Simo Häyrynen : Kulttuuri jää : Outokumpu kaivosteollisuuden jälkeen (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2010)
”Kaksi viikkoa oli se aika, kun miehestä näki, oliko siitä kaivokseen vai ei.”
”Oli siinä ylpeyttä ja sellaista keskinäistäkin, että kaivosmiehet on kovia tyyppejä. Varsinkin lapsena, sehän oli sellainen haaveammatti, rahankin takia.”
”Ja jos oli kaivoksissa töissä, niin lapsetkin pääsi sinne. Minäkin olin siellä rakennuksilla kesätöissä. Siellä oli kaivosmiesten lapset etuasemassa heti tietysti herrojen lapsien jälkeen.”
Rakastuminen saa aikaan kaikenlaista. Itä-Suomen yliopiston erikoistutkija Simo Häyrynen löysi kumppaninsa Outokummusta. Vierailut paikkakunnalla saivat hänet kiinnostumaan sen historiasta ja ihmisistä. Hän teki haastatteluihin perustuvan kirjan, jossa kuvataan erään merkittävän teollisuusyhtiön kasvua ja vaikutusta pienen paikkakunnan elämään. Teoksen alkuosa on teoreettinen taustaselvitys ”paikan, väestön ja työn yhteydestä historiallisessa murroksessa”.
Teoriaosuus meni osittain yli ymmärrykseni, mutta on ilmeisen välttämätön. Onhan tekijän aina perusteltava tällaisessa tutkimuksesta, että tieteellinen apparaatti on kunnolla hallussa. Sitten kun päästään haastatteluosuuteen ja niiden perusteella tehtyihin johtopäätöksiin, niin teksti imaisee täydellisesti mukaansa. Haastateltavia on 32 ja he edustavat yhtiön entisiä työntekijöitä, päättäjiä, kulttuurihenkilöitä sekä luokittelemattomia (opiskelijoita, maanviljelijöitä ym). He luovat kiehtovan mosaiikin millaisen murroksen kaivoksen sulkeminen aiheutti. Aikaisemmin selkeä ”kollektiivinen muisti” sai uusia piirteitä, kun muuttuneisiin oloihin oli sopeuduttava.
Outokummun historiikeissa nousevat eräät profiilihenkilöt näkyviin. Vuori-insinööri Otto Trüstedt löysi 1910 alkulähteen, ”oudon kummun”, josta oli peräisin Rääkkylästä kaksi vuotta aikaisemmin löytynyt outo kivilohkare. Trüstedtin kairaukset osoittivat, että malmia voi löytyä merkittävästi tuolloisen Kuusjärven kunnan mailta. Malmilöydöksestä kehittyikin Euroopan toiseksi suurin kuparikaivos, jossa vuosien mittaan kehitettiin maailmassa ainutlaatuista tekniikkaa. Yhtiön kasvaessa aikaisemmin köyhä kunta, jossa puolet väestöstä kuului ns. loisväestöön, nimettiin luonnollisesti Outokummuksi. Sen asukasluku oli parhaimmillaan 1960-luvun alussa yli 12 000 asukasta.
”Kaikki liittyy siihen tunneliin. Että pora laitetaan paikalleen, niin se on lähtökohta. Että reikää tulee, malmia kerätään ja lähetetään ylös. Ja tunneli etenee. Silloin tehdään ylitöitä, kun vehkeet pasahtaa. Yleensä oli tosi vapaata, mutta kun linja on rikki, niin kaikki keskittyvät siihen.”
Muita historiaan jääneitä merkittäviä miehiä olivat yhtiön ”hoviarkkitehti” Wäinö Gustaf Palmqvistin, jonka kädenjälki näkyy paikkakunnan rakennuskannassa edelleen. Keskeisiä olivat myös yhtiön pitkäaikainen isännöitsijä Erkki Hakanpää sekä ”viimeinen patruuna” Eero Mäkinen, joka johti yhtiötä ja kaivosta 1921-49. Eero Mäkinen oli myös kahden kauden kansanedustaja ja ministeri. Häntä kuvataan reiluksi johtajaksi, joka tervehti ja opasti alaisiaan. Toisaalta hänestä puistot ja leikkikentät olivat turhaa ylellisyyttä paikkakunnalla, joka tulisi joka tapauksessa menettämään toimeentulolähteensä ennemmin tai myöhemmin. Hän vastusti myös oppikoulun perustamista Outokumpuun, koska yhtiö tarvitsi lähinnä ammattikaivosmiehiä. Reippaita kaivosmiehiä:
”Kaivosammattikoululaiset varasti kaivoksesta sitä aniittia eli tätä räjähdysainetta ja nalleja. Kun herrojen lapset teki hyppyritorneja, niin me pantiin jokasen tolpan juureen puolikkaat aniittipötköt. Kaverit ties, ne oli siellä ammattikoulussa latausta opetelleet. Ja sitten sähkölatauksella posautettiin oikeaoppisesti tornit alas. Aina myöhemmin yksinään kadutti: ne oli rakentaneet tosi komian korsun tuonne hiekkarinteeseen, pitkistä ropseista. Niillä oli siellä sohvat ja kamiinat ja nojatuolit niillä herrojen penskoilla. Me taas yhtenä iltana, ku oli sitä räjäytysainetta niin mentiin sinne ja kaivettiin hiekkapohjalle iso monttu ja pantiin, mitähän myö oltais laitettu neljä kiloo räjähdysainetta ja eiku posautettiin korsu taivaan tuuliin.”
Tainan ja Tommin aarrearkku 