Tulos – ja ulos

Raimo Summanen : Meidän päivä : valmentamisen vaikea taito (Teos, 2005)

”Oli siis pari peliä takana, kaksi voittoa nollapelillä. Olimme lähteneet turnaukseen epävarmoina, mutta alku oli hyvä. Joukkueessa oli hyvä henki, kun aamulla pelin jälkeen matkasimme lentokentälle.
Kentällä törmäsin kahteen erittäin hätääntyneen oloiseen, Kummolaan ja Hietaseen. Heidän kasvoistaan paistoi paniikki, vaikka peli oli voitettu.
– Urheilulehti on tehnyt jutun siitä, että sinulle suunnitellaan potkuja heti maailmancupin jälkeen, sanoi Kummola.
Oli hetki hiljaista. Sitten Kummola alkoi haukkua sekä Urheilulehteä että juttua alimpaan helvettiin. Mietin, että aika erikoiseen aikaan tällainen juttu tulee, elintärkeän Ruotsi-ottelun alla.
Katsoin miehiä ja ajattelin: mennään asiaan.
– No miten on, annetaanko minulle potkut sitten? kysyin tyynesti.
…
”Ymmärsin, että mikäli joku on lipsauttanut jutun lehteen, minusta halutaan todella eroon. Vielä se viesti ei ollut minulle tullut, mutta jossain sitä jo vietiin. Minä tajusin, että aikani alkaa loppua, ja että nyt on taisteltava entistä kovemmin. Tämä sama kaava oli nähty aiemminkin ja tunnetuin tuloksin.
Tajusin, että tapahtumasta voi tulla joukkueeseen häiriötekijä, jos sen antaa näkyä. Se oli totuuden hetki ja minun olisi pantava kaikki peliin. Enää en voisi kuin katsoa kohti peliä ja pelaajia ja keskittyä siihen yhä tarkemmin. Siirsin asian syrjään vaikka tiesin joutuvani vastaamaan Suomessa liutaan kysymyksiä. Homma lepäsi pelkästään valmentajan ja pelaajien harteilla. Minun aikani oli käymässä vähiin, tuloksista huolimatta.
Ei tämän näin pitänyt mennä.”

Sen ei todellakaan pitänyt mennä noin.

2000-luvun alussa miesten jääkiekko oli Suomessa selvässä luisussa alamäkeen. 1995 voitettu ensimmäinen maailmanmestaruus alkoi haalistua muistoissa, kun muutamassa MM-kisassa sen jälkeen oli jääty peräti ilman mitalia. Usko maajoukkueen menestykseen horjui, kansainvälisiä huippupelaajia löytyi entistä vähemmän ja Suomi oli tippumassa suurten jääkiekkomaiden kyydistä.  Myös juniorimaajoukkueiden taso sekä kisamenestys ennakoi synkkää tulevaisuutta. Kotimainen liigakaan ei tason ja kiinnostavuuden osalta ollut ennallaan. Suomalainen jääkiekko kaipasi uskottavuutta, nopeaa ja kestävää menestystä eli muutosta. Kalervo Kummola otti yhteyttä Raimo Summaseen syksyllä 2002.

Vasta 40-vuotias Raimo Summanen oli tuohon mennessä ehtinyt kerätä pitkän listan meriittejä. Ammattilaisena hän oli pelannut Suomen lisäksi myös NHL:ssä ja Sveitsissä. Pelaajauransa hän lopetti Suomen maailmanmestaruusjoukkueessa 1995. Sen jälkeen hän aloitti valmentajaopinnot ja siitäkin hänellä oli jo vakuuttavia näyttöjä kotimaan pääsarjasta. Erkka Westerlundin apuvalmentajana hän oli nostanut ensin HIFK:n ja sittemmin myös Jokerit Suomen mestareiksi. Toimiessaan päävalmentajana Jokereissa menestys jatkui.

Raimo Summanen suostui Kummolan ehdotukseen päävalmentajan pestistä, mutta halusi työlleen samat edellytykset kuin liigassa: työnantajan täysi tuki, aikaa työn tekemiseen sekä oikeus valita itse lähimmät työtoverit. Kaikkien niiden osalta Raimo Summanen joutui kuitenkin kokemaan pettymyksiä.

Ensiksi Raimo Summanen halusi työlleen kolmivuotisen sopimuksen:
”…olin nähnyt, mitä seurajoukkueissa voi saada aikan, kun saa tehdä työtä pitkäjänteisesti. Tiesin, ettei projektin alussa välttämättä tule menestystä. Kaiken valmentamisen ja hyvän jääkiekkotyön edellytys on suunnitelmallisuus.”
Sellainen pesti alustavasti luvattiin, mutta mennessään allekirjoittamaan varsinaista sopimusta Summanen koki yllätyksen. Sopimuksen kestoksi oli merkitty 1+1 vuotta. Summasen valinta oli aiheuttanut Jääkiekkoliitossa ristivetoa, sillä jotkut pitivät häntä kuitenkin vasta raakileena valmentajana. ”Paperissa oli kaikki eri tavalla kuin Kummolan kanssa oli sovittu.” Raimo Summanen joutuisi tekemään nopeita ratkaisuja, jotka onnella saattaisivat tuoda menestystä. Muutosta sanottiin haluttavan, mutta hän joutuisi tyytymään vanhoihin ratkaisuihin, sillä Summanen oli suunnitellut projektinsa jälkipainotteiseksi. Raimo Summanen kieltäytyi allekirjoittamasta, sillä vaativa työtehtävä tuntui alkavan selkeällä epäluottamuslauseella. Kahden viikon neuvottelujen jälkeen asia saatiin Kummolan johdolla korjattua.

Sivut: 1 2

Sinistä lenkkiä ja uusin Alibi

Arto Salminen: Varasto (1998)

Kafka on sanonut jotakin sen suuntaista, että kirjallisuus on kirves, joka rikkoo jäätyneen meren meissä. Joskus kirjailija peräti räjäyttelee lukijoiden sisäisiä jääpatoja. Arto Salmisen elämä oli valitettavan lyhyt (1959-2005) ja hän julkaisi kuusi lyhyehköä romaania. No, dynamiittia pitääkin annostella pienissä annoksissa. Salmisen kirjat tarttuivat eräisiin polttaviin aiheisiin. Miksi niistä ei silloin aikanaan syntynyt isompaa keskustelua? Salmisen omien sanojen mukaan asia oli aivan ymmärrettävä:

”Ei mua lue kuin Alibin ostajat ja HK:n sinisen lenkin syöjät”.

Varasto oli hänen romaaneistaan järjestyksessä toinen ja se ilmestyi 1998. Se on näköiskuva ihmisten häikäilemättömästä hyväksikäytöstä ja oman edun ajamisesta tapahtuu se sitten parisuhteissa tai työelämässä. Kirjasta on sanottu, että se on armottomampi kuin Poliisi-tv:n suora lähetys ja tylympi kuin minkään äärilaidan puolueohjelma. Mutta kieli on elävää ja havainnot armottoman tarkkoja. Kirja on kuin lähes valmis elokuvakäsikirjoitus eikä sitä voi lopettakaan, kun lukemisen on aloittanut. On pakko selvittää miten tämä painajainen päättyy. Siksi ei ole ihme, että se filmatisoitiin ja elokuva voitti Yleisö-Jussin 2012. Tosin sen vaati, että kirjasta tehtiin erittäin siistitty versio kansankomedian tyyliin.

Mutta kirjaa lukiessa unohtuu äkkiä Aku Hirviniemen hauskuus ja Minttu Mustakallion hihittely, sillä lukukokemus on välillä erittäin ahdistava. Lopun pieni toivonkipinä ei juuri lohduta, kun varastomies Rouskun varastelu ja täysin häikäilemätön toiminta tulee ilmeisesti jatkumaan. Hän suunnittelee käräyttävänsä työpaikalta jo toisen syyttömän ja järjestävän tällekin potkut, jotta voi jatkaa omia pimeitä puuhiaan.

Ranisen rikoskumppani, entinen kommunisti ja remonttimies Jylhäkorpi vetelee pariin otteeseen leveällä pensselillä:

”- Ei täällä logiikalla pelata, sanoi Jylhäkorpi. – Se loppui samalla kun kommunismi vietiin saunan taakse. Ennen oli sentään yhteiskunnassa vastavoima, oli erilaisia puolueita. Nyt on vain yksi puoluekoneisto ja yksi totuus. Ja yksi sääty yli muiden: telkkarin julkkikset. Niistä tehdään nykyisin poliitikotkin. Telkkarisääty jauhaa paskaa Tuttu jutussa ja A-studiossa ja Teijan keittiössä. Ne levittää helvetin negatiivista kuvaa tulonsiirroista ja hyvinvointivaltiosta. Se on niin onnistunutta propagandaa, että parhaiten sitä uskoo köyhät. Toimeentulotuella kitkuttavat runkut on ittekin sitä mieltä, että verotus on liian kova kun Kirka sanoi Hermuselle niin, ja A-studion viisas sanoi sanoi niin, ja Koivusalo ja Hallikainen sanoi kanssa, ja Teemu Selännekin oli samaa mieltä. Nää saatanan julkkikset tienaa miljoonia ja käskee köyhät antamaan rahansa Lastenklinikalle. Telkkarisääty tekee parhaansa ja kattoo mihin se riittää.”

Sivut: 1 2