Jahven luonnekuva

Jahven toiminnassa ilmenevä tietoisuuden taso on alhainen. Jungin mielestä hänen tietoisuutensa on lähinnä primitiivistä havaitsemista, 'awareness' eli pelkästään havaitsevaa tietoisuutta. Subjekti toimii sokeasti eikä yksilöllisessä eksistenssissä tunne mitään ongelmia. Psykologiassa puhutaan 'tiedottomuudesta' ja 'tiedostamattomuudesta', juridiikassa 'syyntakeettomuudesta'.

Tällaista Jumalaa ihmisten on syytäkin pelätä. Se on kaiken viisauden alku. Kuritetut ihmiset yrittävät laajentaa tietoisuutensa piiriä ja kehittää varovaisuuttaan karttaakseen rangaistuksia. Jahven tietoisuus ei Jungin mukaan yksinkertaisesti riitä siihen, että hän olisi moraalinen. "Moraali edellyttää tietoisuutta." Suurinta Jobissa on se, että hän näkee selvästi, että Jumala on ristiriidassa itsensä kanssa. Jopa niin täysin, että Job varmasti uskoo saavansa Jumalasta auttajan ja puolustajan Jumalaa vastaan. Job on esimerkki ajatuksesta, joka tuohon aikaan oli ihmisten mielissä alkanut kypsyä. Sen mukaan sekä ihmisten että etenkin jumalien viisaudelle voi asettaa korkeat vaatimukset.

Jung huomaa, että Jahven käyttäytymisessä tapahtui Jobin kanssa sattuneen välikohtauksen jälkeen selkeä muutos. "Tappiolle jääneen ja väkivallan uhriksi joutuneen voitto oli ilmeinen: Job oli moraalisesti korkeammalla tasolla  kuin Jahve." Itsetarkkailusta tulee Jahvelle välttämätön pakko. Kuvaan tulee Viisaus, Sofia, sillä Jahven on muistettava oma entinen tietonsa, joka oli ehdoton. Jos Job tuntee Jumalan, on myös Jumalan tunnettava itsensä. 

Viisauden avustuksella alkavat huolelliset ja kauaksi tähdätyt esivalmistelut Kristuksen syntymää silmällä pitäen. Sananlaskut (Viisauden ilmentymät), profeettojen apokalyptiset tiedotukset, lisääntyvä ihmisystävällisyys ja universalismi. Jungin mukaan Kristuksen erääksi tehtäväksi tuli sovittaa Jahven ihmistä kohtaan tekemä vääryys. Yllättävä näkökulma, mutta sen valossa Kristuksen korostettu rakkauden sanoma ja puheet lempeästä taivaan isästä alkavat vaikuttaa oikeastaan välttämättömiltä. Jahve haluaa tehdä selvän pesäeron entiseen minäänsä.

Jung kirjoittaa, että Kristuksessa on enemmän jumaluutta kuin ihmisyyttä. "Hänessä inkarnoituu yksinomaan Jumalan hyvä tahto eikä hän sen vuoksi olekaan täysin 'keskessä', sillä synti, joka luodussa ihmisessä on oleellisinta, ei häneen ulotu." Jung arvelee, että Kristus näyttää kantavan huolta, mitä ihmisille, mitä hänen omille seuraajilleen tapahtuu, kun lauma menettää paimenensa. Ilmeisesti siksi pitää vielä lähettää Isän luota uusi paraklētos (asian ajaja, oikeuden puolustaja) tukemaan ihmisiä neuvoilla ja teoilla. Tuo totuuden ja tiedon henki on Pyhä Henki, josta Kristus sikisi. "Koska Pyhä Henki edustaa jumaluuden kolmatta persoonaa, merkitsee tämä, että Jumala on uudelleen syntyvä ihmisestä, jonka hän itse on luonut."

Jungin mielestä Viisaus on Jumalan "neljännet kasvot". Lisäksi se on luonteeltaan feminiininen. Jahve oli jotenkin kadottanut mielestään luomisen alkukauden, jolloin hän eli rinnakkaiseloa Viisauden kanssa. Jahve solmi liiton valitun kansan kanssa, joka siten pakotettiin vastaavaan naisen rooliin. "Kun Jahve solmi avioliiton Israelin kanssa, oli pohjimmaisena hänen perfektionistinen halunsa tehdä jotakin täydellistä." Jahve on myös mustasukkainen ja epäluuloinen kuten aito aviomies ainakin. Ja mitä kauemmaksi Viisaus hänen mielestään häipyy, sitä tärkeämmäksi Israelin kansan uskollisuus käy.

Jungin johdonmukainen ajatustyö feminiinisen Viisauden ja metafyysisten rakenteiden (kvaterniteettien, nelinäisyyksien) parissa tuottaa yllättävän tuoreelta tuntuvan tuloksen, kun muistetaan kirjan ikä:

"...protestanttisuuteen jää kuin jääkin se suututtava piirre, että se on pelkästään miesten uskontoa, joka ei salli naisen astua edustamaan metafyysisiä arvoja. Siinä se on samalla kannalla kuin mitralaisuus, jolle tämä ennakkoasenne koitui sangen kohtalokkaaksi. Protestanttien taholta ei ilmeisesti ole kiinnitetty riittävää huomiota ajan merkkeihin, jotka viittaavat naisen tuloon tasa-arvoiseksi miehen kanssa. Tässä tasa-arvoiseksi tulemisessa näet kaivataan metafyysistä ankkuroitumista 'jumalalliseen' naiseen, Kristuksen morsiameen. Yhtä vähän kuin Kristuksen persoonaa voi korvata jokin organisaatio, yhtä vähän voi kirkko olla morsiamen korvike. Naisellisuus kaipaa omaa persoonallista edustajaansa siinä missä miehisyyskin."

C. G. Jung tekee selväksi, että meillä ei voi olla tietoa Jumalasta. Hän kirjoittaa liikuneensa kuvien maailmassa. Jumalan todellisuutta ei voi tuoda ilmi muulla tavoin kuin käyttämällä kuvia, jotka ovat spontaanisti syntyneitä tai sitten perinteen pyhittämiä. Järki voi yrittää asettaa tämän vaikutusvoimaisen kuvan yhtälöön, jossa sitä vastaa saman arvoinen transsendentti, mihin se viittaa. Jung huomauttaa, että kuva ja lausuma ovat psyykkisiä tapahtumia ja eri asia kuin niiden kohde. Ne eivät todista kohdetta todeksi. Psyykkisen tapahtumisen alueella kritiikki ja väittely on toivottavaa, mutta Jung on selvillä siitä, että hänen ajatuksensa eivät tavoita sitä, mikä olemukseltaan jää meille tuntemattomaksi. Kuvittelukykymme ja kielemme ovat tähän tehtävään liian niukkoja. 

Uskonnolliset lausumat ovat usein ristiriidassa fyysiseltä kannalta todistettuihin ilmiöihin. Jung korostaa kuitenkin, että 'fyysinen' ei ole ainoa totuuden kriteeri. On myös sielullisia totuuksia, joita ei voi selittää eikä kiistää. Jungin mukaan seikka, jonka ihmiset yleensä syrjäyttävät tai jota he eivät voi ymmärtää, on että hän pitää psyykeä todellisena.

"Vain psyyken välityksellä voimme todeta, että Jumala vaikuttaa meihin. Mutta emme kykene tarkasti erottamaan, milloin vaikuttajana on Jumala, milloin taas on piilotajuntamme. Emme pysty sanomaan, ovatko Jumala ja piilotajunta kaksi eri suuretta. Molemmat ovat transsendenttien sisältöjen rajakäsitteitä. Mutta empiirisesti on todettavissa, riittävin perustein, että piilotajuntaan sisältyy kokonaisuuden arkkityyppi, joka välittömästi ilmenee mm. unissa, ja että psyyke pyrkii tietoisesta tahdosta riippumatta sovittamaan muut arkkityypit tähän keskustaan, sen yhteyteen. On siis jokseenkin todennäköistä, että kokonaisuuden arkkityypillä sinänsä on keskeinen asema ja että se lähimain vastaa kuvaa Jumalasta."

Tilanne jää avoimeksi ja jatko on meidän omissa käsissämme. Jungin mukaan Jumala ei ole ratkaissut pahan ongelmaa lopullisesti. Hän kirjoittaa, että Johanneksen ilmestyksestä lähtien olemme taas tienneet, että meidän tulee myös pelätä Jumalaa. "Hän täyttää meidät hyvällä ja pahalla - muutenhan hänessä ei olisi mitään pelkäämistä, ja koska hän haluaa tulla ihmiseksi, täytyy hänen vastakohtiensa yhtyä ihmisessä." Ihmisellä on vastuu eikä hän voi esittää verukkeeksi omaa pienuutta tai mitättömyyttä. Jung eli atomisodan uhan varjossa ja hän pelkäsi ihmiskunnan vuodattavan apokalyptiset vihan maljat kanssaihmisten yli. Kun ihmisellä on lähes jumalallinen valta, ei teoistaan kerta kaikkiaan saa jäädä tietämättömäksi ja ummistaa niille silmiään.


Tommi

Advertisement

Sivut: 1 2