Bis zum letzten Tropfen mein Führer!

Erich Kempka: Minä poltin Adolf Hitlerin (suomentanut Kyllikki Holmquist. Gummerus, 1955)

”Riuhtaisin kanisterin korkin auki.
Viereen putoili kranaatteja, maakokkareita ja kuraa sinkoili niskaamme, sirpaleet vihelsivät ympärillä.
Syöksyimme takaisin bunkkerin käytävään suojaan.
Hermomme olivat äärimmilleen pingottuneet. Odottelimme kiihtyneinä, kunnes kranaattisade hiljeni pihalla, ja riensimme sitten takaisin ulos. Juoksimme kumarassa ja tartuimme kanistereihin. Koko ruumis vapisten aloin valella vainajia bensiinillä hokien koko ajan mielessäni, että tämä oli ollut Adolf Hitlerin viimeinen käsky. Yhä uudelleen minut valtasi kauhu ja inho. ”En voi tehdä tätä!” Ja kuitenkin sai velvollisuudentuntoni aina ylivallan. Vieressäni täyttivät Günsche ja Linge samaa viimeistä velvollisuuttaan Adolf Hitleriä ja hänen vaimoaan kohtaan. Vainajien vaatteet lepattivat heikosti tuulessa, kunnes ne likomärkinä painuivat ruumiita vasten.”

Erich Kempkan pienen kirjan päättyessä jää hämmentynyt tunnelma. Se on kuiva ja pelkistetty, suorastaan karu selonteko. Se muistuttaa todistajanlausuntoa oikeudessa. Halutaan kuulla pelkkä totuus siihen mitään lisäämättä. Tuntuu että tekijä vastaa vain hänelle tehtyihin kysymyksiin eikä todellakaan kerro omaehtoisesti mitään ylimääräistä. Kirja päättyykin 1950 Kempkan Münchenin julkisen notaarin virastossa antamaan valaehtoiseen todistukseen. Sen mukaan hän kirjoitti tämän kirjan kuvailemalla historialliset tosiseikat kuin hän ne itse koki.

Erich Kempkaa alkoi häiritä se, että sodan jälkeen Hitlerin kohtalosta kiersi jatkuvasti villejä huhuja. Moni korkea natsi oli onnistunut pakenemaan liittoutuneilta ja epäiltiin, että Führerin osalta oli samoin. Huhujen mukaan kymmenkunta sukellusvenettä ja 12 lentokonetta oli komennettu valmiustilaan kuljettamaan hänet sodan lopussa turvaan. Lisäksi ”mielenkiintoisuuden sädekehää” tavoittelevat henkilöt kertoivat huimia tarinoita, miten he olivat saattaneet Hitlerin ja Eva Braunin saartolinjojen läpi milloin minnekin.

Kempka joutui kertomaan eri vankileirien kuulustelijoilla ja Nürnbergin tuomioistuimessa saman tarinan aina uudestaan:
”Ja kuitenkaan ei kukaan heistä voinut silloin kuvitella, että Adolf Hitlerin kaltainen mies olisi poistunut elämästä vapaaehtoisesti, kuten heille totuudenmukaisesti kerroin… ettei Adolf Hitler olisi käyttänyt ainoatakaan niistä tuhansista mahdollisuuksista , jotka olivat hänen kaltaisensa miehen ulottuvilla – ei, Waffen-SS-Obersturmbannführer Erich Kempka oli ilmetty valehtelija.”