Kesätöissä kalmistossa

Elävän luonnon ja hautausmaan työntekijöiden kohtaamiset ovat ehkä Sadinmaalle välttämätön vastapaino hänen liikkuessaan tässä kuolleiden valtakunnassa. Hautausmaata kierrellessään hän poimii Malmille haudattujen henkilöiden joukosta eräitä kuuluisimpia ja kertoo heidän elämänvaiheistaan. Tämän hautausmaakierroksen kohteiden lista on monipuolinen. Se alkaa Tauno Palosta ja mukana on mm. Tabe Slioor, Kauko Helovirta, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, punakaartilaisten joukkohauta, Mikko Niskanen, Eugen Schauman, Marokon kauhu, Matti Pellonpää sekä ns. köyhien lapsien haudat. Heidän kautta Sadinmaa kuvaa kyseisen ajan tapahtumia ja henkisiä virtauksia oivaltavasti, mielestäni paikoin Peter von Baghin hengessä. Joidenkin vainajien kohtalosta kerrotaan seikkaperäisemmin, kuten Arndt Juho Pekurisesta, aseistakieltäytyjästä ja rauhanaktivistista, joka teloitettiin rintamalla 1941. Pekurisen kohtalo on jäänyt selvästi vaivaamaan Kai Sadinmaata. Hänen syksyllä ilmestyvä kirjansa Tinkimätön kuolemaan saakka pohtii idealismista kumpuavaa vastarintaa Pekurisen tapauksen ja hänen oman pappisvirkansa menettämisen valossa.

Matti Pellonpään hautakivessä Kai Sadinmaa huomaa jin ja jang -symbolin, ympyrän jonka sisällä on kaksi pisaran muotoista, toisiinsa kietoutuvaa kuviota. Tuo symboli oli Pellonpäälle tärkeä ja hänellä oli sellainen sormus. Kuvio yleensä liittyy taolaiseen filosofiaan, jossa pyritään vastakohtien ykseyteen, tasapainoon ihmisen ja maailmankaikkeudessa vaikuttavien voimien välillä. Sadinmaan mukaan tärkeää siinä on pakottomuus, wu-wei, ei-tekeminen. Vältetään turhaa tekemistä ja heittäydytään tyhjän päälle ilman tavoitteellista pyrkimystä johonkin päämäärään. Tämä kirja on syntynyt selvästi tuossa hengessä. Se alkoi muotoutua Sadinmaan Facebook-kirjauksista, joita hän tuona kesänä teki hautausmaalta. Lukijoilta tullut palaute rohkaisi häntä aloittamaan kirjaprojektin, jonka monella tapaa koskettava tulos tässä sitten on.

Tehtävää aloittaessaan Kai Sadinmaa mietti, että ehkä hautojen ihmiset omilla tarinoillaan opettaisivat häntä keskittymään oleelliseen, elämään viisaammin ja kunnioittamaan syvemmin elämää. Oppisiko hän myös olemaan enemmän läsnä omassa elämässä haikailematta jotakin muuta? 
Uskon että kyllä hän oppi. Varmasti. Lukija ainakin oppii:

"Kuljemme vastapäiseen kortteliin 9. Hän vie minut haudalle, jonka kiven edessä kukkien vieressä on paperiarkki. Sen läpi on työnnetty lyhdyn jalka, joka pitää paperia paikoillaan. Irrotan lyhdyn ja otan paperin käteeni. 
 - Niin surullista, Madame sanoo hiljaisella äänellä. 
 Paperiin on kirjoitettu lyijykynällä pienen lapsen käsialalla:  
 'Moi isi me mennään ylihuomenna lomalle Kreetale mummin kanssa mulla on kauhean kauhean kauhean kauhean kauhean ikävä sua. T. kirppu sofia.' Tekstin alle on piirretty punainen talo, jonka pihassa seisoo kolme hahmoa, kaksi isompaa ja yksi pienempi. Toisen isomman hahmon ympärille on piirretty pieniä punaisia sydämiä ja teksti 'love', jokainen kirjain eri värillä väritettynä. Haudassa oleva mies, Kirppu Sofian isä, on kuollut 31-vuotiaana kahdeksan kuukautta sitten. Voimani valuvat maahan. En saa sanottua Madamelle mitään. Huokaisen vain syvään. Kyyneleet valuvat väkisin silmistäni. Myös minulla on pieni tyttö. Mielessäni näen, kuinka hän kirjoittaa minulle kirjettä ja laittaa sen sitten haudalle. On pakko päästä istumaan."

Tommi

Kirkko ja kaupunki -lehden sivuilta löytyy Kai Sadinmaan lukemana otteita tästä kirjasta. Podcastien otsikko on Kuolleiden podcast.
Advertisement