Avainsana-arkisto: Haavikko Paavo

Nuorta haavikkoa

Haavikko, Paavo : Toinen taivas ja maa (1961) ja Vuodet (1962)

Joillakin suomalaisilla arvostelijoilla oli pieni ongelma 1960-luvun alussa. Paavo Haavikko oli ehtinyt kohota ensimmäisillä 50-luvun runokokoelmillaan merkittäväksi lyyrikoksi. Talvipalatsi (1959) edusti kotimaisen modernismin aivan terävintä kärkeä. Nyt muutaman näytelmän jälkeen hän oli alkanut kirjoittaa myös romaaneja. Niissä saattoi peräti aavistaa yhteiskunnallisia äänenpainoja.

1968 oli vasta tulossa ja Haavikon tapauksessa suoranaisesta radikalismista ei ole kyse. Hänen teemansa oli lähinnä ihmisten ”epäviihtymys elintasoyhteiskunnassa”. Sota alkoi olla riittävän kaukana ja selkeitä vaurastumisen merkkejä oli havaittavissa. Eräissä arvioissa toivottiin varovaisesti hänen palaavan takaisin runollisille linjoille. Kuitenkin tuohon mennessä jo kahdella valtion kirjallisuuspalkinnolla palkitun tekijän näissä kirjoissa käyttämää kuulasta ja tarkkaa kieltä kiiteltiin yleisesti. Lisäksi molemmissa on paljon oivallista dialogia.

Taideteos on valmistettava mielen pimeässä ja valossa. Sitä ei saa kirjata ennen kuin se on valmis. Sanojen on taisteltava tilastansa lauseessa, lauseiden oltava kovakuoriaisia, alkeellisia. … Minkään asian kertomiseen tai maalaamiseen ei pidä käyttää enemmän sanoja tai tilaa kuin asialla on kokoa.
Paavo Haavikko : Yritys omaksikuvaksi

Tuota ohjetta Haavikko totisesti on näissä kirjoissa toteuttanut, sillä teksti on välillä niin tiukkaa että soi. Hän ei halua tulkita henkilöiden mielenliikkeitä. Hän kirjaa ja esittää ne tarkasti ja lukija joutuu itse tekemään niistä johtopäätökset. Hän ei tuomitse tai nyökkäile hyväksyvästi eikä pidä lukijaa kädestä ja ohjaile hänen reaktioitaan. Hän epäilemättä tuntee myötätuntoa kuvattaviin, mutta se on viileää, ei sentimentaalista. Lukijasta tämä voi olla ärsyttävääkin. Välillä on melkein tunne kuin olisi seuraamassa jonkun tieteellisen kokeen analyysia tai kuuntelemassa tutkijan raportointia. Samastumispintaa henkilöihin on vaikea luoda. Kuvattava maailma voi vaikuttaa lohduttomalta, ja se pakottaa miettimään miksi se näiden henkilöiden kohdalla on sellaiseksi muuttunut. Ja on varottava arvioimasta heidän toimia omien mittapuiden mukaan. Nämä kirjat jäävät vaivaamaan mieltä mikä on hyvä merkki.