Porinaa kirjallisella markkinatorilla

Jukka Viikilä: Taivaallinen vastaanotto. Otava 2021.

Tervetuloa kirjalliselle markkinatorille, sekalaisten lukijoiden ja taideihmisten alustalle! Täällä kohtaavat palkittu kirjailija, jonka uutta romaania kaikki pääsevät kommentoimaan, sekä lukevat helsinkiläiset ynnä asiaan vihkiytynyt taideväki, wannabe-kirjailijat ja monet muut. Kaikki, jotka haluavat, saavat sanoa mielipiteensä!

Ja kyllä he sanovatkin.

Vuoden 2021 kirjallisuuden Finlandia-voittaja yllättää. On kuvitteellinen romaani nimeltä Taivaallinen vastaanotto, jonka kirjailija Jan Holm on julkaissut päästyään sairaalasta avosydänleikkauksensa jälkeen. Luemme ”romaanista” katkelmia, emme suinkaan järjestyksessä vaan mielivaltaisesti, ja eri nimimerkkien mitä moninaisimpia kommentteja ja muita mietelmiä.

Kirjailija Jukka Viikilä on julkisuudessa puhunut teoksensa omakohtaisuudesta. Taivaallinen vastaanotto etenee katkelma katkelmalta, ”romaaniotteiden” ja kommenttien vuorotellessa, mutta näennäisestä kakofoniasta erottuu muutama vahvasti soiva teema.

Yksi on tietenkin sydän ja kaikki siihen liittyvä. Sydänhän ei ole mikä tahansa sisäelin, vaan siihen kytketään ajatuksia sielusta, rakkaudesta, ihmisen sisimmästä, arvokkaimmasta. Se pelottaa jopa sydänspesialisteja. ”Lääkäritkin pelkäävät sydänten arvaamattomuutta, äkkipikaisuutta ja ylpeyttä. He rukoilevat, etteivät sydämet heittäytyisi hankaliksi heidän päivystysvuorollaan.”

Kun sydän joudutaan avosydänleikkauksessa paljastamaan, on se dramaattinen ja väkivaltainen teko. Sydänleikkauksen seuraukset ovat tunnetut, esimerkiksi se että potilas masentuu ja herkistyy.

Sydänterveyteen liittyvät kuvaukset ovat romaanin helmiä, esimerkiksi kohta jossa kirurgi leikkausta vasta suunniteltaessa toteaa, että ”hän uskoo vasta kun näkee. Pitää nähdä sydän, saada se kuivana ja pysäytettynä käteensä, halkaista se. Vasta sitten voi tietää” tai kun nuoret ja reippaat kandit. ”terveet ja kaukaiset” tulevat tapaamaan leikkaustoipilasta.

Ja miten osuva on havainto, että suuret vastoinkäymiset ja katastrofit, kuten sydänleikkaukseen joutuminen, eivät lopulta oikein muuta mitään. Katastrofeihin liittyy aina toive muutoksesta, turhan kaikkoamisesta, olemassaolon lisääntymisestä, osallisuudesta jne. ”Mutta mikään ei muutu. Muutoskin on muualla. Tämä on lopulta se, mikä tekee katastrofista katastrofin.”

”Kerttulan lukupiiri” kommentoi myös. ”Yleisesti ottaen kirjasta pidettiin. Jokainen tunsi jonkun, jolla on sydänvaivoja. Lukupiiriläisistäkin neljällä on lääkitys tai sydänperäisten vaivojen muu hoito. Silti oli erilaista lukea nuoremman ihmisen kokemuksia sydänleikkauksesta, joka on vanhuksille yleensä hyvin sumuinen kokemus, eikä jätä paljon muisteltavaa.”

Toinen teema on narsismi. Jan Holm on itsekeskeinen, seksisuuntautunut, kaikkein kiinnostunein omasta navastaan. Kulttuuriperheen kasvattina, huomioon tottuneena, töölöläisessä elitismissään hän elää makeaa elämää. Silti hän ei ole aina sovussa roolinsa kanssa. Se että hän voitti Finlandia-palkinnon Engel-aiheisella romaanillaan ja yllätti kirjalliset piirit, toi hänelle sekä hyvää että pahaa. Voittaminen on tietysti upeaa, mutta hän ei sittenkään pääse siihen tunnettuuteen, jota toivoo. Kirjallisuutta tunteva naapuri, nuorehko mies, näyttää olevan kirjallisuuspiireissä mutta ei tiedä tapaus Engeliä. Kauhea narsistinen loukkaus!

”Jään miettimään tapausta viikoksi. Olenko näin näkymätön? Onko teokseni ajateltavissa niin vahvasti muille kohderyhmille, että siitä ei jää hänen kaltaiselleen lukijalle minkäänlaista muistijälkeä? Onko Engel markkinoitu mummoille?” Mummoikäinen Taina täällä sanoo, että hyi olkoon Jukka, miten rumasti sanottu!

Finlandia-voittonsa jälkeen Jan Holm neuvottelee Kansallisoopperassa oopperalibreton tekemisestä, hän on siis nousemassa lopullisesti ja absoluuttisesti kansakunnan kaapin päälle. Tämän neuvottelun jälkeen sydän kuitenkin pettää ja projekti on peruttava. Holm tuntee yllättävää helpotusta ja sydänleikkauksen jälkeen pääsee (osin pakon edessä) kiinni terveellisempään, tasapainoisempaan elämään.

Kolmas teema on kirjailijuus itsessään ja ankara kilpailu mediahuomiosta. Naiskirjailija Minttu kuvastaa näitä nyansseja, hänen ystävyyssuhteensa kärsivät kilpailusta. Minttu kertoo, että Holm on kirjoittanut Taivaallista vastaanottoa etsiessään ”lääkettä ikävään ja häpeään”, kun taas Minttu itse kirjoittajana haluaa ”selvittää asioita maailman kanssa”, hänen tekstinsä syntyvät epäoikeudenmukaisuudesta. Tuntuu hankalalta, kun kaveriporukasta yksi nainen menestyy ja saa kaiken: kustannussopimuksen, aikakauslehtihaastattelut, esiintymiset televisiossa, ja toinen, kovasti kilvoitellut ja yrittänyt, ei saa mitään. Niin se käy.

Kyseistä teemaa pilkkaa riemukkaasti päätön pötkö kirjailijoihin kohdistuvia kehuja. Näitähän luemme päivittäin mediasta. ”Hänet palkittiin esikoisromaanistaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Hän taas voitti Toisinkoinen-kirjallisuuspalkinnon. Hänen romaaninsa on ollut arvostelumenestys niin Suomessa kuin ulkomailla. Hänen teokselleen myönnettiin Finlandia-palkinto, ja se oli ehdolla muun muassa Runeberg-palkinnon ja Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi.” Ja niin edelleen 3,5 sivua. Se muistuttaa kaiken sattumanvaraisuudesta ja suhteellisuudesta.

Neljäs teema on taideyleisön kiittämättömyys, ja opetus siitä että yleisön reaktioiden varaan ei kannata rakentaa. Muu ei auta kuin että kirjailija karaisee oman näkemyksensä, oman tyylinsä, ja toteuttaa sitä rohkeasti. Kirjallisella markkinatorilla kun kehut ja pilkat vuorottelevat tasa-arvoisina, vaikka aina välillä joku besserwisser kertoo ns. totuuden.

”Milloin sivistyksestä tuli ajan ilmiöiden tuntemusta?” ”Salkoruusussa ei muuten ole piikkejä. huom.”

Tarinoista ja tarinallisuudesta on paasattu mediassa ja kirjallisuudessa yli 20 vuotta. Ovathan tarinat mukavia ja jopa hienoja, mutta kun maailmaan mahtuu niin paljon muutakin. Olen tyytyväinen, että arvostetut kirjailijat uskaltavat nousta tarinoiden ylivaltaa vastaan. Kaiken tarinaihannoinnin vastapainoksi Taivaallinen vastaanotto tuntuu virkistävältä, karnevalistiselta.

”Kirjan pohjalta voisin kuvitella toisen kirjan. Se olisi kuin nykyajan tyynynaluskirja, josta voisi kehittyneen hakemiston avulla löytää avun milloin mihnkin elämän kysymykseen. Sillä ongelman tarkka kielellinen muotoilu on samalla myös apu siihen. Tämäkin kauheus on meille ihmisille tavallinen. Tuonkin teon saat anteeksi. Sellaisen kirjan minä haluaisin. Mutta tämä kirja luo siitä suloisen kuvitelman. RIIKKA”

Jukka Viikilän luoman ”Jan Holmin” kuvitteellinen kirja innoittaa ”Riikkaa” kuvittelemaan toisen kirjan, joka kutkuttavasti tuntuukin olevan juuri tässä käsillä, ja minä tulen vedetyksi mukaan tähän ihastuttavaan leikkiin.

Kuvitteellisen romaanin sisältö jää suurelta osin arvoitukseksi. Nimimerkki ”Virpin” mukaan kirjassa ollaan kryptofarmilla Uralvuoristossa, tutkitaan McIntoshin vahvistimien valmistamista ja mennään lopuksi kuoleman rajan taakse. ”Virpin” mielestä kirjaa ei voi kutsua toipumiskirjaksi.

Kirja vilisee felliniläisiä outoja tapauksia kuten haapajärveläinen pedofiili-ortodoksimunkki, mies joka kokee roolinsa yhteisössä toimia viemärinä, mies joka ei millään kuole ja jonka takia lääkäri häpäisee itsensä toistuvasti kutsuessaan omaisia paikalle, tai nainen, jota hänen äitinsä kutsui lapsena hiljaiseksi manipulaattoriksi ja pieneksi saatanaksi, jolla on voima liikutella muita ihmisiä. Oletteko muuten tavanneet tuollaista pientä saatanaa? Minä olen. Ehkä kirjoitan hänestä joskus.

Vaikka minusta koko kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto vesittyi ”diktaattorikäytännön” myötä, niin olen silti iloinen, että tämä romaani palkittiin, ja iloinen että nappasin sen kirjaston pikalainahyllystä. Voitin epäluuloisuuteni; en näet yhtään syttynyt Viikilän edelliselle Finlandia-voittajalle (2016)  Akvarelleja Engelin kaupungista.

Taivaallinen vastaanotto olisi oivallista pureksittavaa lukupiireille. Voisi esimerkiksi etukäteen jakaa muutaman keskushenkilön lukupiiriläisten kesken: kerää sinä tiedot Mintusta, tutki sinä Raunoa, ja mitä sinä saisit irti sydänkirurgi Mohamed Salahista? Rakennetaan profiilit ja keskustellaan niistä. Raunon hahmo muuten on silmänisku Engel-romaanin suuntaan, sillä hän on toiminut  samassa ammatissa kuin Engel aikoinaan vuosisatoja sitten, kaupunginarkkitehtina. Rauno kylläkään ei kestä johtajuuden paineita ja kaupunkilaisten vihaa, vaan hän on vaihtanut alaa taksikuskiksi.

Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s