SADAS JULKAISU: Elämälle ahne rouva

Eeva Joenpelto: Elämän rouva, rouva Glad. WSOY 1982.

Eeva Joenpellon syntymästä tulee kuluneeksi sata vuotta kesäkuussa, ja merkkivuotta juhlitaan monin tavoin. Satavuotisia viettävän upean kirjailijan teos Elämän rouva, rouva Glad juhlistaa myös blogimme merkkipaalua: tämä on Tainan ja Tommin aarrearkku -kirjallisuusblogin sadas julkaisu.

Eeva Joenpelto (1921-2004) oli tuottelias ja palkittu kirjailija. Hän kirjoitti 26 romaania, joita on käännetty yli kymmenelle kielelle. Hänen saamiinsa lukuisiin tunnustuksiin sisältyi moninkertainen kirjallisuuden valtionpalkinto sekä Finlandia-palkinto vuonna 1994 romaanista Tuomari Müller, hieno mies. Joenpellon tuotannon merkkipaalu on 1920-luvulle keskittyvä Lohja-sarja: Vetää kaikista ovista (1974), Kuin kekäle kädessä (1976), Sataa suolaista vettä (1978) sekä Eteisiin ja kynnyksille (1980). Elämän rouva, rouva Glad ilmestyi Lohja-sarjan jälkeen; sitten Joenpelto kirjoitti vielä puoli tusinaa romaania.

Luin tämän teoksen hienona kehityskertomuksena. Miten naisesta tulee niin merkillinen kuin rouva Glad keski-iässä on, juonitteleva, teeskentelevä, milloin mairea, milloin kohtuuttoman tyly ja äkkijyrkästi toimiva? Mikä on tämä korsettiin puristautunut suurinaamainen tantta, joka selailee ja silittelee osakepapereitaan pankin holvissa. Selitys löytyy paitsi hänen kolmesta avioliitostaan myös lapsuuden lähtökohdista.

Joenpelto paljastaa arvoitusta vähitellen. Rouva Sara Glad, alun perin Saara Heinonen, ei pahuuttaan kehity kummalliseksi. Hän puolustautuu heikkoutta ja muiden armoille jäämistä vastaan, maailmanjärjestystä eli miesten ylivaltaa vastaan, ajankohtaa eli 1930-luvulla uhkaavaa sotaa ja puutetta vastaan, ikääntymisen kauhua vastaan. Ja keino on aina sama: hankkia omaisuutta. Nuorena hän on käytännössä tyhjätasku, hän on myös kolho ja sosiaalisesti kömpelö, mutta vaatimattomienkin työpaikkojensa avulla solmii kontakteja kuin vahingossa ja – tässä tapauksessa tulee käyttää juuri tätä verbiä – pääsee naimisiin.

Rouva Glad on materialismin läpitunkema. Hän omistaa lopulta kivitalon, kampaamon ja hotellin ja vaanii yritystensä kirjanpitoa kuin haukka. Tarvittaessa hän lopettaa kannattamattomat liiketoimet, nopeasti ja suruttomasti. Kirjassa ei taida olla montakaan aukeamaa, jossa ei tavalla tai toisella mainittaisi rahaa, pohdittaisi varoja, puntaroitaisi jonkin olevaisen rahallista arvoa.

Yksin ollessaan hän saattaa äkkiä joutua surun tai jopa kauhun valtaan. Pahaan oloon löytyy tietty lääke.

”Hän oli niin surullinen, että hänen oli otettava kaapista yöpaitojen takaa se varsinainen käsilaukkunsa ja istuuduttava vähäksi aikaa tutkimaan sen sisältöä. Käyttövarojen laskeminen ja pankkikirjojen selaaminen auttoi sen verran, että hän saattoi riisuutua ja mennä vuoteeseen. Yöperhoset tunkivat nyt hänen huoneensa ikkunaa vasten. Ja tuuli taisi nousta. Mutta huomenna Helsingissä, siis ei vielä tänään mikä päivä olikin jo pitkällä, hän menisi holviin, holvin rauhaan. Hän laskisi, tarkastaisi, niputtaisi, tekisi muistiinpanoja ja olisi muuten vain. Ilhmisellä oli koti siellä ja koti täällä, mutta tyven olo vain rautaisten palo-ovien takana.” (s. 181)

Avioliittoja on siis kolme. Jokaiselta mieheltään sankarittaremme oppii jotakin. Ja toki myös saa hyvää. Rouva Glad on todellakin elämän rouva ja elämälle ahne. Hän luo itselleen elämän tarkoituksen: huolehtia bisneksistä. Onhan hänellä kokemusta kirjanpidosta ja pankkityöstä. ”Elämän tarkoitus oli, että eli. Ja kun keksi itselleen vaivan vaivan päälle, niin kuin niitä ei muka keksimättäkin olisi tullut, oli vain taisteltava kestämisestä ja mieluiten myös voittamisesta. Taisteltava kuin viimeisestä leivänpalasta. Mutta kaiken keskellä oli säilytettävä pikantti tyyli, se.” (s. 30)

Hän ei ole ruudinkeksijä, mutta hän suuntaa voimavaransa kohteeseen, jonka katsoo parhaiten palvelevan hänen tarkoitusperiään. Hän myös mielellään näkee muiden takertuvan samoihin ansoihin, joista hän itse on selvittänyt tiensä eteenpäin. Niinpä hän esimerkiksi yllyttää pikkukaupungin perheellistä nimismiestä pitämään yllä toivotonta ihastusta nuoreen tyttöön. Ja häntä kutkuttaa olla se, joka saattaa armeliaasti lainata rahaa varattomalle.

” – Minulla on aivan erilaiset liiketoimet nykyään. Ja vaikka maksaisin mitä, ei se teitä tuossa ahdingossanne nyt auta. Katsokaas, on olemassa pikkurahaa ja sitten sitä toista. Ja te kai tarvitsette sitä toista. Eri asia on, jos aiotte myydä koko kiinteistön. Miten ne hehtaarit ovatkaan?” (s. 23)

Rouvan jokainen avioliitto on tietysti omanlaisensa. Niihin johtavat erilaiset tilanteet, ne kehittyvät erilaisiksi. Joenpelto kuvailee mehevästi kaikki käänteet, etenkin ”Nalle” Ketosen ja hänen siskokatraansa värikästä sisäpiiritouhotusta.

”Hän [rouva Glad] oli oppinut jo rentoutumaan Ketosten sisaruslaumassa. Hän saattoi istuskella puutarhakeinussa paljain säärin. Vähän väliä hän voiteli niitä erilaisilla rasvoilla, käänteli sivua ja toista. Kukkaset kukkivat. Kasteluvettä oli lämpiämässä isoissa saaveissa, auringon säteitä singahteli liikahtamattomalta pinnalta. Lintuja suihki ilmassa omia ratojaan. Keittiöstä tuli jonkun oudon keiton tuoksu ja rätinää kun jotakin käristettiin, käänneltiin ja käristettiin taas. Puheen pulputukseenkin oli tottunut, yhtäkkisiin laulunluikutuksiin.” (s. 117)

Liki 500-sivuisessa kirjassa on paljon kiinnostavaa ajankuvausta: 1930-luvun kuohuvat aatteet löytävät tiensä pikkukaupunkiin, jossa nimismies äkseeraa poikakerholaisiaan kansallissosialismin hengessä, ja suursodan pelko on jo puheissa läsnä.

Nimihenkilöä kuvaa hyvin tämä episodi autokyydin päätteeksi:

”Rouva Glad pani käsilaukkunsa kainaloonsa, puristi sitä tiukkaan ja valmistautui astumaan ulos.

– Näin, tähän juuri. Ai niin, kysyitte oliko se viimeinen sana. Hän kujersi vielä kerran. – Minä en viimeistä sanaa sano koskaan. Miksi sitä pitäisi sanoa? Viimeisen sanan sanoja joutuu aina häpeämään. Muistakaa, hyvä ystävä, se pätee kaikkeen. Aina kannattaa jättää joku pieni portti auki. Kas niin, kiitos ajomatkasta. Ja jos haluatte vielä neuvotella, niin minuthan tavoittaa aina. Minä olen puhelimen ääressä, useimmiten. Minun elämässäni kun ei enää ole muuta kuin työtä ja työtä.” (s. 26)

Eeva Joenpelto piirtää värikästä henkilökuvaa hienolla tyylillään, joka on hallitusti laveaa, vuolaasti kuvailevaa olematta missään kohden hillitöntä. Kertojan taitoja kuvastaa se, että lukija ymmärtää, miksi rouva Glad muuttui, ja saattaa kokea myötätuntoa. Ja tärkeimmät asiat, syvimmät selitykset tulevat vasta kirjan loppupuolella. Pidin paljon myös tavasta, jolla Joenpelto kertoo ihmisten askareista. He siivoavat, hoitavat puutarhaa, kokkaavat, rakentavat, laittautuvat. Kaikella kerrotulla tekemisellä on jokin merkitys, joko tekijän tai katsojan kannalta.

Osana Eeva Joenpellon satavuotisjuhlallisuuksia WSOY julkaisee toukokuun 2021 lopulla Rouva Gladin äänikirjana. Samoin äänikirjana tulee vuonna 1955 ilmestynyt Neito kulkee vetten päällä.

Taina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s