Jantso Jokelin ja Touko Hujanen : Joutoretki : road trip kätkettyyn Suomeen (Like, 2022) ”Lahoavan nukkavieru estetiikka ei ole vain Suomi-matkailun hajamielinen sivutuote tai laiminlyöty takapiha. Näyttää siltä, että me oikeasti haluamme tätä. Kummalliset pihanäyttelyt, kotiseutumuseot sekä aivan omana lukunaan erilaisten ITE-taiteilijoiden nikkaroimat ruosteiset veistospuistot ovat suosittuja matkakohteita, joihin moni suhtautuu suurella uteliaisuudella ja lämmöllä.” Kirjan joutoretkeilijät eli unohdetun, kadonneen tai kadonneeksi luullun etsijät, toimittaja Jantso Jokelin ja kuvajournalisti Touko Hujanen ovat tehneet yhdessä pitkiä reportaaseja vuodesta 2006 lähtien. Tähän kirjaan on koottu tekijöiden matkakertomuksia kuuden vuoden ajalta. Osa reportaaseista on julkaistu vuosien 2016–2021 aikana Raymond– ja X-lehdissä. Tekijöiden tutkimusmatkat suuntautuvat syrjäiseen, siihen rapistuneempaan Suomeen. He sanovat lähteneensä etsimään yhtenäiskulttuurin maatunutta luurankoa. "Yllätykseksemme olemme joka kerta löytäneet jonkinlaisen elävän kulttuurin.” Kun kirjan teko - tai matka - kestää vuosikausia, on sillä oltava jokin vaikutus myös tekijöihin. Jantso Jokelinilta kysyttiin Aamu-tv:n lähetyksessä 11.7. miten Suomi on tänä aikana muuttunut. Jokelin ei Suomen osalta kovin suurta muutosta ole havainnut. Sen sijaan hänen oma suhtautumisensa aiheeseen muuttui melkoisesti. Jos kirjan alkupuolen jutuissa saattoi vielä löytää tietynlaista poikamaista hihitystä kohteiden kuvauksissa, jotka kaupunkilaisen silmiin näyttävät kummallisilta, niin ajan mittaan tapahtui tietynlainen aikuistuminen. Projekti alkoi tuntua oikealta elämäntehtävältä. Jokelin pystyi itse asiassa ajoittamaan muutoskohdan: se oli vuosi, jolloin he kuvaajan kanssa kiersivät matkustajakoteja. Niiden huoneiden pelkistetty tyhjyys käänsi väkisin huomion omaan sisimpään ja oli pakko alkaa kuunnella sitä. "Ajamme maaseutumaantietä alkutalven paperinkuivassa iltapäivässä. Pysähdymme nukkuvan lomakylän viereiseen tienvarsikuppilaan. Tuulee. Autoja on parkissa muutama, jäätelömainos on haalistunut melkein tunnistamattomaksi. En enää ymmärrä, missä olemme. Tuntuu, että kierrämme ympyrää. Tällaisilla seuduilla matkustajakodit vielä sinnittelevät. Tuhannella madonluvut kuulleella suomalaisella pikkukylällä ei voi olla kansainvälistä hotelliketjua. Vain matkakoti voi pärjätä, eikä yleensä sekään. Monessakaan ei näe juuri asukkaita. Löydämme vieraista vain jälkiä, tarinoiden murusia, sirpaleita menneistä elämänpelin siirroista. Neljän valkean seinän sisällä aistideprivaation riivaama mieli alkaa nostaa hahmoja kuolleista. Tuossa niitä kulkee, haamuja, läpinäkyvinä vinoa käytävää pitkin. Matkapäivien tyvenessä, yhden illan hautapaikkaa etsien. Näen vanhan eukon, joka lämmittää matkustajakodin kakluunia vapisevin käsin. Kiertävän karaokevetäjän, joka palaa seurahuoneelta palkkio kirjekuoressa. Isän, joka huutaa parkkipaikalla antennipuhelimeen, kuinka hänelläkin on oikeus nähdä omia lapsiaan. Näen kaupparatsun, joka istuu sängyn reunalla edellispäivän konjakkia hikoillen, puristaa kätensä ristiin ja päättää ettei ensi syksynä enää. Sitten hän nousee, solmii kengännauhansa, vetää Brylcreemiä hiuksiin ja lähtee kohti seuraavaa kaupunkia." Ote kuvaa hyvin Jantso Jokelinin ilmaisua. Hän haluaa sen olevan määrittelemättömällä seudulla esseen, runollisen matkakertomuksen ja reportaasin välimaastossa. Hänen tyylinsä eroaakin valtavirtaisesta journalismista, joka etenee polulta juurikaan poikkeamatta ja haluaa esitellä selkeitä vastauksia. 17-vuotiaana Jokelin sai kirjallisen herätyksen luettuaan Jack Kerouacin kirjan Matkalla. Se kannusti häntä ryhtymään itse kirjoittajaksi. Amerikan keskiluokkaistumisen takia Matkalla-kirjasta tuli myös dokumentti erään kesyttömän aikakauden päättymisestä. Myöskään kaikkien näiden Jokelinin kirjan kuvaamien ilmiöiden tulevaisuudesta ei ole takeita, vaikka eräät niistä vaikuttavat yllättävän sitkeiltä. On siis hyvä, että niistä jää ainakin tällaisia todistuskappaleita. Kirja osoittaa todeksi Lauri Viidan mietelmän: ”Puhutaan mitä puhutaan, mutta uuden alkaminen ei ole läheskään niin mielenkiintoista kuin vanhan loppuminen.” (Moreeni) Aikuistumista osoittaa se, että kirja välttää kansankulttuuriin usein osuvan vähättelyn. Vaikka kaikkia perinneherkkuja ei suurin surminkaan pystytäkään nielemään, teos antaa arvostavan kuvan kohteistaan. Matkustajakotien lisäksi esitellyiksi tulevat peltoautoilu, lavatanssit Pekkaniskan Poikien kiertueen mukana, Sievin Muttimarkkinat, kantatie 66, Suomen hämärimmät ruoat ja perhekylpylät. Näiden laajojen osioiden välissä on kiinnostavia, lyhyitä kappaleita, taukopaikkoja sekä kehyksinä Suomen kurjimmat nähtävyydet ja Satulinna joutomaan. Jantso Jokelin: "Niin. Oikeastaan me metsästimme haaveita, ilon ja onnen kuvia - unelmia, jotka täyttyivät tai jäivät täyttymättä. Onnistumisia tärkeämpää oli löytää pyrkimyksiä, vilpittömän tahdon täyteisiä kurotuksia kohti toiveiden tähtitarhoja. Joskus ne kertovat kulttuurista ja elämästä enemmän kuin suuret menestystarinat." Myös oivallisessa esseessä Jack Kerouacin Matkalla-kirjasta Jantso Jokelin sanoo kirjoittavansa mieluummin epätoivoisesta etsinnästä ja vastausten puutteesta. Oikein sommiteltu joutoretki saattaa hyvinkin elää kauemmin kuin loistokkaalta vaikuttava menestystarina. Tommi Lähteinä käytetty myös seuraavia: Jantso Jokelinin haastattelu Aamu-tv:ssä 11.7.2022 Jokelinin essee Jack Kerouacista
Tainan ja Tommin aarrearkku 