Suomalainen sankari vai saksalainen huijari

Felix Kersten : Himmlerin henkilääkärinä : muistelmia Kolmannesta Valtakunnasta vv. 1939-1945 (suomennos ruotsinkielisestä painoksesta. Nide Oy, 1947)

Arto Koskinen : Kuka oli Felix Kersten? (dokumenttielokuva 1998) sekä Tapaus Felix Kersten : Himmlerin suomalaisen hierojan arvoitus (podcast-sarja 2019)


Felix Kersten:
"Kun minut kutsuttiin Himmlerin päämajaan, minulla aina oli mukanani luettelo natsien vainojen uhreista, avunpyyntöjä, joita oli tullut eri maista, myöskin Saksasta. Sitten odottelin sopivaa tilaisuutta esittääkseni toivomuksiani - ne koskivat joko jonkun vangin vapauttamista keskitysleiriltä, pidätysten estämistä, oikeuskäyntien lykkäämistä tai kuolemantuomion peruuttamista. Vähitellen minusta tuli täysverinen diplomaatti, käytin hyväkseni hänen turhamaisuuttaan, hyödyin hänen sentimentalisuudestaan tai kateudestaan, vuoroin pyysin, vuoroin liehittelin. Opin näyttelemään, odottamaan aikaani ja olemaan varovainen."

Virolaissyntyinen, Suomen kansalaisuuden 1920 saanut Felix Kersten kertoo kirjassaan, että Heinrich Himmler "poti hermostollisia vatsavaivoja". Ne olivat niin pahoja, että hänen oli ajoittain pysyttävä vuoteenomana. Himmler oli tullut Kerstenin potilaaksi ennen sotaa vuonna 1939. Hän koki saavansa Kerstenin fysikaalisista hoidoista niin suurta helpotusta, että halusi tämän pysyvän vakituisesti saatavilla Berliinin lähistöllä ja seuraavan häntä ulkomaanmatkoillakin. Felix Kersten käytti hoitosuhdetta hyväkseen ja auttoi pyyteettömästi hätään joutuneita Saksan ja muiden maiden kansalaisia. 

Omien sanojensa mukaan Felix Kersten pelasti kymmeniätuhansia ihmisiä kuolemasta. Lisäksi hän esti koko Hollannin väestön (8,2 miljoonaa) pakkosiirron valloitettuun Puolaan. Kersten saikin 1950 Hollannin korkeimman huomionosoituksen, Orania-Nassaun kunniamerkin ja hollantilaiset ehdottivat häntä neljä kertaa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. 1955 Felix Kersten anoi Ruotsin passia ja hän sai lapsineen Ruotsin kansalaisuuden takautuvasti vuodesta 1953 lähtien ansioidensa perusteella.

Felix Kersten:
   "Lukuunottamatta niitä harvoja - heitä, jotka olivat lähinnä Himmleriä - voin liioittelematta sanoa, että koko esikunta vihasi minua sydämensä pohjasta. Olinhan ulkomaalainen, olin kieltäytynyt SS:n jäsenyydestä ja asetakkia kantamasta, enkä ollut suostunut ottamaan vastaan minkäänlaista arvonimeä. Olin 'merkillinen'. Minua epäiltiin englantilaisten asiamieheksi. Epäiltiin, että tahdoin murhata Himmlerin. Minua kartettiin. Minua ympäröi näkymätön muuri."

Vihattu ulkomaalainen, joka tunkeutuu Gestapon ytimeen ja saa johtavat natsit toimimaan täysin vakaumustaan vastaan. Tämä kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta. Dokumentaristi Arto Koskinen:
"Felix Kerstenin tarina tipahti syliini 90-luvun puolivälillä, kun ystäväni näytti minulle Ultra-lehden artikkelia 'Felix Kersten — Suomen unohdettu lahja ihmiskunnalle'. Suhtauduin juttuun varauksella, sillä kyseinen lehti on tunnettu rajatietoaiheista. Kun kävi ilmi, että Kersten oli todellinen henkilö, kiinnostuin."

Arto Koskinen luki muistelmat ja tutustui Kersteniin tarkemmin. Hän alkoi ihmetellä, miksei kukaan ole kertonut aiemmin tästä miehestä. Oliko kyseessä suomalaisuuden dilemma: joku meikäläinen tekee sankaritekoja, jotka jäävät historian hämärään, ja sitten joku muu vie kunnian. Siksi hän halusi tehdä dokumenttielokuvan Kerstenistä. Kuka oli Felix Kersten? valmistui vuonna 1998. (Yle Areenassa)

Kun Arto Koskinen oli perehtynyt tarkemmin asiakirjoihin, hän joutui hämmennyksiin. Totta on se, että Felix Kersten oli Himmlerin henkilääkäri, ja hänen hierojan sormissaan oli voimaa. Mutta muuten hänen elämänsä vaikutti yhdeltä suurelta arvoitukselta. Haastatellut asiantuntijat antoivat ristiriitaisia arvioita paljonko kertomuksessa oli lopultakin totta.

Koskinen huomasi, että Felix Kersten oli tuottanut suuren määrän valheellista materiaalia ja dokumentteja. Kirjoittamiensa muistelmien eri kieliversioissa saattaa samasta aiheesta olla erilaisia versioita. Hän vertaili dokumenttien päivämääriä toisiinsa sekä vastaavia tapahtumia muistelmissa. Taustalle punoutuneen valheen kuvio alkoi hämärästi hahmottua: "Jos haluaa valehdella, on oltava hyvä työssään, sillä muuten jää yksityiskohtia, joista kyhäelmä alkaa paljastua. Näin on käynyt Felix Kerstenillekin." 

Arto Koskisen mielestä avoimia kysymyksiä oli jäänyt ilmaan liian paljon. Jatkotutkimuksien jälkeen Arto Koskinen teki Kerstenistä 12-osaisen podcast-sarjan 2019 "Tapaus Felix Kersten : Himmlerin suomalaisen hierojan arvoitus". (Yle Areenassa tämäkin)

Koskisen työryhmä löysi mm. Felix Kerstenin SS-kortin. Sen mukaan Kersten oli liittynyt SS:ään helmikuussa 1941. Seuraavana vuonna Kersten myös kirjoitti kirjeen Suomen ulkoministeri Wittingille ja kysyi vastustaako hallitus, jos hän ottaa vastaan upseerin arvon SS:ssä ja Himmlerin esittämän aseman. Kerstenin lääkärikortissa on niin ikään merkinnät kuulumisesta kansallissosialisteihin ja SS:ään. Lisäksi siellä Kersten on kiinnostavasti merkitty Saksan kansalaiseksi. Mitä ilmeisimmin Kersten toimi vakoilupäällikkö Schellenbergin alaisuudessa Sicherheitsdienstissä. Schellenberg oli tuolloin Kolmannen valtakunnan vaikutusvaltaisin tiedustelu-upseeri.

Tiedot Felix Kerstenin elämästä ennen Suomeen tuloa ovat myös ristiriitaisia. Hän sanoi opiskelleensa Jenfeldin maanviljelyskoulussa Holsteinissa, jonka jälkeen oli toiminut tilanhoitajana. Jenfeldissä ei tuollaista koulua ollut. Sen sijaan siellä oli ongelmanuorille tarkoitettu kasvatuslaitos, jossa maanviljelystäkin opetettiin. Suomeen tultua hän esitti armeijassa ällistyttävän palvelustodistuksen. Lukuisten taistelujen ja haavoittumisten lisäksi hän oli saanut peräti lentäjän koulutuksen ja osallistunut Lontoon pommituksiin. Ei liene kovinkaan yllättävää, kun Suomen armeija kohta joutui erottamaan hänet palveluksesta, syynä jälleen kerran eräs asiakirjaväärennys.

Armeijan jälkeen Kersten kertoi opiskelleensa hierontaa ja lääketiedettä Helsingin yliopistossa. Arto Koskinen ei löytänyt mitään vahvistusta tälle väitteelle. Eikä aiemmin mainitusta massiivisesta hollantilaisten siirtosuunnitelmasta sodan kuluessa. Kersten kertoo lukeneensa peräti Hitlerin potilaskertomuksen ja referoi sitä pitkälti kirjassa. Eräs Koskisen haastatelluista pitää kirjan tätä osuutta mielikuvituksen tuotteena

Muistelmissa mainitut lukuisat onnistuneet vangittujen vapautusoperaatiot on kuitattu merkillisen ylimalkaisesti. Kerstenin mukaan tapauksia on liian paljon, jotta niitä kaikkia voi tai kannattaa kertoa. Lisäksi hän kertomansa perusteella joutui jättämään huomattavan paljon aineistoa Saksaan, kun sai Himmleriltä luvan siirtyä pysyvästi Tukholmaan sodan lähetessä loppua. Merkittävä osa muistelmissa esitellyistä kirjeistä onkin päivätty jaksolle 1944-45. Lukijalle alkaa herätä epäilys, että koko kirja voi olla eräänlainen irtiottoyritys synkästä menneisyydestä, jossa oma toiminta yritetään saada parempaan valoon.

Dokumenttielokuvan valmistumisen jälkeen Arto Koskinen sai tiedon, että Kerstenin oikea identiteettikin on kyseenalainen. Erich Neuss oli aivan varma siitä, että Himmlerin hieroja oli saksalainen Felix Huberti. Neuss oli ollut Hubertin hyvä ystävänsä. Huberti oli ollut jäsenenä Freikorps-yksikössä, ja heidän ryhmänsä oli murhannut kommunistisen matruusin. Sen jälkeen Huberti oli paennut Saksasta. Ei ole mahdotonta, että Hubert, lääkintävääpeli oli ehkä ottanut erään kuolleen virolaisen henkilöllisyyden.

Arto Koskisen mielestä Felix Kersten ei ole vain hahmo menneisyydestä. Hän edustaa monia toisen maailmansodan aaveita, jotka ovat läsnä tämän päivän politiikassa. Kansallissosialismi, fasismi ja rotuopit eivät olleet eivätkä edelleenkään ole pienen ihmisryhmän päähänpisto. Kyse on jälleen kerran koko ihmiskunnasta. 

Arto Koskinen:
"Minulle Felix Kersten, tai alun perin Felix Huberti, mikäli joskus näin osoitetaan, oli ihminen, joka yritti tasapainoilla noiden valtavien voimien välissä ja elämällään esitti ihmiskunnalle kysymyksen: Voiko samaan aikaan kaveerata sekä hyvyyden että pahuuden kanssa? Olla yhtä aikaa sekä ystävä että vihollinen?"

Eine sehr komplizierte Geschichte!


Tommi

Lääkäri sairastuu syöpään

Jorma Palo: Mies joka ei ollut mistään kotoisin (WSOY, 1995)

”Hoitajat halusivat tehdä tarkkaa työtä. Ilari kuului heille tuntemattomaan sukuun, mutta hän oli yliopiston professori ja yksi sairaalan ylilääkäreistä. Oli klinikan kunnia-asia, että pienikin uusi syövänalku havaittaisiin varhain, vaikka sille ei mitään voitaisikaan. Ehkä se hetki oli nyt tullut. ”Paska juttu”, lääkäri sanoi puhelimessa aamulla: jo kerran poistetun luomen kohdalle oli kasvanut kahdessa vuodessa uusi melanooma. Vanha leikkaushaava punoitti ja särki. Sen keskellä oli laakea pahkura, jonka piti sisältää imunestettä mutta joka oli syöpää.
Kaksi oireetonta vuotta ja siihen Ilarin onni loppui. Hän oli vaaksan päässä kuolemasta.”

Kun kokenut lääkäri kirjaa omakohtaisia kokemuksia syöpähoidosta, havainnot ovat todella kliinisiä. Tulos voisi olla inhorealistinen, mutta Jorma Palo torjuu vaaran komeasti. Hän yhdistää kirjassa sivuosaan jääviin hoitoihin oman sukunsa ja lapsuutensa kokemuksia. On vaikea sanoa kuinka paljon autofiktiota kaunokirjallinen teos lopulta sisältää, mutta Wikipedian mukaan sitä on huomattavasti. Myös Jorma Palo on syntyisin Käkisalmesta ja hänenkin isänsä kaatui jatkosodan alussa. Kyseessä on sotaorvon selviytymistarina, monella tasolla.

Kirjassa Ilari saa vastauksen miksi hän haluaa saada aikaan jotain todella merkittävää ja jättää jälkensä omaan aikaan löytämällä ratkaisun tuntemattomaan sairauteen. Miksi sotaorpo myös näyttää menestyvän paremmin kuin alkoholistin lapsi? Siksi koska hän yrittää elää oman elämänsä ohella myös isänsä menettämän elämän. Hän on kuin keskitysleirivanki, jolla on huono omatunto siitä, että hän sai toisten tuhoutuessa mahdollisuuden näyttää mihin pystyy. Ilarille (= Iikolle) ei anneta mahdollisuutta unohtaa tuota seikkaa:

”Sie olet nyt perheen ainoa mies, meitin ainoa tuki ja turva”, äiti evästi Iikkoa isän kuoltua ja kuin sen merkiksi teki tälle Teemun univormuista polvihousuja niin kauan kuin valtion virallinen diagonaalikangas riitti. Iikosta ei kuitenkaan tullut äidin tarkoittamaa miestä. Hän kasvoi kyllä pituutta, mutta hän oli kömpelö ja hänellä oli hörökorvat. Riisitauti jätti hänen rintalastaansa syvän kuopan, hänen nenänsä oli omituisen litteä ja hän itki pienestäkin. Hänen päänsä oli suhteettoman suuri. Arveluttavaa oli myös se, ettei hän puolustautunut, kun häntä lyötiin. Oli siis hänen oman etunsa mukaista, että häntä lyötiin usein, koska vain sillä tavalla hän miehistyisi. …

”Äiti löi häntä korville nähtyään jouluna ensimmäisen koulutodistuksen. ”Siehän mi-miulle häpiän tuotat! Ja kaatuneelle isällesi! Entä kuka on antanut siulle luvan istua kotiapulaisen luona? Pysy poissa sieltä!” Äidin tuki ja turva yritti olla pillahtamatta itkuun. Oli opittava kestämään iskuja ja nyt oli tilaisuus harjoitella. Ehkä iskuista oli hyötyäkin, jos ne muuttivat hörökorvat vähemmän höröisiksi.
Lisää iskuja sateli kasvoihin. ”Kaikista suurin häpiä itsellesi! Tuollainen poika ei ole mistään kotoisin! Mi-miksi mie olen siut saanut?” Äiti löi lujaa puhtaaksikirjoittajan kovilla rystysillä, kunnes tuelta ja turvalta pääsi väkisinkin itku.”

Sivut: 1 2