Avainsana-arkisto: Nylén Antti

Antti Nylén, lupaathan

Nylén, Antti: Häviö (Kosmos 2018)

Palkittu kirjailija, suomentaja ja esseisti Antti Nylén tekee Häviössä vereslihaisen tilityksen taiteilijaelämästään. Luin kirjan heti sen ilmestyttyä ja nyt uusi luenta nosti ihon kananlihalle: pelkään että Nylénin esille nostamat ongelmat, kuten taiteilijoiden toimeentulon epävarmuus tai köyhien kokema piina saattavat entisestään kärjistyä uudessa koronan ”karaisemassa” maailmassa.

Häviö on fiksu, häikäilemätön, tyyliltään upea, sisällöltään äärimmäisen mielenkiintoinen ja kaiken lisäksi hauska. Nylénin sanan säilä sivaltelee julkisuudestakin tuttujen vaahtopäiden ontot argumentit hajalle. Pontuspurokurut ja heikkipursiaiset saavat kyytiä. Itseironia tuo lisää huumorin maustetta.

Häviön sivuilta saamme selville, miten Antti Nylénistä tuli suomentaja ja kirjailija. Hän on suomentanut muun muassa Charles Baudelairea ja Patti Smithiä. Esseistiikka löytyy, kun hän kirjoittaessaan Nuoreen Voimaan ja Parnassoon löysi muodon, joka hänen kirjoittamisestaan oli puuttunut. Hän kehitteli tekstien perustalle Vihan ja katkeruuden esseet (2007), joka yhä on suomalaisen uuden esseistiikan kulmakivi. (Muita ovat Halun ja epäluulon esseet, 2010, ja Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet, 2016.) Nylén on teksteissään avoimesti vegaani, katolinen kristitty ja feministi.

Hän katsoo ymmärtävin silmin nuorempaa itseään. ”Tuhlasin voimiani häikäilemättä, täysin vastuuttomasti.” (s. 83)

Kirjailija kertoo kaihtelematta elämästään sähköisten lomakkeiden maailmassa ja apurahakurimuksessa, vakuuttuneena siitä, että ”jos kuka tahansa keskituloinen palkansaaja joutuisi kokeilemaan minun elämääni, hän hirttäytyisi viimeistään kuudennentoista minuutin kohdalla kännykkänsä laturin johtoon.” (s. 152)  

Häntä voi aivan objektiivisesti pitää menestyneenä kirjailijana, palkintojakin on kertynyt useita, mutta silti jokapäiväisen leivän tienaaminen edellyttää tuskallista apurahakerjäämistä ja ahdistavaa päätösten odottelua. Apurahapolitiikalla on monta puolta: Nylén muistuttaa, että ihannetilanteessa taidetta tehdään riippumatta yhtään mistään, mielistelemättä mitään tahoja.

Välillä epäkohtien käsittely menee kiukuttelun puolelle, minkä Nylén itsekin myöntää. Hän muka lopettaa, tämä oli tässä. Mutta eihän hän tietenkään lopeta, koska hänen on kirjoitettava.

Nylénin analyysi kirjoittamisen riivauksesta on vastustamaton; hauska ja kauhea samalla kertaa. Kirjariivaaja on kuin pohjattoman nälkäinen hirviö, joka maiskuttelee tyytyväisenä aina uuden uhrin jälkeen. Riivaajalta eivät ole turvassa edes vahvat ja tuotteliaat kirjailijat, ja joistakin kynäniekoista monsteri vie voiton kertaheitolla.

”Joissakin tapauksissa yksi ainoa kirja riittää tekemään kirjoittajastaan selvää; on paljon tekijöitä, jotka jäävät ikuisiksi esikoiskirjailijoiksi.” (s. 87)

Soisi jokaisen, joka pilkkaa taiteilijoiden ahdinkoa tyyliin ”mitäs aloit taiteilijaksi”, lukevan Häviön! Sillä käsi sydämelle: miten moni ammatin- ja uran”valinta” itse asiassa on erilaisten sattumien, vetävien ja työntävien tekijöiden arpapeliä? Niin se oli Nylénilläkin, yllättäen avautuvia mahdollisuuksia, sopivia yhteistyökumppaneita…

S. 51: ”Vaikka jokin tärkeä elämänvalinta perustuisikin vakaaseen harkintaan, liittyy itse vaihtoehtoihin ja valintatilanteeseen niin monia sekavia seikkoja, ettei niitä voi kukaan järjellään tai analyyttisesti hallita. Kaaoksen voimat hallitsevat. Mikä näyttää ammatinvalinnalta, on pelkkä umpimähkäinen kaatuminen pimeään.”

”Itse en valinnut mitään, mutta en liioin seurannut kutsumustani tullessani kirjailijaksi. Tulinpahan vain. (s. 167)

Nylén toteaa, ettei ymmärrä rahan ja työn suhdetta. Hän haluaisi olla kokonaan välittämättä ja keskittyä vain olennaiseen. Hän on vakuuttunut, että ilman rahamurheita hän pystyisi kirjoittajanakin parempaan.

”Haluan vain olla rauhassa se mikä olen. Mutta se ei tunnu yhteiskunnalle käyvän. Se haluaisi minun parantavan tapani, alkavan tehdä esseekirjojen asemasta jotain järkevää. Se on jo pitkään savustanut minua ulos ammatistani.” (s. 33)

Häviö on fyysisenä tuotteena erikoinen, muodoltaan kuin paksuhko muistilehtiö; aukeama luetaan ylhäältä alas. Kirjan alaotsikkona on ”monologi”. En keksi ratkaisulle muuta selitystä kuin että Nylén halusi tämän kirjan erottuvan ulkoisestikin muusta tuotannostaan, koska Häviö on erilainen.

Antti Nylén, lupaathan sitten joskus kirjoittaa esseen tai vaikka monologin oudosta korona-ajasta! Kirjoitathan siitä millaisena näet muuttuneen maailman? Kirjoitathan siitä mikä on taiteilijan ja ajattelijan osa tässä globaalissa kriisissä, niin hyvässä kuin pahassa. Tiedän, että Sinulla olisi näkemystä ja sanottavaa. Kun Häviössä jo totesit hylätyiksi ”kohtuullisuuden periaatteelle rakennetun hyvinvointiyhteiskunnan arvot” (s. 64)  ja niiden tulleen korvatuiksi tuloksen ja voiton ideaalilla eli vahvuuden palvomisella ja köyhien vihaamisella, niin missä tilanteessa olemmekaan kohta?

(Taina)