Virkatalo ja vähäinen peltotilkku

Kansakoulunopettajat näyttivät muuallakin ansioituneen sivutoimisina kanttori-urkureina. Syrjemmällä kuten Juvankoskella urkuja saattoi sitten soittaa tehtaan viilari tai muu ammattimies. Jos pienemmissä ja köyhemmissä seurakunnissa yleensä soittolaitteita kirkoissa oli, niin ne olivat urkuharmooneja.

Kanttorille kuului tuolloin muitakin kuin pelkästään kirkollisia tehtäviä:
Paltamolla kanttorin palkka: 28 tynnyriä 10 kappaa viljaa, 400 mk. rahaa ja 380 leipää. Kanttori on velvollinen pitämään kiertokoulua.
Kalajoella kanttorin palkka: 15 tynnyriä rukiita, 100 mk. rahaa, 85 kiloa heiniä ja 10 syltää halkoja. Velvollinen pitämään koulua 7 kuukautta ja suntion viran.

Kanttorien maksujen vaihtelu näyttää olleen melkoisen suurta. Hinnasto ei todellakaan ollut yhtenäinen ja valtakunnan tasolla määritelty:
– Ruumiille-laulusta 40 penniä, kirkkoon-otosta 12 penniä, laulusta vihittäissä 12 penniä ja kasteesta 4 penniä. (Säkkijärvi)
– Ruumiin hautauslaulusta 2 markkaa ja vihkiäisistä 50 penniä. (Mäntyharju)
– Kanttori-urkurin palkka urkujen soitosta 100 mk. ja yksi kolehti, veisaamisesta neljä tynnyriä rukiita ja kolme kolehtia (Wahdon kappeli).
Joskus maksut kuitattiin muulla tavoin:
– Kirkollistuloja kanttorille rahassa ei ole, kun sitä vastaan 85 kiloa voita ja 280 juustoa. (Haapavesi).

280 juustoa…

Minkähän takia kirjan tyyli tuntuu minusta tutulta? Jossakin muualla on samanlaista umpilakonista ja tajuntaa järisyttävää tekstiä. Niin tietenkin, tämä muistuttaa kovasti Kari Aronpuron upeaa Galleriaa. Siihen on vanhoista asiakirjoista koottu henkilökuvia Tampereen historiasta.

”Sauvon pitäjä ja Karunan kappeli. Osoite: Turku & Sauvo – Karuna.
Emäseurakunnassa pidetään suomalainen jumalanpalvelus joka sunnuntai- ja juhlapäivä. Ruotsalainen joka toinen sunnuntai ja joka juhlapäivä. Väkiluku n. 2,800. Kinkerikuntia 17.
Kirkko, kivestä, 26,72 kilometriä Salon kauppalasta ja 37,408 kilometriä Turusta ja rautatieasemalta. Urut 8-ääniset, joista 6 ääntä on tehty v. 1671; huonot.
Huoneenhyyry ja puut kalliita.
Kanttori-urkurin palkka: 20 tynnyriä kolmia (rukiita, ohria ja kauroja: maksetaan enimmäkseen rukiissa); pariskunnan-kuulutus 60 penniä; hautausveisusta 60 penniä.
Kanttori-urkuri: Lars Henrik Westrin, synt. 11/1 1854.”

Paikkakuntien nimistä käy selville, miten iso muutos maassamme on reilussa sadassa vuodessa tapahtunut kaupungistumisen suhteen. Turhaan etsii lukija kirjasta esimerkiksi sellaisia paikkoja kuin Lahti, Kemijärvi, Riihimäki tai Valkeakoski. Kouvola on naamioitu Walkealan pitäjäksi. Seinäjoki, Pohjanmaan ylpeys löytyy (2100 asukasta) ja siellä on peräti kirkkokin, tiilistä, ollut ennen ruutimakasiinina. Maakuntakeskuksista löytyy vaikkapa Joensuu, mutta sen väkiluku on ällistyttävästi alle neljäsosa Kaavin asukasluvusta (2100 vastaan 9000). Siksi Joensuussakin on vain urkuharmonio, 2 äänikerralla, väliaikaisesti käytettävissä. En ole tosin varma kirjassa ilmoitettujen väkilukujen tarkkuudesta. (Ja kuinka ihmeessä Sauvon etäisyys Turun rautatieasemalta on saatu metrin tarkkuudella mitatuksi!)

Kirjasta käy myös kiinnostavasti ilmi eräs maanviljelykseen liittyvä seikka. Etelässä luontaistuotteena käytettiin pääasiassa ruista. Pohjoisempana se alkoi vähitellen yhä enenevässä määrin muuttua ohraksi.

Toisinaan karut lauseet koskettavat, toisinaan riemastuttavat. Niiden takaa voi myös aavistaa suurta ahdinkoa:

– Virkataloa ei ole, ainoastaan vähäinen perunamaa.
– Seurakunta rakensi 1884 kanttorille asuinrivin, jossa on 2 lämmintä huonetta ja kammio. Vapaaehtoisia antimia lihaa, 25 juustoa, leipää, kakkoa ja kolme tynnyriä kauroja.
– On vapaa asunto ja polttopuut, velvollisuudella lämmittää kunnan huonetta.
– Kanttorin palkka: 7 tynnyriä 14 kappaa viljaa, maksetaan rukiissa; nykyisen kanttorin jälkeen vähenee palkka.
– Virkatalon on seurakunta 10/8 1817 luvannut hankkia mutta sitä ei vielä ole. Nykyinen kanttori on sitoutunut olemaan v.taloa vaatimatta ja saa sen sijaan 1 kapan rukiita jokaiselta talon savulta.
– Virkatalo 1/12 manttaalia, huoneet paloivat 24/4 1888.

Kirjan tekijä ja kustantaja Taavi Ilenius esipuheessaan:

”… ja nyt, vaikka kyllä tunnen työssäni puutteen-alaisuutta ja vajavaisuutta, rohkenen jättää tämän, ensimmäisen Suomenmaan kanttorien ja urkurien Matrikkelin, arvoisille kansalaisilleni, virkatovereilleni.
Rohkenen toki toivoa, että jokainen tämän kirjan katselia, samassa kuin hän huomaa sen puuttuvaisuudet ja säännöttömyydet, huomaisi myöskin ne vaikeudet ja vastukset, jotka sen tekiällä on ollut voitettavana ja vielä, että tämä kirja on ensimmäinen laatuaan. Hartain toivoni on että tämä kirjanen vähänkin täyttäisi siltä vaadittavaa tarkoitustansa.”

Ja aivan varmasti täyttää! Vaikka tätä yritti nauttia varovasti vain tropeittain, niin koukkuunhan siihen jäi.

Tommi