Ian McEwan: Pähkinänkuori (suomentanut Juhani Lindholm. Otava, 2017)
”Kaikki eivät tiedä, millaista on tuntea oman isänsä kilpailijan penis vain muutaman sentin päässä nenästään.”
Siis mitä? Ian MacEwanin kirjan kertoja on harvinaislaatuinen hahmo kirjallisuudessa: se on noin yhdeksännellä kuulla oleva sikiö äitinsä kohdussa. Tämä vauva onkin aivan eriskummallinen tyyppi. Se on henkisesti selvästi keskimääräistä kehittyneempi. Lisäksi se pystyy seuraamaan ja analysoimaan ympäristönsä tapahtumia tarkasti. Istukka on kuin tarkkaan viritetty monihaarainen radioantenni, jonka kautta hän seuraa äitinsä fyysisiä ja psyykkisiä reaktioita tapahtumiin. Kohdun seinämän läpi hän kuuntelee ympärillä käytäviä keskusteluja, mutta ne jäävät joskus katkonaisiksi. Silloin vauva joutuu tekemään niistä omia johtopäätöksiä, jotka voivat olla välillä virheellisiä. Sitten ovat ne yhdynnät…
Nuo tapahtumat paljastavat vauvalle, että hänen ympärillään kehitellään aivan kauheaa suunnitelmaa. Äidillä, Trudylla on kiihkeä suhde miehensä veljeen Claudeen. He suunnittelevat aviomiehen raivaamista onnensa tieltä. Motiivi: raha. Aviomies on perinyt arvokiinteistön Lontoon jostakin hienommasta kaupunginosasta. Vanha noin 560 neliön monikerroksinen talo on arvoltaan ainakin seitsemän miljoonaa puntaa. Salaliittolaiset aikovat myrkyttää Johnin.
Vauva joutuu seuraamaan sivusta. Hän voi korkeintaan potkia äitiään vatsaan. Hän aavistaa pahaa:
”Kaikki tulee päättymään huonosti, ja itse talokin tuntee tuhon lähestyvän. Keskellä kesää helmikuinen myrskytuuli vääntää ja katkoo räystäiden jääpuikkoja, kuuraa päätyseinien käsittelemätöntä tiilipintaa ja riipii lappeista kattotiiliä. Kylmyys tunkee sormensa likaisten ikkunoiden rakosista, joista kitti on varissut pois, ja luikertelee sisään keittiön viemäreistä. Hytisen kylmästä. Mutta loppua ei ole näkyvissä, paha jatkuu loputtomiin, kunnes huonosti päättyminen lopulta tuntuu siunaukselta.”
Tainan ja Tommin aarrearkku 