Avainsana-arkisto: laivanrakennus

”Hohtavaa hopeaa takavaahtosi on”

Marja Toivio: Finnjet, my love. Atrain&Nord 2020.

Finnjet oli 1970-luvulla suomalaisen laivarakennuksen merkkitapaus ja ylpeydenaihe: uuden ajan kaasuturbiineilla käyvä autolautta, jossa oli yli 500 hyttiä. Laivan sisustus henki suomalaista designia ja nykytaidetta.  Vuonna 1977 valmistunut GTS Finnjet keräsi mediassa lempinimiä kuten Flying Finn, Superkulkija, Itämeren vinttikoira ja Itämeren Porsche. Laiva sai jopa (melko kammottavan) nimikkosävellyksen, Kari Tuomisaaren Finnjet-valssin. ”Linjakas Finnjet, lennokas Finnjet, kulku on nopeaa, meno koukeroton! Linjakas Finnjet, lennokas Finnjet, hohtavaa hopeaa takavaahtosi on.” Laiva toimi mediahuomiota saaneiden tapahtumien näyttämönä, kuten Miss Eurooppa -kilpailun pitopaikkana.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt kuten Strömsössä. Huippunopeutta päästiin merioloissa käyttämään aniharvoin, kalliit kaasuturbiinit vaihdettiin dieselmoottoreihin, mutta silti toiminta kävi tappiolliseksi, ja lopulta uusi omistaja, MV Cruise Ship Holdings möi Finnjetin liberialaiselle Jeckon Internationalille, minkä jälkeen alus joutui 2000-luvulla Intiaan pahamaineiselle laivojen romuttamolle.

Siinä ovat raamit Marja Toivion romaanille, jossa kolme aikoinaan Finnjetiä hitsannutta miestä matkustaa vuonna 2008 Intiaan jättämään jäähyväisiä tutulle jättilaivalle. Tarkoitus on kerätä isompikin porukka entisiä finnjetiläisiä herkistelemään, mutta lopulta matkaan lähtee vain kolme väsynyttä keski-ikäistä miestä ja yhden nuorempi naisystävä. Reissun tarkoituksena on paitsi muistella menneitä myös tehdä juttusarja uusimaalaiseen sanomalehteen ja tarkastella tilannetta itse paikalla: voisiko Finnjetin sittenkin vielä pelastaa ja jopa tuoda takaisin Suomeen.

Finnjet, my love etenee viihdyttävästi, 1970-luvun ja 2000-luvun välillä siirtyillen, päähenkilöiden mielenmaisemia luodaten. Kuten kirjailija toteaa jälkisanoissaan, niin tärkeä kuin laiva on romaanin miehille, se on sittenkin vain kehys ystävyydestä kertovalle tarinalle. Kukaan miehistä, ei Heikki, Sakke eikä Mattikaan, ole selviytynyt viisvitoseksi ilman huomattavia kolhuja. Yksi on sairauseläkkeellä mielenterveyssyistä, toisen avioliitto on raunioina, kolmas kerää ay-mainetta ja mammonaa, mutta ei se häntä turvaa, kun markkinavoimat ravistavat omaa työpaikkaa. Miehinen uho, vertailu ja näyttämisen halu horjuttavat välillä suhteita, mutta silti ystävyys kestää.

Äijien tropiikissa hikoavien olemuksien vastapainona liihottelee kaunis kolmikymppinen Inge, Saken tyttöystävä, Intia-fani, valokuvaaja, bloggari, tiedostava maailmanparantaja ja vegaaninen joogameditoija. Kulttuurien yhteentörmäyksissä syntyy niin huvittavia kuin nolojakin tilanteita. Jotakin kaunista tässä rujossa pyhiinvaellusmatkassa silti on. Miehet kokevat yhden aikakauden lopullisen päätöksen. Etenkin herkkä Heikki järkyttyy Finnjetin alennustilasta.

”Heikki ei saa katsettaan irti Finnjetin keulassa ammottavasta aukosta, joka on kuin jättiläissirkkelin terällä sahattu. Hän tai Sakke tai Matti ovat voineet hitsata juuri tuon tuhotun lohkon. Päässä pyörii ikävä ajatus. Turun saaristossa liikennöivät Krimin sodan aikaiset risteilijät, mutta 1970-luvulla rakennettu Finnjet pannaan lihoiksi kuin keskenkasvuinen eläin. Tai uhri, mutta mille? Ja tärkein kysymys, miksi helvetissä tämän annetaan tapahtua? Hylätäänkö hankalaksi käynyt Finnjet sen vuoksi, että se on potkittu pois Suomesta maailmalle? Vaikka siihen asennettiin dieselmoottorit halvempien käyttökustannusten toivossa ja sitä kunnostettiin. Ja minkä helvetin takia se piti myydä merenkulun rosvovaltiolle? Sen sisuskalut ryövätään pian osa kerrallaan, runko paloitellaan kunnes laivasta ei ole mitään jäljellä. Jokainen hitsattu sauma leikataan. Jokainen hytti revitään palasiksi. Satojen suomalaisten monivuotinen työ tuhotaan.”

Matka Intian Alangiin vahvistaa, että Finnjetin tarina on väistämättä lopussa. Sakke pohtii: ”- – tekee pahaa. Aluksen hinaaminen takaisin merelle vaikuttaa yhtäkkiä tuhoon tuomitulta ajatukselta. Suomessa elätellään vielä toivoa. On turkulaista ProFinnjetiä, on vuorineuvos Martin Saarikangas porukoineen ja porilaisyrittäjä Mauri Murotie, joka haluaisi ostaa aluksen Poriin. Sakke on itsekin ollut toiveikas, ehkä myös sinisilmäinen. ”

Finnjet, my love sisältää aatetasolla paljon pohdituttavaa asiaa. Intialaiset purkavat rikkaiden länsimaiden laivoja henkensä kaupalla, surkeissa oloissa ja olemattomalla palkalla. Mitä järkeä jättiristeilijöissä oikeastaan oli, ajaako aika näiden kelluvien huvipuistojen ohi? Ja millaista hintaa suomalainen yksilö maksaa niin sanotusta menestymisestään?

Jos Finnjetin mennyt maailma kiinnostaa, niin Kotkassa Merikeskus Vellamossa on nähtävillä autenttinen Finnjetin hytti sekä laivan esineistöä. Siellä on myös laivan pääaulaa hallinnut Kimmo Kaivannon suuri taideluomus, kahdestakymmenestä öljymaalauksesta koostuva teos Suomalaisia kuvia.

Taina