Kesken jäänyt kirjahanke

Antti Eskola : Työpäiväkirja (Hanki ja jää, 1992)

”Viiden vuosisadan historia. Kunnian Ruotsin ensimmäisenä yliopistonopettajana saa kaimani Andreas Bondonis, joka 1438 määrättiin pitämään luentoja Upsalan tuomiokirkossa. Pitikö hän niitä on epäselvää. Mutta se tiedetään, että kun yliopisto 1477 varsinaisesti perustettiin, luennoilla istui ahkera opiskelija nimeltä Olaus Johannis Gutho merkiten tunnollisesti muistiin kaiken kuulemansa. Ehkä hän ei ollut kovin etevä, koska opiskeli liki kymmenen vuotta, mutta uuttera ja huolellinen hän oli. Luentomuistiinpanoja, joita hän keräsi myös opiskelutovereiltaan, kertyi seitsemän suurta nidettä.”

Kirjansa alussa Antti Eskola on juuri saapunut Upsalaan. Hänellä on työn alla suuri, kansainväliselle yleisölle tarkoitettu teos. Sen on tarkoitus luoda sosiologian kentälle uusi kieli ja uusia metodologisia karttoja, sillä vanhat tutkimusmenetelmät alkavat olla aikansa eläneitä. ”Taulukkotutkijat” tarvitsevat uutta evästä reppuun, mutta sitä mikä hänellä nyt on rakenteilla ei voi tehdä entisin piirustuksin. Eskola paniskelee ongelman kanssa miten kertoa kuinka sosiologian tutkimusmenetelmät ovat kolmen vuosikymmenen aikana ”kehittyneet”, sillä hänestä ”menetelmää” ei enää ole. Upsalassa hän toivoo löytävänsä sielunrauhaa, jota hän ei oman yliopiston liepeiltä löydä. Työpäiväkirja on kertomus siitä, miten hän esikuvansa Guthon tavoin kerää tarvittavia muistiinpanoja. Tämä raikas ja hämmentävä kirja on ”pamflettikirjallisuutta”, josta termistä Antti Eskola ei itse pitänyt. Hän korosti kirjoittavansa keskustelukirjallisuutta, tekstejä, jotka on tarkoitettu keskustelun herättämiseksi, lukevien ja ajattelevien ihmisten käyttöön.

”Yritykseni lopputulos voi tietysti olla sekin, että paperi jää tyhjäksi koska koko kartan käsite on käynyt mahdottomaksi. Jäljelle jää vain kertomus, työpäiväkirja tyhjiin rauenneesta yrityksestä. Kenties mitkään muut hankkeet eivät voikaan onnistua tässä maailmassa, joka itsekin uhkaa kutistua kertomukseksi tyhjiin rauenneesta yrityksestä.”

Upsalan lisäksi Eskola dokumentoi kirjoittamistyötään vajaan vuoden ajalta Moskovassa, Tampereella, Kööpenhaminassa ja Lontoossa. Jokainen niistä on saanut kirjaan oman lukunsa. Työpäiväkirjan kattama ajanjakso on poikkeuksellisen kiinnostava. Tuolloin mm. Neuvostoliitto oli hajoamassa ja Suomi karkaamassa lopullisesti sen vaikutuspiiristä ihanaan euroautuuteen. Murrosajan tapahtumat antavat sytykkeitä kiinnostaviin pohdintoihin epävarmasta tulevaisuudesta ja sen kohtaamisesta. Välillä tekstissä on henkilökohtaistakin asiaa, joka ei kuitenkaan ole pelkästään vanhenevan miehen tavanomaista märinää.

”Välillä on pakko hautoa tulehtunutta varpaan niveltä kylmässä vedessä. Kihti, perhana. Raahautuminen Turun, Naantalin, Kapellskärin ja Tukholman kautta painavien laukkujen kanssa oli rasittavaa, mutta virkamiehiä on kehoitettu matkustamaan halvasti. Minä olen hyvä virkamies ja tottelen, joskin äristen. Joku toinen ei olisi piitannut säästöohjeista vaan lentänyt – ja luultavasti yhtä edullisesti kuin mitä hankala laivamatka hytteineen maksoi. Halpa tahtoo elämässä tulla aina tulla kalliiksi.”

Kirjoittajan ikääntyminen näkyy siinä, että hän meidän vanhenevien miesten tapaan jakaa pyytämättä neuvoja, jotka eivät mitenkään istu nykyiseen dynaamiseen ekosysteemiin:
”Suomalainen on osannut olla myös rauhallinen. Jumalan antamiin käskyihin on lisätty yhdestoista: Älä hätäile! Jos työ ei suju, ei asia myöskään hermostumisesta parane. Voi kulua kuukausikin, ettei ainoakaan lause minkä sait aikaan vaikuta eloonjättämisen arvoiselta. Täytyy vain odottaa, kyllä kelvollinenkin teksti jonain päivänä alkaa virrata. On hyvä, jos odotellessa voit kirjoittaa jotain pienempää, toisarvoista, sekä lukea, kinastella ja kuljeskella puutarhassa kolkkahattu päässä.”
Eskola arvelee itsekin, että hänen neuvonsa ovat vanhanaikaisia – tai sitten ne ovat ajattomia. Hänen työtapansa kun on kirjoja jäljentävän munkin tai pientilallisen. ”Palkitsevaa on suora vako ja selkeä lause samoin kuin ilo siitä, että on jaksanut niiden eteen uurastaa.