yö ennen talvipäivänseisausta" Tuntuu että runoista löytää muitakin selkeitä viitteitä lähiaikojen tapahtumiin. Ilmeisesti olemme kovin hidasälyistä sukukuntaa. Seuraavassa otteessa puhutaan Caesarista, tai yleensä kyltymättömistä imperaattoreista: "Sinun valtakuntasi tulee ja menee. Toreilla kasvaa vehnä ja forumilla laiduntavat vuohet. Se on minun ja minun surmatun kansani käsi, joka iskee. Minun kädessäni on vandaalien miekka. Tulee hetki jolloin korskea roomalainen ei pysty taittamaan ruohonkorttakaan sotatien varrella. Tulee hetki jolloin Rooman ahneus räsähtää rikki kuin punkki idästä ja pohjoisesta ja etelästä tulleiden nyrkiniskuista." Mitä Veikko Halmetoja silloin Aamu-tv:ssä Kaplinskista siis sanoikaan? Halmetojan mielestä nämä runot pitäisi olla kaikilla laiturinnokilla. Varsinkin nyt kun Jaan Kaplinskin runoista on ilmestynyt tämä uusi laajempi suomennosvalikoima. 1984 ilmestynyt valikoima ensimmäisistä runoista Sama meri kaikissa meissä sisältyy tähän laajennettuun painokseen. Veikko Halmetoja ehdottaa, että lukijan ei kuitenkaan pidä turruttaa itseään lukemalla runoja järjestyksessä. Asenne voisi olla samantapainen "kuin olisi niityllä poimimassa kukkia, että avaa sen aina jostakin ja lukee muutaman runon sieltä täältä ja laskee siihen laiturille ja palaa siihen sitten muutaman tunnin päästä uudestaan". Erinomainen neuvo. Runon ja suven päivän mentyä tässä aletaan vähitellen kääntyä syksyä kohti. Jos lohturuoka, einoleino-pullat on syöty, niin Jaan Kaplinski tarjoaa tosi tuhtia evästä. Pimeästäkin selviää, kun muistaa, että asiat ovat tasapainossa, aika etenee meidän siitä suuremmin huolehtimatta, universumi ympärillämme virtaa kuten savu nuotiosta, pakottamatta. Wu wei. "Aika tippuu mahlana vaahterasta palaa ohdakkeena käännetyllä kasvimaalla aika odottaa tyhjän postilaatikon luona ties kuinka monetta päivää ainokainen tähti pilvien ja omenapuiden välissä Hiljaisuus sammakot puutarhaan leviää nuotion savu sekin riittää tänään niin kuin aina" Tommi Muutama PS: Suomen paras kirjakauppa järjesti 26.11.2021 Jaan Kaplinski -keskustelun (linkki vie YouTubeen). Siihen osallistuivat Anja ja Juhani Salokannel sekä kirjan kustantajana kiitettävän kulttuuriteon tehnyt Tommi Parkko. Jos haluat tietää, miksi Heli Laaksonen myönsi teokselle Kodiksamia-palkinnon (30 000 ohraryyniä!), niin oivalliset perustelut löytyvät täältä.
Tainan ja Tommin aarrearkku 