Alussa Chloé antaa selvästi ymmärtää, mitä hän apen käytöksestä arvelee:
[Pierre] ”Miksi olen vanha hölmö?”
[Chloé] ”Koska et rakasta ketään. Et koskaan rentoudu. Et koskaan ole läsnä. Et koskaan ole meidän joukossamme. Et koskaan ole mukana keskusteluissamme ja hölmöilyissämme etkä keskinkertaisissa juhlissamme. Koska et ole lempeä, koska vaikenet aina ja koska vaikenemisesi vaikuttaa ylenkatseelta. Koska…”
”Seis, seis, tuo riittää, kiitos.”
”Anteeksi, vastasin vain kysymykseesi. Kysyit miksi olet vanha hölmö, ja minä vastasin. Vaikka et sinä minusta niin vanha ole…”
”Olet kovin ystävällinen.”
”Ole hyvä vain.”
Näytin hampaitani ja hymyilin lempeästi.
”Mutta jos olisin sellainen kuin sanot, miksi sitten olisin tuonut sinut tänne? Miksi olisin viettänyt koko tämän ajan teidän kanssanne ja…”
”Tiedät hyvin miksi.”
”No miksi?”
”Siksi että sinulla on kunniantuntoa. Sitä hyvän perheen tekopyhyyttä. Olen pyörinyt jaloissasi jo seitsemän vuotta, ja tämä on ensimmäinen kerta kun kiinnostut minusta… Sanonpa mitä ajattelen. Minusta et ole sen enempää ystävällinen kuin hyväsydäminenkään. Minä en mene halpaan. Sinun poikasi teki tyhmyyden ja sinähän se siivoat jäljet, paikkaat vauriot. Yrität tukkia halkeamat miten parhaiten taidat. Koska halkeamistahan sinä et tykkää, ethän, Pierre? Ehei! Et tykkää niistä ollenkaan…
Annas kun kerron: minusta sinä toit minut tänne pelastaaksesi julkisivun. Perheen poika tunaroi, mutta purraan hammasta ja järjestetään asiat ilman pulinoita. Ennen aikaan sinä tapasit sujauttaa heinähatuille pari killinkiä, kun pikkuriiviön GTi-kaara oli taas eksynyt heidän pelloilleen, ja nyt viet miniän tuulettumaan. Odotan milloin otat sen tuskaisan ilmeesi ja ilmoitat, että voin luottaa apuusi. Siis rahalliseen apuun. Tämä on sinulle vähän kiusallista, eikö vain? Tällainen iso tyttö, tätä on vähän vaikeampi hyvittää kuin juurikaspeltoa…”
Hän nousi.
”Jaaha… Se oli siis totta… Olet tyhmä. Mikä kauhea havainto…
Annahan lautasesi.”
Pierren syrjäänvetäytyminen ja hiljaisuus saa myöhemmin selityksen. Hänen osaltaan oli kohtalokasta, kun hän tapasi luonnonvoiman, tulkin tehtävissä Hongkongissa toimineen Mathilden.
Suomen kieli tekee keskustelun seuraamisen joskus hankalaksi. Aina viittaus ’häneen’ ei ole aivan selvä. Lisäksi ranskalaisessa versiossa Chloé ehkä teititteli appeaan. Miksiköhän muuten kirjan nimi suomeksi on noin proosallinen, kun muilla kielillä niissä viitataan selvemmin rakkauteen (Je l’aimais, Someone I loved, Jag älskade honom)?
Kirjastovirkailijana vilkaisin kiinnostuksesta tietysti myös lainaustilastoamme. Kokoelman kahta kirjaa on lainattu yhteensä reilusti yli kymmenen kertaa ja se on oikeastaan yllättävän paljon, koska olemme vanhan ja vähän käytetyn kirjallisuuden varasto.
Päätteeksi voisi lainata taas de Beauvoiria: ”Itsensä tunteminen ei takaa onnea. Se on kuitenkin onnen kanssa samalla puolella ja siitä voi saada voimaa kamppailtaessa onnesta.”
Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 