Janne Könönen : Hitler ja Suomi : Pohjolan luonnonvarat ja suurvaltasota (Tammi, 2022) "Taloustilanne on sellainen, että voimme kestää vain muutaman vuoden. Göring voi vahvistaa teille tämän. Meillä ei ole mitään hävittävää. Sota on aloitettava heti." Hitler 1939 Janne Könösen kirja kuvaa ajanjakson Hitlerin valtaantulosta toisen maailmansodan loppuun asti. Hän käy läpi sodan keskeiset vaiheet niin Saksan kuin Suomenkin osalta. Tarkastelun painopiste on tällä kertaa luonnonvaroissa ja niiden kuljetusreiteissä. Janne Könösen kirja kuvaa, miten Hitlerin huoli niiden hallinnasta voi perustella tehtyjä sotilaallisia ratkaisuja. Janne Könösen mukaan ensimmäisen maailmansodan tapahtumat vaikuttivat aivan merkittävästi Hitlerin ajatteluun. Hänen mielessään kummitteli sodan aikainen taloussaarto ja mitä se saksalaisille oli merkinnyt. Suomi liittolaisena ja yhtenä tärkeimmistä raaka-aineiden tuottajista liittyi siten elimellisesti hänen kaavailuihinsa tulevista etupiireistä. Janne Könönen halusi kirjassa syventää myös vanhentunutta Hitler-kuvaa "lyhytjännitteisestä taiteilijaluonteesta". Tuollainen kuva syntyy helposti, sillä Hitler ei juuri kertonut alaisilleen tarkemmin tavoitteistaan ja lisäksi hän "varioi toimintaansa tilannesidonnaisesti" (Ian Kershaw). Saksa ei ollut maailmansotien välillä ainoa maa, jossa pohdittiin raaka-aineiden saantia teollisuuden tarpeisiin. Tuo kysymys oli monien suurvaltojen strategisessa ajattelussa keskeisellä sijalla. Yleinen käsitys oli, että seuraavan suursodan ratkaisu riippuu siitä, kuka hallitsee maailman tärkeimpiä raaka-aineita. Erityisen painoarvon saivat varusteluteollisuuden tarpeet. Vastanimitettynä valtakunnankanslerina 1933 Hitler oli kertonut uuden hallituksensa ministereille, että seuraavat viisi vuotta omistetaan Saksan puolustusvalmiuden palauttamiselle. Saksa käyttikin kolmannen valtakunnan alkuvuosina 5-10 prosenttia bruttokansantuotteestaan aseelliseen varustautumiseen. 1939 sotilasmenot olivat kasvaneet huippulukemiin, 23 prosenttiin maan teollisesta kokonaistuotannosta ja Saksasta tuli yksi maailman suurimmista metallien kuluttajista. Saksan rauta- ja terästeollisuuden näkökulmasta maa vain oli lohduttoman raaka-aineköyhä. Janne Könösen mukaan Hitlerin pitkän tähtäimen tavoite oli luoda Saksasta autarkia, täydellisen omavarainen talousalue. Sitä varten viriteltiin ajatusta lähes koko Euroopan kattavasta saksalaisvetoisesta suurtalousalueesta (Grosswirtschaftsraum). Skandinavia kuului olennaisena osana tähän. Tämä autarkia varmistaisi resurssit todella pitkään sotaan, jota Hitler kaavaili päävihollista, Yhdysvaltoja vastaan. Janne Könönen kuvaa kiinnostavasti, millaisia riskejä Hitler otti toteuttaakseen visionsa. Sekä varusteluteollisuuden edustajat että armeijan johto olivat syvästi huolissaan käytettävissä olevien voimavarojen niukkuudesta. Esimerkiksi Puolan valtauksen jälkeen varusteluvastaavat olivat laskeneet, että ampumatarvikkeita oli varastossa vain yhdelle kolmasosalle divisioonista ja niillekin vain 14 päiväksi. Ja Hitler havitteli jo hyökkäystä Ranskaan. Hitler tiesi vallan hyvin, että viholliset olisivat pian Saksaa vahvempia, sillä ne varustautuivat nopeasti. Molotov-Ribbentrop -sopimus hankki hänelle vähän lisäaikaa, mutta Janne Könösen mukaan tärkeämpi tekijä oli samaan aikaan solmittu Neuvostoliiton ja Saksan välinen kauppasopimus. Saksa toimitti Stalinille raaka-aineiden vastineeksi sotamateriaalia, teknistä tietotaitoa ja teollisuustuotteita. Hitler tiesi, että järjestely oli väliaikainen, mutta hän saavutti tavoitteensa: hän vältti kahden rintaman sodan ja sai kipeästi tarvittavia luonnonvaroja. Janne Könönen kirjoittaa, että sodan alkuvaiheessa Hitler ei ollut juuri kiinnostunut Suomesta. Hitler arveli talvisodan päättyvän maamme osalta Neuvostoliiton miehitykseen. Myös Ruotsin rautamalmi oli hänestä korvattavissa Ranskan ja Itä-Euroopan kaivosten tuotannolla. Hitler alkoi kuitenkin epäillä, että länsivallat suunnittelevat operaatiota pohjoisessa turvatakseen malmit itselleen. Lisäksi ne olivat osoittaneet sympatioita Suomen avustamiselle talvisodan aikana. Suomen ja etenkin Ruotsin poliitikot olivat epäluotettavia, sillä he osoittivat jokseen peittelemätöntä sympatiaa Englantia ja Yhdysvaltoja kohtaan. Riski sodan eskalaatiosta Skandinaviassa oli Hitleristä ilmeinen ja lisäksi Suomi, ällistyttävä "itsemurha-alttiuteen saakka jääräpäiseksi osoittautunut maa" alkoi kiinnostaa häntä myös sotilaallisesti. Suomi oli päästetty Neuvostoliiton etupiiriin, mutta Hitler huomasi, että Suomea ei voikaan sahata irti Skandinaviasta vahingoittamatta Ruotsin ja Norjan strategista asemaa. Tästä eteenpäin Pohjola oli Hitlerin suunnitelmissa kokonaisuus, josta tuli pitää tiukasti kiinni. "Kun Saksan sotatappiot itärintamalla kasvoivat, pian Neuvostoliitto uhkasi myös tärkeiden kaivosalueiden, kuten Nikopolin ja Krivoi Rogin hallussapitoa. Albert Speer laati tällöin Hitlerille muistion, jossa hän toivoi, että Ruotsin ja Balkanin rautamalmin katkeamaton virtaus varmistettaisiin. Speerin mukaan Suomi tarjosi nikkelin lisäksi muun muassa puutavaraa, kuparia, kobolttia, molybdeeniä sekä rikkikiisua. Ruotsista saatiin olennainen osa Saksan tekstiiliteollisuuden kaipaamasta selluloosasta. Erityisen merkittäviä olivat kuulalaakerit, joiden tuonnista peräti 80 prosenttia tuli vuonna 1943 Ruotsista. Mikäli sotaa haluttiin pitkällä aikavälillä jatkaa liitoutuneiden voimistuvaa rintamaa vastaan, Skandinavian tuonnin turvaaminen oli kaikesta päätellen strategisesti äärimmäisen tärkeää. "Samalla kun monet Euroopan maat ruokkivat Saksaa raaka-aineillaan, Saksa puolestaan kantoi huolta tuontimaidensa olosuhteista ja toimitti tarvittaessa niille materiaalista apua. Pohjolan maissa tarvetta oli varsinkin elintarvikkeille sekä kivihiilelle, jota Pohjolan kylminä talvikuukausina tarvittiin paljon asuntojen lämmitykseen. Saksalla oli omassa maaperässään runsaasti hiiltä, ja estääkseen luonnonvarojen tuontimaitaan, Ruotsi ja Suomi mukaan lukien, luisumasta ahdinkoon, se kuljetti valtavia hiilimääriä rajojensa ulkopuolelle." Janne Könönen kuvailee kirjassa merkittävimpien toimijoiden henkilökohtaisia suhteita ja viestien vaihtoa. Suomalaiset saattoivat vetää parlamentarismi-kortin hihasta, kun Hitlerin vaatimukset sotaponnistusten lisäämiseksi alkoivat tuntua liian raskailta: "Saksalaisille haluttiin antaa kuva, jonka mukaan sotilaalliset jatkotoimet olivat demokratian oloissa mahdottomia Helsingissä istuvien poliitikkojen arkuuden vuoksi. Helsingin poliittinen johto ja maakunnista ponnistaneet rivikansanedustajat esitettiin sotilastaktiikoita ymmärtämättöminä jarrumiehinä. Sen sijaan Mannerheimin ja sotilaspiirien profiili rakennettiin tietoisesti saksalaisystävällisemmäksi kuin mitä se varsinkin Mannerheimin itsensä kohdalla tosiasiassa oli." Janne Könönen kirjoittaa loppusanoissa, että kirjoitustyö oli monivuotinen prosessi. Koronapandemian takia häneltä jäi käyttämättä apuraha, joka oli myönnetty Tukholmassa tehtävään arkistotyöhön. Mielestäni tulos on ilman sitäkin ansiokas. Könönen kirjoittaa oppineensa työn kuluessa hiukan paremmin ymmärtämään suurvaltojen näkökulmia sekä Suomen geostrategista asemaa Euroopan koilliskulmalla ja Itämeren alueen osana. Tätä oppia hän jakaa kiitettävästi lukijallekin. "Ne asiat, jotka meistä itsestämme vaikuttavat olevan maamme kohdalla tärkeimpiä, ovat joskus suurille toimijoille pelkkiä sivulauseita. Ja toisaalta toiset näkevät meistä joskus kauempaa asioita, jotka ovat itsellemme vaikeita tunnistaa." Jostakin syystä ajatukset kirjaa lukiessa ovat toistuvasti eksyilleet nykyisyyteen, kun parhaillaan ruotsalaisten kanssa kopistelemme lunta tallukoistamme Naton porstuassa. Petsamon ja nikkelikaivoksen menetimme, mutta Skandinavian sotilasstrategiset kipupisteet ovat säilynyt ennallaan: kapea Suomenlahti, Ahvenanmaa, pitkä Ruotsin rannikko, Atlantin rannikon puolustus. Lisäksi päivittäiset uutiset Ukrainasta, tuosta Hitlerin havittelemasta "leipäkorista", ovat kertoneet samoista tapahtumapaikoista, jotka mainitaan myös Janne Könösen kirjassa: Donbassin kaivokset, Donetskin teollisuusvyöhyke sekä Nikopolin mangaanialue. Iso kuva on ilmeisen pysyvä: pienempien valtioiden ahdinko suurten riehaantuessa taistelemaan vaikutusvallasta. Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 