Isien ja äitien mykkyys kostautuu kolmanteen polveen

Pirkko Siltala: Taakkasiirtymä: trauman siirto yli sukupolvien. Therapeia-säätiö 2016.

Nyt olemme raskaiden asioiden äärellä. Taakkasiirtymällä tarkoitetaan työstämättömien traumaattisten kokemusten kulkeutumista sukupolvelta toiselle. Niitä voivat olla sotarintaman muistot, irralleen joutuminen vaikkapa pakolaisuuden tai kasvattilapseuden takia, vammautuminen, äärimmäinen köyhyys ja niin edelleen.

Taakka siirtyy herkästi vanhemmalta lapselle, jos trauma ikään kuin tihkuu julki, mutta sitä ei tietoisesti käsitellä. Lapsi omaksuu vanhemmalta mielentiloja, tunteita ja reaktiomalleja: häneen asettuu kuin varjo elämään omaa elämäänsä. Epäterve äiti tai isä käyttää lasta käsittelemättömien traumaattisten kokemustensa säiliönä. Sairaat muistot pysyvät elossa lapsessa, joka ei oikein pysty käsittelemään niitä, mutta kylläkin vaurioituu identiteetiltään, jos asiaa ei päästä purkamaan esimerkiksi terapiassa.

Taakkasiirtymä: trauman siirto yli sukupolvien on kunnianosoitus Therapeia-säätiön perustajalle Martti Siiralalle. Pirkko Siltala on säätiön kunniajäsen. Martti Siirala (1922‒2008) oli psykiatri, joka painotti työssään sosiaalista ulottuvuutta. Ihminen on aina yhteisönsä jäsen, ja käsittelemättömät traumat pyrkivät näkyviin joskus mielisairauksina, väkivallantekoina ym. Siirala loi taakkasiirtymä-käsitteen 1960-luvulla kiteyttäen sen näin: ”Se, mikä ei tule yhdessä jaetuksi, tulee jonkun kannettavaksi – taakkasiirtymäksi.” (s. 5)

Kirjassa käydään kiinnostavasti läpi erilaisia traumatilanteita esimerkkien valossa. Evakkojen kohtalot, Ruotsiin lähetetyt sotalapset ja saamelaisten vaiheet saavat kaikki valaistusta. Siltala painottaa, että ongelmat on selvitettävä ja tunnustettava: kyse ei ole yhden ihmisen tai pienen porukan ongelmista, vaan pulmatilanteita on tarkasteltava yhteiskunnallisesti ja yhteisvastuullisesti. ”Kun vallinnut epäoikeudenmukaisuus ei tule kohdatuksi yhteisvastuullisesti, se häviää näkyvistä, ja silloin alkaa taakan kulkeutuminen sukupolvelta toiselle.” (s. 20)

Jos trauma pystytään käsittelemään, niin taakankantaja vapautuu ja voimaantuu ja parhaimmillaan eheytyy toimimaan luovasti. Eikä siinä vielä kaikki, vaan yhteisökin tervehtyy.

Tällaisesta yhteiskunnallisesta terapiasta on hyviä kokemuksia esimerkiksi Etelä-Afrikasta Desmond Tutun johtamasta totuuskomissiosta, joka perustettiin vuonna 1995 selvittämään rotusortopolitiikan provosoimia rikoksia. Ideana oli, että täydellisen rehellisen tunnustuksen tehnyt katuva rikollinen saattoi saada armahduksen, ja yhteisö pääsi eheytymään ja rakentumaan, kun traumat oli yhdessä käsitelty.

Mielestäni 2020-luvulla yhteisvastuullisuutta tulee ajatella laajasti, globaalisti, sekä fyysisessä että henkisessä mielessä. Meillä on vain tämä ihana planeettamme, josta meidän kannattaa pitää huolta, vaalien luontoa ja resursseja. ”Planet B”:tä ei ole. Ihmisyhteisönäkin olemme toisiimme sidoksissa: emme pääse pakoon vastuutamme, esimerkiksi nyt vuonna 2021 pandemiatilanteessa. Rikkaat maat auttakoot köyhempiä. Pirkko Siltalan kirja sai minut ajattelemaan myös henkistä globalisaatiota. Sama mentaalinen energia väreilee yhteisesti kaikkialla, ja siksi joka ainoa sotatrauma ja vaiettu väkivallanteko pitää tuoda esiin, purkaa, sanoittaa, tunnustaa, saada anteeksi, antaa anteeksi. Kaikki sisällissodan vihollislinjat, kaikki evakkotraumat, kaikki sotalapsiahdistukset käsiteltäkööt läpi. Vain siten voimme olla vapaita.

Meillä Suomessa on omat kansalliset erityispiirteemme. Meillä on yhä puimatta sisällissodan vihanpitoa ja katkeruuksia, talvi- ja jatkosodan traumoja, Ruotsiin lähetettyjen sotalapsien traumoja ja niin edelleen. Suomalainen taakkasiirtymä näkyy ennen muuta masennuksena. Se näkyy myös vaurioina itsetunnossa, -kunnioituksessa ja -tietoisuudessa sekä manifestoituu vahvuuteen sairastumisena tai vahvojen aatteiden tai ihmisten palvontana  (s. 20). Sotien tunneperintö vaikuttaa meissä edelleen.

”Moni suomalainen on kantanut yksilöllisesti yhteisöllistä taakkaa. Siirtotaakat muodostuivat isien vuosia kestäneestä poissaolosta, isien ja sukulaisten kaatumisista tai katoamisista, isän palaamisesta kotiin sodan kauhut kokeneena ja eri tavoin ruumiillisesti vammautuneena ja mieleltään traumatisoituna, äidin aikaisempien lottavuosien erilaisista kokemuksista, äitien ja lasten taakoista kotirintamalla, lasten vanhempiensa kannattelusta ja uhrauksista, niin sanotusta uhri-identiteetistä, sotaorpoudesta ja leskeydestä, evakkoudesta ja kotien menetyksistä, Karjalan evakkoina koetuista syrjinnöistä eli ’muukalaisuuden’ kohtalosta, lasten siirroista Ruotsiin ja Tanskaan sotalapsiksi. Edelleen me suomalaiset työstämme tätä sotien tunneperintöä, erityisesti masennuksen muodossa.” (s. 50)

Yletön suorittaminen, ylikiltteys, häpeä, odotusten mukaisesti ahdistuneesti eläminen ja työuupumus saattavat ilmentää menneiden sukupolvien käsittelemättömiä painolasteja. Tai taakkasiirtymä purkautuu julki ”oikeana” sairautena, jotka voivat olla yhtä hyvin ruumiillisia elinsairauksia kuin mielen järkkymistäkin. Etenkin Martti Siirala korosti, että psykoottinen ihminen todistaa omalla tavallaan ja harhoillaan yhteisönsä vaietusta historiasta. Tätä yhteisöpatologian ideaa ei lääkäripiireissä aina hyväksytty.

Oma lukunsa omistetaan saamelaisten kokemalle vainolle, joka on tuottanut  traumoja sukupolvesta toiseen. Me suomalaiset kohkaamme usein kaukomaiden alkuperäiskansojen kohtelusta eikä siinä sinänsä mitään pahaa, mutta voisimme omistaa ajatuksen sillekin, mitä omilla kotikulmillamme tapahtui. Suomen lainsäädäntö on kieltänyt saamen kansan erityisluonteen, evännyt kulttuurin perustana olevat keskeiset luonnonvarat ja pakkosulauttanut saamelaisia valtaväestöön.

Taakkasiirtymiä pohditaan myös Kalevalan kuuluisan Kullervo-hahmon sekä venäläisen runoilijan Anna Ahmatovan kohtalon kautta.

Teoksen kieli on paikoin melko raskassoutuista, psykoterapeuteille ehkä ymmärrettävämpää kuin maallikoille. Kirja olisi hyötynyt editoivasta läpiluvusta, joka olisi karsinut häiritsevästi toistuvat myös-sanat ja muutamat muut kömmähdykset. Ansiokasta sisältöä en tahdo yhtään vähätellä.

Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s