Avainsana-arkisto: miehitys

Napolilaisilla tavaramarkkinoilla 1943

Curzio Malaparte: Iho (suomentanut Tapio Hiisivaara. Gummerus, 1969)

”Vapautuksen kunnia oli Euroopan kaikista kansoista kohdannut ensimmäiseksi Napolin kansaa: juhliakseen hyvin ansaittua palkintoaan poloiset napolilaiset olivat kolmen vuoden nälän, kulkutautien ja säälimättömien pommitusten jälkeen auliisti, rakkaudesta isänmaata kohtaan, hyväksyneet tavoitellun ja kadehditun osan esittää voitettua kansaa, he lauloivat, taputtivat käsiään, tanssivat ilosta kotiensa raunioiden keskellä, heiluttelivat vieraita lippuja, jotka vielä eilispäivänä olivat olleet vihollisen tunnuksia ja sirottelivat akkunoista kukkia voittajien ylle.”

Kirjan tapahtumia ajatellen sen motto on hyvin valittu. Se on Aiskhyloksen Agamemnonista:

Kunnioittaessaan voitettujen temppeleitä ja jumalia,
voittajat pelastavat itsensä häviämästä.

Kirjan päättävän viimeisen repliikin on kirjan päähenkilö, myös nimeltään Malaparte varannut itselleen:

”- Sodan voittaminen on häpeällistä, minä sanoin hiljaisella äänellä.”

Näiden kahden kiintopisteen väliin Curzio Malaparte (synt. Kurt Suckert) virittää paikoin kauhistuttavan kuvauksen Italian ja pääasiassa Napolin tapahtumista amerikkalaisten maihinnousun jälkeen vuodesta 1943 vuoteen 1945. Ennen kuin lukija on päässyt kirjan loppuun, hänen on kuitenkin pitänyt ylittää muutama hankala este matkalla.

Este 1:
Malaparte itse on luetun perusteella melkoinen pakkaus. Herää vahva epäily, että hän on rasisti, homofoobikko ja jonkin asteen fasisti. Italian fasistipuolueen jäsen hän olikin vuodesta 1922 alkaen. Tosin mitkään aatteet eivät istuneet hänessä kovinkaan syvällä. Kirjoituksillaan Mussolinista ja Hitleristä hän ärsytti valtaapitäviä siinä määrin, että hänet määrättiin viideksi vuodeksi kotiarestiin Liparin saarella (1933-38). Häneltä vietiin myös puolueen jäsenyys.

Vapauduttuaan arestista Malaparte perusti kulttuurilehden ja oli edelleen viranomaisten tarkassa valvonnassa. Seurasi useita pidätyksiä ja vankilatuomioita. Sittemmin hän tarkensi linjaansa ja lähestyi kommunismia kunnes Kiinan vallankumouksen innottamana hänestä tuli maolainen. Kuolinvuoteella tapahtui viimeinen keikaus. Hän kääntyi katolilaiseksi. Ei ole helppoa saada selvää miehen vaikuttimista, kun hän jo nimen valinnassaan halusi ärsyttää. Malaparte on Bonaparten vastakohta, ”huono osa”, mutta en saanut selvää miksi CM halusi tällä tavoin muistaa Napoleonia.

Este 2:
Kirjan päähenkilö on siis amerikkalaisten palveluksessa oleva italialainen yhteysupseeri Curzio Malaparte. Kirjoittaja toimi itsekin vastaavassa tehtävässä. Kyse on siis varmaankin silminnäkijän kertomuksesta? Ainakin osittain, varmasti. On kuitenkin syytä muistaa Malaparten taipumus rikastaa havaintojaan, jotta ulkoisten tapahtumien kuvaus paremmin vastaa sitä sisäistä kuvaa, joka hänellä on asioista.

Malaparte oli pitkän linjan lehtimiehenä kokenut tapahtumien havainnoija ja pätevä kirjoittaja. Hän oli toiminut vuosia erilaisissa diplomaattisissa tehtävissä. Toisen maailmansodan aikana hän oli Corriere della Seran kirjeenvaihtajana itärintamalla ja muuallakin saksalaisten miehittämillä alueilla (myös Suomessa). Jo tuolloin nähtiin, että hänellä oli taipumusta jossain määrin liioitella kuvauksiaan. Eräät tämän kirjan kohtaukset ovat sellaisia, että alkaa epäillä niiden todenperäisyyttä. Ne kyllä palvelevat teoksen sanomaa: sota ja sen seuraukset ovat kauhea kokemus kaikille osapuolille.