Luonnon pitkämielisyys ja yllätyksellisyys, sen kiertokulku sekä ikuinen kamppailu tuhoeläimiä ja vitsauksia vastaan välillä äärimmäisissä sääoloissa hioo väkisinkin harrastajasta ymmärtäväisen filosofin: "Kasvit eivät sure, ne kasvavat suurinpiirtein siinä mihin ne istuttaa tai sitten ne lakkaavat kasvamasta. Ne eivät muista meitä, mutta me muistamme ne. Niiden tilalle tulee uutta elämää, tahdoimme tai emme." Sillä jokainen paikka - puutarhalla tai ilman - on ollut aina olemassa. Sitten on ihminen pullahtanut paikalle ja alkanut säätää sitä mieleisekseen. Siellä sitten ihminen tai ihmiset keikkuvat ja heiluvat aikansa, asuvat ja toivon mukaan viihtyvät. Tontti muuttuu puutarhaksi, piha kypsyy, ihminen kasvaa, ikääntyy, vanhenee. Ja luovuttaa. Niin pitääkin tapahtua. Kaikki päättyy luopumiseen, jossain vaiheessa niin käy. Mutta sitä ennen puutarha voi toimia eräänlaisena kuvapäiväkirjana tekijälleen. Oma puutarha alkaa tuntua joltakin vasta siinä vaiheessa, kun sen on saanut kytkettyä aisteihinsa mahdollisimman monin tavoin. Puutarhan syöpyminen lihasmuistiin ja aisteihin vaatii aikaa, sillä aistimme asiat eri tahtiin kuin mitä kuvittelemme. Aisteille on annettava aikaa ja niitä pitää herätellä. Pihoja voi saada valmiina mutta ei puutarhoja. Puutarhuri on onnellisimmillaan, kun on saanut tehdä paikkaa pitkään ja näkee sen pikkuhiljaa kypsyvän ja kasvien löytävän niille otollisimmat paikat. Tuollainen toivottavasti esteettiseksi koettu ympäristö herättelee aisteja ja ankkuroi mielikuvia. Se tyynnyttää, eheyttää ja elvyttää asioita, jotka luulimme kadottaneemme: "Paikoista, ihmisistä ja asioista veistyvät muistot, ihmiset haluavat kantaa niitä mukana osana identiteettiään. Eivät ne mitään paina, mutta mitään painavampaa meillä ei ole. Jos tai kun hukkaamme ne, hukkaamme itsemmekin." Tekijä kertoo havaintojaan myös New Yorkin horisontista. Hän osallistui muiden Green Guerillojen kanssa viiden tunnin mittaisiin haravointitalkoisiin Central Parkissa. (Viherturaaja tuntee olonsa kotoisaksi missä maailman kolkassa hyvänsä, kunhan siellä on kasveja - ja avoin taivas.) Silloinen presidenttipari, Obamat, kannusti amerikkalaisia puutarhatöihin näyttämällä mallia ja raivaamalla Valkoisen talon pihalle 1100 neliöjalan hyötytarhan. Michelle Obaman tavoite oli kirkas: tervettä ruokaa ja järkevää tekemistä. Kansalaiset voisivat myös samalla miettiä ravintotottumuksiaan tuolla ylipainoisten pikaruokaparatiisissa. Kirjan muita rönsyjä ovat mm. Augusta Malmström sekä Valtionrautateiden puutarhat, pienen kotitarvekanalan hoito, käynti Kivistikin Roogojan tilalla Virossa, kanien kertakaikkinen pirullisuus sekä kesälampaiden käyttö luonnonniityn entisöintiprojektissa. Ne on jätettävä pelkälle maininnalle. Lisäksi yksi luku on omistettu vastauksille (lukijoiden lähettämiin?) kysymyksiin. Niistä pari esimerkkiä: K: Olen 55-vuotias ja haluaisin perustaa pienen arboretumin. Olenko liian vanha? Lakkipuusta saa kuulemma hienoja kiväärinperiä sun muuta. ... K: Pihani on värikkäimmillään aina silloin, kun sinioranssi jäteauto käy tyhjentämässä roska-astian. Onko jokin mennyt pieleen ja pahasti? Pitääkö pihassa olla mahdollisimman paljon värejä? ... Kannustavat vastaukset saat etsiä itse kirjasta. Tämä häikäilemätöntä kasvuvoimaa tursuava teos antaa lisäksi lukuisia kelpo vinkkejä viherpeukalolle vaatteista ja jalkineista alkaen. Alan harrastaja kerää talteen vessapaperirullien hylsyt (purjoille), pitää aina taskussa mukana suodatinpusseja (siemenille) ja tekee kananmunankuorista käyttökelpoisia istutuspotteja (koska meirami, oregano ja timjami pitävät kalkista). Loraus vauvasampoota kasteluveteen niin pintamulta ei kovetu ja hennot siemenet pääsevät murtautumaan läpi. Puutarhaihmiset eivät koskaan ole pantanneet tietoja ja kokemuksia, vaan ne ovat kuin lanta tai perennojen juurakot: mitä laajemmalle niitä levitetään sitä parempi. Turhia luuloja ei elätellä mutta työkaluja ja toivoa on kahta kauheammin. Tällaiseen hulluuteen ei ole ilmeisesti muuta parannuskeinoa kuin kuolema: "Eläköön suloinen, vapaaehtoinen ja palkitseva pihaorjuus. Jos saan valita, niin heittäisin henkeni mieluummin talikko kädessä kompostin kulmalle kuin esimerkiksi Madonnan konsertissa tai Burberryn kaupassa. Ikävä kyllä äidin suvussa on tapana kuolla sohvalle kesken päivän ja kun tämän tajusin, poltin sohvan samalla kun hävitin television, joskus 4 miljoonaa aivosolua sitten." Kevyt ja valoisa teos jättää hyvän mielen. Omista lukuelämyksistäni se on selvä sisarteos Maila Pylkkösen Marjamiesnaisen muistiinpanoille. Arkipäiväiset ja pienet havainnot lähiympäristöstä ja sen tapahtumista saavat molemmissa lähes sakraalin auran. Tommi
Sivut: 1 2