Avainsana-arkisto: kaipaus

Horsmat, rentut ja muut kansallisuutemme rakennuspalikat

Iskelmä-Suomi: kymmenen tarinaa kaihosta, kilometreistä ja iskelmästä / toimittanut Pekka Laine (Warner Music Finland Oy, 2013)

”Suomalainen on koko elämänsä – myös hyvinäkin hetkinä – tottunut siihen, että kevyt tumma vire leijuu yllä koko ajan. Meille on opetettu jo lapsesta asti, miten tyhjännaurajille käy. Se surun vivahdus. Nyt on nyt, mutta huomista me ei vielä tiedetä. Nämä asiat ovat Surun pyyhit silmistäni -kappaleessa, ja on ne Rentun ruusussakin.
Kun se ihminen antaa niitä horsmia, se tietää, ettei tämä mun lupaus kestä. Huonosti tässä menee, ja rupean kuitenkin ryyppäämään vähän ajan kuluttua. Mutta uskotaan tämä päivä.
Iskelmässä tällainen tunne on kuin hiova suru. Hoivaava suru on kuin oikein hieno hiomakivi. Ei jätä arpea, mutta silittää pahat rosot.”
Vexi Salmi

Yle lähetti 2013 ensimmäisen kerran dokumenttisarjan nimeltä Iskelmä-Suomi. Tämä kirja on koottu sarjaan tehtyjen haastattelujen pohjalta. Haastateltavina oli yli seitsemänkymmentä henkilöä. He edustivat kaikkia iskelmä- ja musiikkialan tahoja sekä eri sukupolvia. Ääneen pääsivät laulajat, sanoittajat, säveltäjät, tuottajat, tutkijat jne. Kokonaisuuteen kuuluu kirjan lisäksi 14 cd-levyä (300 kappaletta!).

Toimittaja Pekka Laineen mukaan kirja ei pyri antamaan johdonmukaista tai aukotonta kuvaa suomalaisesta iskelmästä. Tarinoissa on liikaa epäjohdonmukaisuuksia, rönsyjä ja ristiriitoja. Myös itse tv-sarja oli tietoisesti vino ja rosoinen. Tekijät halusivat kaivaa esille puhuttelevia tarinoita, sillä he etenivät tunne edellä.

Iskelmän faktahistoria tarvitsee tuekseen lisää iskelmän tunnehistoriaa. Tätä Iskelmä-Suomi yrittää kertoa.”

Ohjelma ja kirja on koottu löyhään kronologiseen järjestykseen. Nuo kymmenen tarinaa koostuvat erilaisista teemoista kuten esimerkiksi Perutaan häät, Mä joka päivä töitä teen, Kaupungin valot, Kuningattaret ja Kohtalon tähdet. Näiden teemojen kautta tekijät ovat pyrkineet löytämään yhteyksiä eri aikakausien musiikkien välille. Välillä kirjan tarinat ja niitä tukevat levyt lomittuvat ja välillä ottavat yhteen. Ja ne tarinat vasta kiinnostavia ovatkin. Eri äänistä muodostuu kiehtova mosaiikki, johon uppoudun jatkuvasti, kun vain avaan kirjan.

Vaan mikä se on, se iskelmä? Kun Georg Malmsten oli kirjoittanut mielestään onnistuneen kappaleen, hän saattoi todeta: ’Minusta tuntuu, että tästä laulusta voisi tulla iskelmä.’ Musiikintekijä ei siis itse määrittele iskelmää. Sen synnyttää viime kädessä yleisö ottamalla laulun omakseen, osaksi elämäänsä. Iskelmä on sulatusuuni. Se muovaa uudesta ja ihmeellisestä suomalaiseen yleisöön uppoavaa käyttötaidetta. Vähitellen siitä uudesta tulee vanha ja tuttu traditio, joka lopulta mielletään supisuomalaiseksi kansalliseksi kulttuuriksi.

Tätä ylitsepursuavaa pakettia silmäillessä ja kuunnellessa olen pikkuhiljaa alkanut taipua siihen vakaumukseen, että iskelmä on jotakuinkin sama asia kuin uskonto tai kirkko. Ne molemmat ovat äärimmäisen henkilökohtaisia asioita ja voivat puhutella hyvinkin koskettavasti kuulijan tiedostamatonta. Kummatkin haluavat leikata älyn tuolle puolen ja ne soivat muistojen, haaveiden ja toiveiden taajuuksilla.

Lisäksi iskelmä ja kirkko painiskelevat yllättävän samantapaisten ongelmien kanssa. Kirjan tekijöiden mukaan:
– iskelmän julkisuuskuva on laadullisesti pahasti vinksahtanut
– iskelmästä puhutaan ja kirjoitetaan yksipuolisesti ja löysin rantein suhteessa siihen kuinka merkittävä osa se on tämän maan kulttuuria
– säyseyden, ennustettavuuden ja loputtoman kestohymyn iskelmän maailmasta löytyisi kaikki hyvän draaman ainekset
– kaivataan kunnioittavaa, yleistajuista järkipuhetta iskelmästä sillä sen ympärillä surraavasta normijulkisuudesta sellaista valitettavan harvoin löytää