Ian McEwan : Lauantai (suomentanut Juhani Lindholm. Otava, 2005) "Odotellessaan Perowne painaa päänsä istuimen pääntukea vasten ja sulkee silmänsä. Kuivunut hiki kutittelee leukaperissä niillä kohdin, mistä parta on ajeltu. Hän heiluttaa kokeeksi varpaitaan, jotka viilenevät kovaa vauhtia ja tuntuvat siltä kuin uiskentelisivat nesteessä. Äskeinen peli ei enää tunnu yhtään tärkeältä, nyt tuntuu tärkeältä nukkua. Edes kymmenen minuuttia. Viikko on ollut raskas, yö vaikea, peli rankka. Perowne hamuaa käsikopelolla sormensa napille, jolla ovet lukitaan. Kuuluu neljä pientä kaikuvaa naksahdusta nopeasti peräjälkeen, tuntuu neljä vähäistäkin vähäisempää värähdystä, jotka tuudittavat häntä edelleen kohti unta. Ikiaikainen evoluution perusristiriita unentarpeen ja syödyksi tulemisen pelon välillä on lopultakin saanut ratkaisunsa. Sen nimi on keskuslukitus." Auto jonka keskuslukituksen 48-vuotias neurokirurgi Henry Perowne juuri laittoi päälle on hopeanvärinen, sisältä kermankeltaisella verhoiltu Mercedes S500. Hän oli juuri pelannut squashia lääkärikollegansa kanssa kuten aina lauantaiaamuisin. Peli oli ollut luonteeltaan poikkeuksellisen vimmainen. Henryn tunnelmat tänä nimenomaisena lauantaina Lontoossa 15.2.2003, jonka kulun kirja kuvaa, ovat hämmentyneitä. Vapaapäiväksi se on melkoisen tiukkaan aikataulutettu. Aamun pikaisen rakastelun jälkeen oli tuo peli. Sitten pitää mennä ruokakauppaan ostamaan päivällistarpeet. Sen jälkeen on käytävä tapaamassa dementoitunutta äitiä Lilyä hoitokodissa. Henry on myös luvannut ehtiä kuuntelemaan poikansa Theon bändin harjoitusta iltapäivällä. Sitten on valmistettava ruokaa koko perheelle, koska tytär Daisy ja appiukko, kuuluisa runoilija John Grammaticus ovat tulossa Ranskasta käymään (vaimo Rosalind on koko päivän työtehtävissä lehtensä juristina oikeusistunnossa). Daisy on juuri julkaisemassa ensimmäistä runokirjaansa, joten aihetta juhlaan on riittävästi. Henryllä oli painava syy laittaa autossaan lukitus päälle, vaikka ilmeisesti suurkaupungissa tehdään muutenkin niin. Hänen Mercedeksensä oli nimittäin saanut tänä aamuna kolhun kylkeensä. Matkalla peliin eräs pikkurikollisten porukka ampaisi liikkeelle kadun varresta piittaamattomasti ja kolhi Henryn auton kylkeä. Kun tapahtumaa selviteltiin, huligaanit alkoivat kolhia Henryäkin. Henry pääsi onnekkaasti ja kohtalaisen pienin vaurioin vetäytymään paikalta tekemällä osuvan pikadiagnoosin porukan häiriintyneen johtajan kummallisesta käytöksestä. Tuo raaka kohtaaminen yhteiskunnan varjopuolen kanssa tärveli osaltaan peli-iloa ja vaikutti varmaan alitajunnassa. Englantilaisilla on sanonta count one's blessings. Ian McEwan on siunannut kirjan Henrylle maallista ja henkistä hyvää aivan ylenpalttisesti. Eräitä poimintoja: hänen kotinsa Lontoon keskeisellä paikalla on nelikerroksinen, yli 600 neliön rivitalo. Kirjastohuone, viherhuone, tilavassa kylpyhuoneessa marmorilattiat ja mosaiikkiseinät. Appiukko Grammaticus asuu perheen omistamassa linnassa Ranskassa, jossa Henryn perhe käy säännöllisesti kesäloman aikana. (Henryn vaimo Rosalind on hieman huolissaan, että tuo hänen leskeksi jäänyt isänsä saattaa vielä mennä uusiin naimisiin jonkun säännöllisesti vaihtuvan naisystävänsä kanssa, jolloin kiinteistö saattaa lipsahtaa vääriin käsiin.) Kirurgina Henry on huippuammattilainen. Hänet tunnetaan nopeudesta, korkeasta onnistumisprosentistaan sekä tiukasta työtahdista. Leikatessaan hän yleensä kuuntelee musiikkia, mieluiten Bachin pianokappaleita, esimerkiksi Goldberg-muunnelmia tai Partitoja. Kirjassa kuvataan eräitä hänen tekemiä leikkauksia oppikirjamaisesti ja lähes piinaavan tarkasti. Myös aterioiden valmistelut sujuvat Henryltä. Tämän lauantain päivällinen valmistui uutislähetystä seuraten ja tavalla, josta kokkisodan osallistujat voisivat ottaa oppia. Kokonaisia katkarapuja, kahta lajia simpukoita, kalaliemi, merikrotin pyrstöjä kolme kappaletta, jotka pelkästään ne maksoivat enemmän kuin Henryn ensimmäinen auto. Entä viini? Henryn mielestä tällainen kalaruoka vaatii rotevan maaviinin. Siksi valinta on Tautavel, Côtes du Roussillon Villages -viini, josta on tullut hänen perusviininsä. "Maku on erinomainen, ja lisäksi se maksaa alle viisikymmentä puntaa laatikko." (Rosalindin mielestä Henryn askeettisuus voi joskus vaikuttaa jotenkin syyllisyydentuntoiselta ja tekopyhältä hurskastelulta. Mies ei osta koskaan uusia vaatteita, ei ensimmäistäkään maalausta - eikä hyvää viiniä.) Kun illan valmistelut kotona on tehty, ehtii taas peilata omia mielialoja toisia odotellessa: "Korkea, kellertävien ja rusehtavien sävyjen hallitsema huone on miellyttävän hiljainen; ainoat kirkkaat väriläiskät ovat mattojen siniset ja rubiininpunaiset kohdat sekä yhden takan yläpuolisella seinällä riippuva Howard Hodgkinin taulu, jossa on abstrakti oranssinkeltainen viilto vihreää taustaa vasten. Ne kolme ihmistä, joita hän, Henry Perowne, eniten tässä maailmassa rakastaa, ja jotka myös rakastavat häntä, ovat tulossa kotiin. Mikä häntä siis oikein vaivaa? Ei mikään, ei yhtään mikään. Kaikki on hyvin, todella hyvin." Onkohan niin. Miten Henry sitten selittää ulko-ovensa turvalaitteet: kolme jykevää Banham-lukkoa, kaksi mustaa salpaa, kaksi varmuusketjua, ovisilmä, hätänappi ja ovipuhelimen hälytysjärjestelmä? Ian McEwania lukeneet tietävät, että jotain ikävää piilee varmasti näin täydellisen sekä vakaalta vaikuttavan pinnan alla ja se haluaa esiin. Enteitä sellaiseen on ripoteltu hienovaraisesti pitkin matkaa. Jo aamuyöstä Henry heräsi ja näki palavan lentokoneen tekevän laskua lentokentälle. (Oliko se onnettomuutta tuova pyrstötähti?) Sitten oli tuona lauantaina järjestetty suurmielenosoitus rauhan puolesta, suurin koskaan britteinsaarten historiassa. Siinä vastustettiin suunniteltua hyökkäystä Irakiin, sillä amerikkalaisilla sanottiin olevan varmoja tietoja Saddam Husseinin joukkotuhoaseista ja hänen ilmeisestä halusta käyttää noita aseita. Tämä sai Henryn pohtimaan omaa suhtautumista sotaan ja suurvaltapoliittisia epävarmuustekijöitä. (Onko pelättävissä terroristien kostoiskuja mahdollisen hyökkäyksen toteutuessa?) Sitten oli tuo aamuinen uhkaava välikohtaus. (Näkikö Henry saman auton uudestaan myöhemmin?) Onko siis aivan varma, että tuo varmalta vaikuttava ovi voi torjua pahan? Theokin ihmettelee kirjassa, että ketään perheestä ei näiden monien vuosien aikana ole vielä ryöstetty...
Sivut: 1 2
Tainan ja Tommin aarrearkku 