Putin, rautanyrkki rautahanskassa

Masha Gessen : Kasvoton mies : Vladimir Putinin nousu Venäjän valtiaaksi (suomentanut Matti Kinnunen. Otava, 2012)

Masha Gessenin kirja päättyy optimistiseen jälkinäytökseen. Joulukuussa 2011 pidettiin parlamenttivaalit, jotka voitti Vladimir Putinin ja Dmitri Medvedevin Yhteinäinen Venäjä -puolue. Vääristeltyyn vaalitulokseen ja Putinin siihenastiseen yli 10 vuoden mittaiseen hallintoon kyllästyneet kansalaiset lähtivät ympäri Venäjää mielenosoituksiin. Ilmassa tuntui olevan muutoksen henkeä, sillä mielenosoitukset paisuivat ennennäkemättömiin mittoihin. Vaadittiin vapautta, uusia vaaleja ja Venäjää ilman Putinia. Julisteissa saatettiin nähdä:

”En äänestänyt näitä kusipäitä,
äänestin muita kusipäitä.
Vaadin uutta laskentaa.”

Masha Gessen uskoi itsekin tuolloin vanhan hallinnon kaatuvan omaan mahdottomuuteensa. Kreml näytti huitovan ilmaan. Sen masinoimat vastamielenosoitukset jäivät vaatimattomiksi. Gessen arvioi, ettei hallitus näytä huomanneen, että koko maa on suuttunut heihin:

”Niinpä he saattavat luulla, että jos annetaan opposition sopivan korvike-ehdokkaan osallistua maaliskuun presidentivaaliin, se päästää ulos riittävästi höyryä. Mielenosoitusten on jatkuttava kunnes Putin ja hänen sisäpiirinsä tajuavat, että he ovat pieni ja halveksuttu vähemmistö.”

Gessenin mielestä Putinin keinovalikoimiin kuuluvat terrorihyökkäykset olisivat voineet antaa aiheen julistaa hätätila. Se ei kuitenkaan enää pelastaisi hänen hallitustaan, mutta voisi viivyttää sen tuhoa enintään vuoden tai pari. Monet muut tuon tapahtuman kokeneet olivat samaa mieltä. Nyt 11 vuotta myöhemmin voidaan nähdä, miten väärässä he olivat. Kirjan tekijänä hänen olisi pitänyt lukea kirjansa sisällysluettelo vielä kolmannenkin kerran ajatuksella läpi. Se antaa mainion tiivistelmän siitä mihin suuntaan Putinin Venäjän kehitys jo oli tuohon mennessä kulkenut. Seuraavassa kirjan lukuja ajallisessa järjestyksessä:
– Sattumapresidentti
– Vallankaappaus ja ristiretki
– Uudistajan loppu
– Päivä jolloin media kuoli
– Demokratian riisuminen
– Terrorin valta
– Kyltymätön ahneus
– Takaisin SNTL:ään

Jälkinäytöksen arvioita lukuunottamatta Gessenin kirja on säilyttänyt ajankohtaisuutensa pelottavan hyvin. Se kuvaa, miten tuo tapetista tuskin erottuva vaatimaton agentti, joka aikanaan jätti vain hämärän muistikuvan tapaamiensa ihmisten mieliin ensitapaamisen jälkeen, pystyi rakentamaan KGB:n/FSB:n avulla imperiuminsa. Mielenosoittajilla ei ollut eikä edelleenkään ole oikeastaan mitään mahdollisuuksia hänen luomaansa väkivaltakoneistoa vastaan. Tätä miestä paine kadulta tuskin tulee jatkossakaan kaatamaan.

Sivut: 1 2

Ukraina – repeilevä tilkkutäkki

Anna-Lena Laurén ja Peter Lodenius: Ukraina – rajamaa (suomennos: Liisa ja Robert Ryömä. Teos & Schildts & Söderströms, 2015)

Anna-Lena Laurén:
”On helmikuun 19. vuonna 2014. Tuona päivänä Maidanilla kuolee ainakin seitsemän ihmistä.
Seuraavana aamuna istun hotelli Ukrainassa aamiaisella ja kuulen äkkiä, että kadulla ammutaan laukaus toisensa jälkeen. Toiset niistä viheltävät, toiset ujeltavat. Kumiluoteja ja kovia panoksia vuoron perään.
Ihmisiä ammutaan keskellä katua, maassa jota olen tarkkaillut vuosikausia, johon tutustunut ja jota rakastanut. Tuntuu epätodelliselta istua tässä kahvikuppi edessä ja kuulla noita laukauksia. Mutta mielenosoittajista ei tunnut samalta. He ovat jo kauan tienneet miten tämä päättyy ja ovat valmiit maksamaan hinnan.
Luvut noiden päivien kuolonuhreista vaihtelevat. Mielenosoittajia 82-103, poliiseja 13. Loukkaantuneita yli tuhat.”

Ansioituneet ja pitkän linjan toimittajat Anna-Lena Laurén ja Peter Lodenius kirjoittivat yhdessä kirjan Ukrainasta nopeasti noiden Maidan-aukion tapahtumien jälkeen. Kirjassa on vuorotellen heidän kummankin itsenäisesti kirjoittamia artikkeleita. Laurénin painopiste on silminnäkijähavainnoissa ja henkilöhaastatteluissa. Lodenius laajentaa taustoja ja kuvaa pitempiä kehityslinjoja. Anna-Lena Laurén on toiminut pitkään kirjeenvaihtajana Venäjällä. Ensin hän oli Ylen toimittaja ja nykyisin Hufvudstadsbladetin ja Svenska Dagbladetin kirjeenvaihtaja. Peter Lodenius on entinen Ny tid -lehden päätoimittaja ja hän on kirjoittanut aikaisemmin kirjan Ukraina – mitt i Europa (2006).

Maidanin mielenosoitus (”Euro-Maidan”) oli alkanut marraskuussa 2013. Silloin presidentti Janukovytš ei allekirjoittanutkaan EU:n kanssa valmisteltua kumppanuussopimusta, vaan alkoi luoda läheisempiä suhteita Venäjään. Tuo suunnanmuutos oli liikaa Janukovytšin menoon jo ennestään kyllästyneille ihmisille:

Anna-Lena Laurén:
”Janukovytš on sijoittanut ystäviä ja sukulaisia Ukrainan kaikkiin korkeisiin virkoihin (samoin kuin edeltäjänsä Viktor Juštšenko). Hän on hämähäkki verkkojärjestelmässä jossa hän itse, hänen poikansa, ystävänsä ja korkeat virkamiehet kahmivat itselleen valtavia omaisuuksia. Järjestelmän perusta on lojaalisuus häntä itseään kohtaan eikä hän tahdo että muut pääsevät sitä valvomaan. Mutta Maidanin mielenosoittajat haluavat juuri sitä.
Ehdottomuudessa on kyse osittain tästä. Janukovytšin hallinto lepää varastamisen ja korruption perustalla, mikä Ukrainan presidenttien suhteen ei ole lainkaan tavatonta. Maidanin mielenosoituksissa on kyse siitä että tästä perustasta tahdotaan kokonaan eroon.”

Lyhyeen kirjaan (129 sivua) on saatu mahtumaan kattava tietopaketti Maidanin tapahtumiin johtaneista syistä sekä Ukrainan muistakin ongelmista ja niihin vaikuttavista taustatekijöistä. Lyhyesti sivutaan myös Ukrainan kirjavaa historiaa. Jako länsimieliseen ja venäjämyönteiseen osaan ei ole niin yksioikoinen kuin täällä lännessä joskus on erehdytty ajattelemaan. Kansantasavallat Donbassissa taistelevat Venäjän tuella Kiovan hallintoa vastaan. Kyse siellä on haluttomuudesta alistua keskusvallalle sekä kulttuurisesta yhteenkuuluvuudesta. Eräs kipupiste on kielikiista. Sen ongelma on, että kansalaisillä ei ikinä ollutkaan oikeutta saada viranomaispalvelua omalla äidinkielellä. ”Kieli on väline jolla lyödään toista päähän jotta näytettäisiin missä kaapin paikka on.” Samalla on kuitenkin huomattava, että isolle osalle ukrainalaisista kieli ei koskaan ollut ongelma. Molempia ymmärretään (haluttaessa), mutta niiden tärkeysjärjestys on ajan kuluessa vaihdellut.

Kielen lisäksi Ukrainan yhtenäisyyden rakentamista ovat hankaloittaneet useat etniset ryhmät ja heimot (ruteenit, lemkot, boykot, hutsulit jne). Ukrainalaiset oligarkit ovat yleensä selvästi nousseet jostakin tietystä ryhmästä. Koska he ovat olleet politiikassa merkittävämmässä asemassa kuin Venäjällä, he ovat voineet mainiosti edistää tämän ryhmän etuja, mikä tietenkin muualla on herättänyt katkeruutta. Venäjällä Putin laittoi oligarkit ojennukseen ja palvelemaan johdon määräyksiä.

Kirjassa esitetty esimerkki miehityksen jälkeiseltä Krimiltä kertoo miten tämä ero on ruohonjuuritasolla havaittu. Oleg, joka aiemmin hankki elantonsa vuokraamalla kesämökkejä venäläisille turisteille kertoo Anna-Lena Laurénille:

”- Hinnat syöksyivät korkeuksiin kun rupla otettiin käyttöön. Ne venäläisturistit joita palvelin ennen eivät tule enää. Sen sijaan Venäjän valtiolliset yritykset ja kunnat lähettävät työntekijöitään maksetuille lomille, mutta ei niillä ole rahaa eivätkä ne kuluta mitään. Venäjä tappaa kaikki pienyrittäjät. Ukrainan aikana meillä oli korruptiota joka tasolla mutta yrittäminen onnistui silti. Sitä maksoi vähän sinne ja vähän tänne, ja kaikki järjestyi.
Venäjällä korruptio toimii eri tasolla – talouselämää hallitsevat suuret valtiolliset yritykset tai yrittäjät jotka hoitavat otkatia (korruptoituneita valtiollisia hankintoja). Korkeat verot ja byrokratia tukehduttavat kaikki muut. Tehän tiedätte ettei lakia voi noudattaa ainoassakaan entisessä neuvostomaassa, mutta Venäjällä pienyrittäjältä edellytetään sitä.”

Sivut: 1 2