Avainsana-arkisto: protestilaulut

”Puhdistakaa hevonen jenkan opastuksella”

Eteenpäin! Vorwärts! Forward! Antauen! : kaikki levytykset 1966-1970 (M.A.N. Productions  Oy, 2016)
Suurenmoisen tekstiliitteen kirjoittaja on Jukka Lindfors, jolta lainaukset ellei toisin mainita 

M.A. Nummisen musiikkisosiologinen koe alkaa 

"Taiteen pioneerit ovat aina halunneet laajentaa näkymiä maailmaan - myös alueille, joita on pidetty salattuina. Gynekologina en silti pidä tarpeellisena, että sukupuolielimistä lauletaan."
Tri Kaisa Turpeinen kiellettyään M.A. Nummiselta luvan tekstinsä käyttöön kappaleessa Jenkka ulkosynnyttimistä, Me naiset 1966:35

Planeetat olivat otollisessa asemassa, kun opiskelija Mauri Antero Numminen keväällä 1966 etsi itselleen kiinnitystä levylaulajaksi. 60-luvun alussa hän oli tullut Helsingin yliopistoon ja sukkuloi siellä joustavasti kielitieteen, tähtitieteen, kansanrunouden, filosofian ja etenkin sosiologian tieteenaloilla. Levytuottajat kuuntelivat hänen näytenauhaansa. Joidenkin mielestä ääni oli mielenkiintoinen tai peräti viihdyttävä, mutta kaupallinen potentiaali puuttui jokseenkin kokonaan.

Samaan aikaan toisaalla Nummista kolme vuotta nuorempi musiikkisosiologi Pekka Gronow oli pohtimassa pienten kulttuurilevy-yhtiöiden mahdollisuuksia. Uusi tekniikka oli tehnyt levyjen tekemisestä aikaisempaa halvempaa. Juhlallisuus äänilevyn ympäriltä oli hälvenemässä ja sille oli löytymässä uusia rooleja. Kirjakustantajat julkaisivat kirjallisia äänilevyjä ja teatterit ja kabareeryhmät taltioivat esityksiään. Erilaisia oma- ja pienkustanteita oli alkanut ilmestyä.

Gronow Aikalainen-lehdessä (Musiikin uusi aalto, 1966): "Uusia kanavia on aukeamassa, ja lemmen ja kaihon lisäksi markkinoille on päässyt uusia ajatuksia. Ihmiset ovat jälleen ruvenneet itse tekemään lauluja, iskelmien säveltäminen ei enää ole muutamien ammattilaisten monopolina."

M.A. Nummista ja Pekka Gronowia yhdisti myös syvä kiinnostus jazziin. He tutustuivat Akateemisessa Jazzkerhossa ja olivat perustamassa aleatorista jazzyhtyettä, The Orgiastic Nalle Puh Cultivators -bändiä. Yhtyeen läpikäyvänä ajatuksena oli mahdollisimman suuri henkilökohtainen vapaus: "Jokainen saattoi soittaa oman mielensä mukaan ottamatta turhia murheita toisten mukana pysymisestä". Gronow valmisteli pro gradua äänilevyteollisuuden ja radion merkityksestä musiikin välittäjinä, sillä hän oli ensimmäisiä, jotka suhtautuivat populäärimusiikin vakavasti ja vähättelemättä. Nyt hän halusi täydentää teoriaa ensikäden havainnoilla, kunhan se tapahtuisi mahdollisimman halvalla. 

Gronow sai Nummisen innostumaan musiikkisosiologiasta ja ehdotti Nummiselle yhteisen levymerkin perustamista. Ajatus iski heti kipinää. Korkeakulttuurisen nykymusiikin ystävä M.A. Numminen oli ollut muusikkouransa alussa rumpalina Unto Monosen yhtyeessä ja olihan sosiologin jo yleissivistyksen nimissä syytä paneutua myös iskelmiin ja pop-musiikkiin. Yhteistyön sinetiksi Gronow sävelsi Nummiselle tangon Hevoset ja minä.

"Eteenpäin! oli varmaankin ensimmäinen suomalainen levymerkki, jonka toiminnan yhtenä keskeisenä motiivina oli tyydyttää perustajiensa huumorintajua."

Undergroundia ja avantgardea

"Päätä puistellen on kuunneltava hänen onnettomia sovituksiaan M.A. Nummisen kammottavilla levyillä, hänen onnahtelevaa kitaransoittoaan; mielessä käy joskus ajatus, että mies joka on osasyyllinen näihin levytyksiin ei voi kaikkina hetkinään olla tasapainossa ympäristönsä kanssa."
Paavo Helistö, Antenni 1967:42

M.A. Numminen oli debytoinut laulajana eri yhteyksissä jo aikaisemmin. Onomatopoeettisessa bluesesityksessä tekniikan ylioppilaiden juhlassa 1963 oli Teekkari-lehden mukaan "hämmästyttävän väkevää ja alkuperäistä voimaa". Akateemisen yksinlaulukilpailun tuomaristo sai seuraavana vuonna kummastella hänen "laulukonetta" sekä taustanauhoilta kuuluvaa hälyä ja elektroniääniä. Filosofi Wittgensteinin teksteihin tehtyjä lauluja Numminen oli esittänyt Helsingin Kulttuuritalolla. Nyt koottiin ensimmäiseen äänitystilaisuuteen Hämäläis-Osakuntaan soittajia Nalle Puhista ja Nummisen omasta Viisi Vierasta Miestä -yhtyeestä. Äänitys tuli halvaksi koska kenellekään ei tietenkään maksettu mitään. Gronow saattoi ehkä antaa hämmästyttävän laajasta levykokoelmastaan jonkun levyn soittajille. Teosto-maksuilta vältyttiin, koska kukaan ei siihen kuulunut. Levyn kansikuvana käytettiin Nummisen omaa piirrosta jne.

Vastaava säästölinja oli ominaista koko toiminnan ajan. Joskus levy kaiverrettiin vain toiselle puolelle, jolloin toisen matriisin kulut säästyivät. Etikettejä tekstailtiin talkootyönä ja bändit tukijoukkoineen hoitivat jakelun. Ruotsalaisen Baby Grandmothers -yhtyeen äänitys onnistui peräti Finnvoxin studiossa, koska Numminen myi yhden jutun Suosikkiin ja tilat saatiin vuokratuksi halvempaan viikonloppuhintaan. Lisäksi erinäisiin kunniallisiin organisaatioihin - Kulttuuritalolle ja Yleisradioon - soluttautuneet ystävät järjestivät tiloja ja laitteita äänityksiä varten. Yleensä niiden piti tapahtua virka-ajan ulkopuolella; ehkä joku viinapullokin sujahti paikan vahtimestarin povariin. Ylempi taho saattoi olla asiasta tietoinen ja suhtautui ymmärtävästi nuorten puuhiin: "Pekka Saarnion mukaan Kulttuuritalon johto oli tosin tietoinen tilojen epävirallisesta käytöstä. Keikoilta palaavat muusikot käyttivät salia muutenkin yöaikaan." 

Eivätkä kaikki levyt niin luokattoman huonoja ole. On kiinnostavaa, että näin epämääräisiltä ja joskus epäilyttäviltä kuulostaviin levyhankkeisiin löytyi soittajiksi sellaisia suomalaisen jazzin huippuosaajia kuten esimerkiksi Pekka Pöyry, Henrik Otto Donner, Teppo Hauta-aho, Pekka Sarmanto ja Edward Vesala. (Syy saattoi joskus olla aivan ymmärrettävä: Peter von Bagh arveli muistelmissaan, että kerran saksofonistiksi valikoitui Pekka Pöyry, koska tämän kollega Stanley Lindroos ei naurultaan kyennyt kappaletta soittamaan.)

Skandaalinkäryä ja Turun romantiikkaa

Tuskin oli debyyttijulkaisu M.A. Numminen laulaa saatu markkinoille, kun kohu taiteilijaryhmän ympärillä alkoi. Nummisen ryhmä osallistui heinäkuussa 1966 Jyväskylän kulttuuripäivien Visuaaliseen varieteeseen. Sähköt katkaistiin kesken Nummisen, Rauli Somerjoen & kumppanien esitystä ja paikalle hälytetty rikospoliisi ilmoitti lopettavansa tilaisuuden. Laulut, jotka oli sävelletty Suomen asetuskokoelman ja lääketieteellisten oppikirjojen teksteihin, olivat lopullisesti suututtaneet päivien johtajan Päivö Oksalan, joka oli jo valmiiksi ärsytetty jouduttuaan aiemmin sensuroimaan taideopiskelijoiden fallosveistoksen. 

Yleisradio varusti levyn merkillä "käyttöä harkittava". Seuraava EP M.A. Numminen laulaa jälleen syntyi Suuren Seksiskandaalin jälkeen ja joutui YLE:ssä kokonaan esityskieltoon. Kappale Laki epäsiveellisten julkaisujen levittämisen ehkäisemisestä on tekstinä puhdasta kapulakieltä. Kuitenkin Rauli Somerjoki saa solistina "lakitekstin tuntumaan suorasukaiselta lemmenaktin kuvaukselta, ja kappaleen esityskieltoon pannutta Yleisradion ohjelmapäällikköä voikin onnitella asian vaistonvaraisesta ymmärtämisestä".

Eteenpäin!-levyt joutuivat jo alkuvaiheessa tarkkailuluokalle ja julkiset kohut ja sensuuritoimet rasittivat niitä jatkossakin. Monet tapahtumista liittyivät tosin enemmän sen artistien toimintaan kuin teksteihin tai varsinaisen emoyhtiön omiin puuhiin. 

Yleisradion ohjelmasarjan Maanalaista menoa valmistelu aloitti M.A. Nummisen ja turkulaisvoittoisen taideryhmän nimeltään Suomen Talvisota 1939-40 välisen yhteistyön. Ryhmän kantavia voimia olivat runoilijat Jarkko Laine ja Markku Into. Numminen koki rock-herätyksen ja totesi rockin yhdeksi u-liikkeen tärkeimmistä taisteluvälineistä.

Suomen Talvisota kutsuttiin mukaan Nuoren Voiman Liiton talvipäiville Karhulaan maaliskuussa 1969. Seuraava skandaali oli valmis.

"Lehtiselostusten perusteella on vaikea saada täyttä kuvaa tapausten kulusta, mutta Karhula-lehden yhteenveto on jo luettelona impressiivinen: 'Järjestyshäiriöitä, rivouksia, huumausaineita, esiintymisistä kieltäytymisiä, Yhdysvaltain ja Englannin lipun polttamisia, intoilua ja vallankumouksen ja mustan vallan voiman paisuttelua.' Nummisen mukaan Laine karkotettiin välikohtauksen johdosta Karhulan kunnanrajalle."

Eteenpäin! näin jälkeenpäin

Eteenpäin!-levymerkin historia on olennainen osa suomalaisen undergroundin historiaa 1960-luvun loppupuolella. Se julkaisi vain neljätoista 7-tuumaista levyä ja yhden LP:n, mutta jätti merkittävän jäljen ainakin aikalaisten mieliin. Nämä äänitteet antavat osittaisen kuvan tuosta ajasta, sillä yhtyeiden esiintymisissä kollektiivinen improvisaatio esitti tärkeää osaa. Niihin liittyi joskus eräiden jäsenten spontaaneja riisuuntumisia sekä erilaisia performansseja. 

Levy-yhtiö otti suojiinsa ammattilaisten lisäksi niin amatöörimäisiä esiintyjiä, että vasta punk-liike pystyi vastaavaan. Minkään vakiintuneen äänitefirman mieleen ei taatusti olisi tullut tällaisen "friikkisirkuksen" pestaaminen talliinsa. Digitaalisen vallankumouksen ravisteltua ääniteteollisuutta on nykyään vaikea kuvitella, miten tuohon aikaan oli todella poikkeuksellista päästä levyttämään - varsinkaan jos musiikki oli vähänkään valtavirrasta poikkeavaa. Ja poikkeavia eräät kappaleet olivatkin. Seuraavassa Jouni Kesti ja Seppo Laine ovat äänittämässä Vallankumouksen analyysiä, viimeistä klassisen Eteenpäin!-kauden julkaisua Akain kotinauhurilla ja kahdella kehnolla mikrofonilla:

"Laine on edelleen ylpeä ideasta, jonka sai kesken session: hän tunki toisen mikrofonin syvälle torvensa mutkaan ja väänsi samalla nauhurin sisääntulon maksimille saaden näin aikaan ällistyttävän särösoundin. Vallankumouksen analyysin loppu kuulostaa hurjistuneelta elektronimusiikilta. Kansan Uutisissa Ilpo Saunio arveli saksofoninsoiton tulleen nyt viedyksi äärimmäiselle rajalle, mutta palautti samalla mieleen modernin konserttimusiikin piirissä käydyn keskustelun siitä, kuinka tarpeeksi pitkälle vapautunut muoto 'ei enää kommunikoi kenellekään muulle kuin säveltäjälle itselleen'".

Pekka Gronowin määritelmän mukaan (Notes for the Underground, 1968) musiikissa "maanalaista" on se mikä jää näkökenttämme alapuolella, esimerkiksi ossetialainen hanurinsoitto tai 1930-luvun tsekkiläiset tangosäveltäjät. Vastaavat suomalaiset kummallisuudet olivat Eteenpäin!-merkin ydinosaamisaluetta. Ilman näitä levyjä kuva 1960-luvun lopun musiikkikulttuurista olisi vajavainen ja selkeästi ilottomampi. Lisäksi levyjen tekijät osoittivat, että kokeileva äänitetoiminta on mahdollista ilman välitöntä velkavankeuden uhkaa, joskin se edellytti erinäisiä luovia ratkaisuja. Ideologisesti tällainen tee-se-itse -malli oli tärkeä myös myöhemmälle punk-herätykselle.

Jukka Lindfors ei spekuloi sillä, olisiko Eteenpäin! voinut jatkaa menestyksellisesti vielä 1970-luvulle, jolloin poliittinen laululiike sekä rock eri suuntauksineen vahvistuivat. M.A. Numminen jatkoi menestyksellisesti uraa Love Recordsilla, joka julkaisi eräitä muitakin Eteenpäin!-merkillä aloittaneita artisteja mm. Suomen Talvisota 1939-40, J.O. Mallander ja S. Albert Kivinen. 

1970 Love Records sai luvan käyttää Eteenpäin!-nimeä omana alamerkkinään ja siinä julkaistiin poliittisen laulun kaikkein epäkaupallisimpia esityksiä, esim. poliittista musiikkia Koreasta ja Albaniasta. Kokeileva ja sitoutumaton kulttuuriradikalismi alkoi olla ohi. Underground, joka oli mieltynyt jollakin tavalla pieleen menneeseen ja asiaankuulumattomaan, ja jonka levyillä saattoi olla kappaleiden eri ottoja sekä puheenpölinää, jäi alakynteen, kun asioista alkoivat päättää vakavamieliset miehet, joilla silmätkin olivat kuin vatupassin kuplat.

Otetaan lopuksi CD-kokoelman tekstiliitteen aarrekammiosta ote, joka on oikeastaan pätevä kredo tälle M.A. Nummisen musiikkisosiologiselle kokeelle. Teksti ilmestyi lehdessä Nuori voima 1969:3. 
Ulrich Pätzold: Työpaperi kirjallisille pohdiskelijoille (suom. Ilkka-Juhani Takalo-Eskola)

"porvarillinen kritiikki on irrallista estetiikkaa
sen kuulee puhuvan rikkomuksista taidetta vastaan, epätäydellisestä taideteoksesta. se valittelee puutteita ja tekee naurunalaiseksi sellaisia ilmauksia, jotka eivät vastaa olemassaolevia kielen luonnoksia. minkä takia sellainen ihminen olisi naurettava, jonka täytyy kivettyneiden yhteiskunnallisten struktuurien johdosta naurettavalla tavalla julistaa epävapaata ihmisenäoloaan? tällainen yhteiskunta olisi saatettava naurunalaiseksi. naurettavaa on pikemminkin estetiikka apostoleineen, jotka eivät tunne loukattua ihmisenäolemista, vaan vain loukatun taiteen."

Tommi