Viherturaajan havaintoja III. kasvuvyöhykkeeltä

Mari Mörö : Vapaasti versoo : rönsyjä puutarhasta (Kirjapaja, 2010)

"Alkukesän kasvimaata katsellessa pitäisi tuntea levollisuutta ja kauneutta. Pakkokitkentä ja kurileirin painajaiset eivät saisi tulla mieleen. Siemenet työntyvät maasta hiljakseen kuten myös rikkaruohot. Alkukesän kasvuvoimasta saa ihminenkin osansa. Se tarttuu niin, että vaikka ei tekisi mitään, kaikki kaartuu eteenpäin. Ajalla on äkkiä suunta, jos se jossain vaiheessa talvikauden aikana pääsi hämärtymään.
   Jos kurileirin painajaiset kasvun äimistysten edessä tulevat kuitenkin mieleen, niin on syytä tarkistaa asennetta. Puutarha ei ole näyttämisen eikä elvistelyn paikka eikä se saa tuntua rangaistussiirtolalta. Ne ahkerimmatkin tarhurit nauttivat tekemisestään, vaikka laiskempi luulee touhun kääntyvän jo työkrampin puolelle. Toinen pitää työnteosta ja toinen laiskottelusta ja kun oikein tarkkaan mietitte, niin kummankohan heistä kannattaa perustaa puutarha?"

Mari Mörö, mikkeliläinen kirjailija ja ilmeisen intohimoinen puutarhaharrastaja, oikea viherturaaja on tätä kirjaa ennen kirjoittanut kaksi muuta multaheimolaisuutta käsittelevää kirjaa: Melkein kaikki itää sekä Parhaat päiväni pihalla. Itselleni tämä ihastuttava kirja oli ensikosketus aiheeseen, joka on hieman etäisempi. Kuitenkin tätä voi lämpimästi suositella, sillä se selvittää miksi etenkin keväällä puutarhamyymälöissä vallitsee aivan omalaatuinen tunnelma, kun vienosti rapisevat siemenpussit enteilevät tulevaa kasvukautta. Ymmärrys lisääntyi myös miksi kesällä puolisosta näkyy pihan perällä yleensä kumarainen selkä tai vain kumisaappaan pohjat sekä takamus.

"Puutarha on myös sarja helppojen perustaitojen ylläpitämistä. Siksi se on niin terapeuttista. Konkretia ja pulmien ratkaisu ovat palkitsevia kokemuksia. Luovat perusaskareet tyhjentävät kovalevyn. Halkojen hakkaaminen, tiilien naputtelu vanhasta laastista, oksien hakettaminen...
Tekemisen kautta mieli tyhjenee. Pienet teot, jotka teemme päivästä toiseen ja joihin sisältyy johtoajatus - se ylläpitää jatkuvuutta. Monikaan työpaikka ei tarjoa merkitystä saati sisältöä. Ja yhä useampi ihminen toteaa, ettei ura tee ihmistä."

Kun monella työpaikalla tai ihmissuhteissa ei enää tunnu jatkuvuutta olevan, niin luonnossa jatkuvuudesta ei ole pulaa. Se on myös eräs puutarhaharrastuksen terapeuttisista ulottuvuuksista sanoo Mari Mörö. Tekevä ja askareissaan intoa hehkuva henkilö ei voi peitellä laatuaan. Mörö toivoo, että jokainen voisi löytää yhden itseään ja ympäristöään vahingoittamattoman asian, josta voi vilpittömästi innostua. Jos synkkyys voi levitä, niin onneksi myös innostus on tarttuvaa. Sille on annettava tilaisuus.

Hylätään siis ainakin hetkeksi vallitseva humujargon ja täpinäelämä ja isketään istutuslapio ja kourat kunnolla kompostoituneeseen multaan. Ihmetellään pikkuisen siinä sivussa maailman yhä hullummaksi käyvää menoa. Onneksi ikääntyvän viherpeukalon ei tarvitse mielistellä oikeastaan enää mihinkään suuntaan. Jos hän on kontallaan, niin vain ja ainoastaan harrastuksen ja intohimojen vuoksi.

"Taivas on tuntunut tippuneen niskaan siellä täällä, ja uusiksi menevät tutut yhtälöt. Historia on opettanut sen, että talouden taantuman myötä juureva viitseliäisyys alkaa kiinnostaa yhä useampia. Mikä äsken oli mitätöntä ja latteaa, onkin nyt sisällöltään monivivahteista. Ihmiset alkavat viihtyä paikallaan, asunnosta halutaan koti, ei pelkkä tavaroiden säilytyspaikka. Kasvun ihmeitä halutaan kokea ja edesauttaa, se palkitsee. Kaupunkien aarimaille riittää innokkaita käyttäjiä."

Kirjan viesti on selkeä: Kädettömien aika meni jo! Pitkä ja syvällinen mutta kapean sektorin tieto yhdessä asiassa ei takaa mitään. Siihen on liitettävä konkreettisia taitoja, jos ylipäätään aiomme pitää putiikin pystyssä. On opittava pois uuden hankkimisesta. Lisää kattilanpaikkaajia, sutareita ja kaikenlaisia korjaajia! Kansalaistaidot on palautettava kouluihin!

Mari Mörö haluaa uskoa meille salaisuuden: sellainen elämä, jossa ihmeitä ei tarvitse hakea kaukaa voi olla sisältöä notkollaan. Sillä mittakaava ei ratkaise vaan asenne. "Havaitse, aisti - haltioidu." Pottu kasvaa oli pitkäkuituisen sellun maailmanmarkkinahinta mikä tahansa eikä viitekorko tai eläkepommista kiljuminen vaikuta ollenkaan silmujen pullistumiseen, tomaattien esikasvatukseen eikä ensimmäisten krookusten ilmaantumiseen. Kasvu on jokaisella pihalla itse asiassa aina päällä, jossain vaiheessa, ja se sekä mahdolliset satonäkymät valaisevat päiviä ja siivittävät arkea:
"Sitä ei voi tiristää loppuun, siitä ei tule pörssiruumiita, ei fataaleja uutisia. Tulee uusia tilanteita, kaikki alkaa alusta tai jatkuu siihen, mihin edellisellä kerralla jäätiin."