Anne Pöyhönen: Yläkuu ja alakuu : ajoituksen taito suomalaisessa kansanperinteessä. Yläkuu kustannus 2005.
Suomalainen kansa suhtautui ennen kuun vaiheisiin vakavasti. ”Yläkuu” eli kasvava eli nouseva kuu sisälsi lähes maagista voimaa. Täydenkuun hetkeä seuraava ”alakuu” eli vähenevä kuu oli vaikutuksiltaan päinvastainen. Sinne pyrittiin sovittamaan kaikki vähenemistä, kuivumista, loppumista edellyttävät työt.
”Olet syntynyt yläkuulla ja etelätuulella”, sanottiin, kun onni potkaisi.
Anne Pöyhönen kokosi mielenkiintoiseen kirjaseen perinnetietoa muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkistoista, lukuisista kirjalähteistä ja omasta lähipiiristään. Kuuhun liitetyt uskomukset on ryhmitelty selkeästi aihealueittain esimerkiksi Kotitalous, Maanviljely, Metsä, Rakentaminen. Kirjassa kerrotaan kuusta myös valaisijana ja ajannäyttäjänä, ja mukaan mahtuu muutakin perinnetietoa kuin kuuhun liittyvää.
Kasvit istutettiin kasvavalla eli nousevalla kuulla, ”yläkuulla”. Vastaavasti esimerkiksi vesakoita raivattiin ”alakuulla” eli täyden kuun jälkeisinä kahtena vähenevän kuun viikkona. Perunoiden tiedettiin kasvattavan pelkkää vartta yläkuulla istutettuna, mutta paljon mukuloita ja vain vähän vartta alakuulla istutettuna.
Vanha kansa seuraili myös kuun ”syntymän” olosuhteita, luonnonilmiöitä ja jopa viikonpäiviä. Sanottiin: toivo kuuta torstaista, pelkää kuuta perjantaista. Jos uusi kuu syntyi perjantaina tiesi se pahaa. Ylipäätään perjantaita ei pidetty kovinkaan onnekkaana päivänä.
Vaikka kirjaa lukiessa tuntuu välillä, että vain yläkuun hetket olivat arvostettuja ja luotettuja, oli alakuukin joihinkin askareihin parasta aikaa. Esimerkiksi luudan teko sujui laskevan kuun vallitessa parhaiten. Luutavarvut kuivuivat hyvin. Tämä oli oikea hetki myös eläinten teurastamiselle, siivoukselle ja vaikkapa syöpäläisten hävitykselle. Kaikki, minkä toivottiin vähenevän, kuivuvan ja näivettyvän, ajoitettiin alakuulle. Mikä puu olisi pitänyt kuivaa, se loppukuulla hakattiin.
Nousevan kuun aikana kannatti tehdä muun muassa nämä työt: viljan kylvö, nauriiden kylvö, heinänniitto, perunannosto, lampaiden keritseminen… Jos eläimiä astutettiin nousevan kuun aikaan, saatiin urospuolisia jälkeläisiä, jos laskevan kuun aikaan, niin naaraspuolisia.
Myös vuorokauden kierrolla oli merkitystä. Päivän toimet saatettiin aloittaa jo ennen päivän valkenemista, jos tehtävät sitä vaativat. Sen sijaan auringonlaskun jälkeen pyrittiin välttämään minkään tärkeän toimen aloittamista. Varsinkaan keskiyöllä ei uskottu minkään työn menestyvän. Mikä yöllä tehhää, se yöllä syyvää. Sama päti keskipäivään. Puoliltapäivin päivä seisoi, niinpä ei silloin pitänyt tehdäkään muuta kuin nauttia ”puolista” ja hieman hengähtää.
Keskikesän kohtaan, kesäpäivän seisaukseen eli kesän keskipisteeseen liitettiin sama pysähtyneisyyden ajatus. Silloin tehdyn ei uskottu edistyvän eikä kasvavan.
Kesäpäivän seisauksen aikana ei pidä aloittaa mitään pitempiaikaista työtä, työ ei silloin edisty.
Kirja on kiehtova kurkistus menneeseen maailmaan, jossa ihminen pyrki elämään sovussa ympäröivän luonnon kanssa ja ymmärtämään sitä parhaansa mukaan. Varmaan kuutietoa vaalitaan nykyäänkin, ainakin siellä, missä ollaan tekemisissä maan ja luonnon energioiden kanssa.
20. kesäkuuta Herran vuonna 2021, kesäpäivänseisauksen aattona, nousevan kuun aikaan.
Taina
Tainan ja Tommin aarrearkku 