Stanin vuotuiset 150 000 kilometriä ovatkin pääasiassa sujuneet ilman suuria ongelmia ja ennen kaikkea ilman onnettomuuksia. Silti Stanin mielestä asiat olivat ennen jotenkin helpompia. Silloin ei liikenteessä ollut niin paljon lännestä tulevaa raskasta liikennettä ja tullimuodollisuudet hoituivat nopeammin. Myös liikenteen valvonta oli lähes olematonta, joten ajo oli huoletonta eikä rajoituksista tarvinnut pitää lukua. Globalisaatio ja EU:n leviäminen itään näkyy lisääntyvänä liikenteenä. Nykyään pitää varautua jopa päiviä kestäviin tullimuodollisuuksiin rajoilla. Miliisit valvovat tehokkaammin liikennettä ja vaativat sakot heti maksettaviksi. Ennen sakkolappu kirjoitettiin mukaan, mutta rajalla se hävisi kätevästi roskiin, kun tullimiehelle antoi lapun lisäksi huomaamatta mukaan otettuja T-paitoja, kuulakärkikyniä tai muotikamaa.
Mutta ”maantierosvous” ei ole vieläkään kokonaan hävinnyt. Valepoliisit pysäyttelevät autoja ja vaativat rikemaksuja olemattomista rikkeistä. Rekkoja lasteineen voi hävitä jopa vartioiduilta parkkipaikoilta. Epämääräiset puodit tien varrella mainostavat joskus halpaa dieseliä, jota on jatkettu vedellä ja joka aiheuttaa moottoririkkoja. Silti Stani ajaa hyvin mielellään näitä keikkoja. Onhan hänen autonsa peräti taivaallisessa valvonnassa, sillä satelliittinavigaattorin ansiosta firma tietää tarkkaan hänen sijaintinsa. Stani on myös vuosien mittaan oppinut vähän venäjää. Lisäksi hänen elämänasenteensa on joustava ja mukautuvainen. Ihmisen nyt kuuluu elämänsä aikana sopeutua vähän outoihinkin juttuihin. Ja onhan niitä pahempiakin reittejä kuten Turkista Bagdadin kautta Basraan menevä. Siellä viedään rekasta aina polttoaine.
Nuoresta pitäen Stani oli jo joutunut opettelemaan joustavuutta. Ensin oppisopimuskoulutuksessa maansiirtokoneiden myyjän palveluksessa. Liikkeen laajennuttua hän vaati tekemään aina pitempiä päiviä. Sitten kun Stani oli saanut ajokortin, hän ajoi pitkää päivää vanhoilla hiekkarekoilla soraa tietyömaille päästäkseen paremmille ansioille. Näiden oppivuosien jälkeen hän sitten kohosi kaukoliikenteen tehtäviin.
Tässä työssä vaikuttaa monen nuoren mielestä olevan jotain mahtavaa, ylivoimaisen hienoa ja salaperäistä. Todellisuudessa se on kiiruhtamista lastaus- ja purkuasemien väliä, työtä jossa on pidettävä mielessä eri maiden tullauskäytännöt ja erilaisten pyhäpäivien raskaalle liikenteelle asettamat ajokieltorajoitukset. Ja kun monella on kiire jossakin vaiheessa päästä perheen luokse, niin silloin saatetaan ajaa kuin piru olisi kantapäillä eikä nopeusrajoituksista saati kuljettajien lepoajoista pidetä lukua. Nykyisessä firmassa Stani ja muut kokeneet kuljettajat viihtyvät hyvin, sillä täällä kuljettajista pidetään huolta. Omistaja ei halua loppuun palamisia ja niistä johtuvia pahoja onnettomuuksia. Henkilökuntakaan ei silloin vaihdu liian tiheään. Näitä asioita voi rauhassa pyöritellä mielessään, sillä matkaa Moskovaan on vielä kaksisataa kilometriä. Nyt Stanin pitää kuitenkin löytää asiallinen huoltoasema ja tankata sekä täydentää suurkaupungin laitamilta ruokavarastoa. Kohteeseen on vielä nelisensataa kilometriä.
Neljä tuntia ajoa ja Stanin rekka kurvaa Moskovassa Gostiny Dvorin lähellä olevalle vartioidulle pysäköintialueelle. Täällä hänen on määrä tavata vastaanottavan yrityksen palkkaama aseistettu vartija. Hän pitää huolta, että arvokas lasti tosiaan pääsee perille. Autoon nouseva, konepistoolia kantava Nikolai on Stanille tuttu mies. Vuosien mittaan he ovat tehneet yhdessä pitkiäkin matkoja ja niiden aikana Stani on oppinut häneltä hiukan venäjää. Uuden kielen ja Nikolain avulla hän on päässyt kurkistamaan venäläiseen sieluunkin.
Perillä Samaran liepeillä Kuibyševissä, kun lasti oli purettu ja paperityö selvitetty, Stani pääsi pitkästä aikaa kunnolla levähtämään hotellissa. Seuraavana aamuna, 20. joulukuuta alkaa pitkä paluumatka tyhjällä rekalla ja ilman Nikolai-vartijaa. Vakionopeudensäädin 89:ään ja jos ei mitään poikkeavaa matkalla satu, niin Stani arvelee ehtivänsä helposti aatoksi kotiin siskon luokse viettämään joulua perhepiirissä. Ei Stani mitenkään erityisen harras kristitty ole. Vanhalle tutulle pastorille hän valittelee ajokiireitään ja vakuuttaa, että eläkeläisenä hän kyllä aikoo ottaa takaisin laiminlyödyt kirkossa käynnit. Kuitenkin joulu on hänelle tärkeä tapahtuma, jonka hän haluaa aina viettää siskonsa ja tämän kahden lapsen seurassa. Kuljetusfirman johtaja pitää ajoja järjestelemällä huolta, että Stanilla on siihen myös mahdollisuus.
Satelee vähän lunta ja vaikka tiet peittyvät ohuelti lumeen, niin paluumatka sujuu reippaasti takaisin Moskovan suuntaan. Moskovan jälkeen tankkaus ja syötävää kaupasta, yöpyminen parkissa, jossa oli muitakin rekkoja paikalla, joten yöllinen ryöstö ei ole kovin todennäköinen. Puolan rajalle on matkaa 500 kilometriä ja vanhoja iskelmiä hyräilevä Stani alkaa miettiä miten joulutunnelmissa tullissa mahdetaan olla. Venäläiset juhlistavat vuoden vaihdetta, mutta joulutunnelma rajan takaa voi tarttua myös heihin. Silloin tarkastus ja ylitys sujuvat ilman viivästyksiä. Näyttää muutenkin liikenne vähitellen hiljenevän joulun lähestyessä…
Äkkiä kaukana näkyy tumma hahmo. Automaattisesti Stanin jalka alkaa siirtyä jarrulle. Paras olla valppaana. Lähemmäksi tultua hän näkee läpimärän, raskaana olevan naisen. Hänen vaatteensa ovat kuluneet ja hän viittoo selvästi autoa pysähtymään. Stanin on päätettävä äkkiä: pysähtyä vai jatkaa ajoa. Hän ei suinkaan ole kovasydäminen, mutta miten usein hän on kuullutkaan näytellyistä onnettomuuksista, joiden avulla rekkoja on saatu pysäytettyä ja kuljettajat ryöstettyä tai peräti tapettua. Ehkä alitajuinen joulutunnelma ja hänen kasvatuksensa saavat Stanin siirtämään epäilyt syrjään ja hän pysäyttää rekan.
Stani auttaa kylmästä ja pelosta tärisevän naisen ohjaamoon viereiselle paikalle. Matka jatkuu, mutta kun Stani saa kuulla, että nainen ei halua pelkästään lyhyttä kyytiä, vaan pakenee venäläistä mafiaa, Stani pysäyttää auton uudestaan pientareelle. Hän antaa naiselle lämpimän peiton, flanellipaitansa sekä oloasunsa ja näyttää makuutilan, missä hän voi vaihtaa vaatteet, ettei kylmety. Kun nainen tulee takaisin paikalleen, Stani antaa hänelle teetä isossa mukissa lämmikkeeksi sekä pienen snapsin sen lisäksi. Pikkuhiljaa jää sulaa. Stanin olemus herättää luottamusta ja nainen alkaa vähitellen kertoa Stanille elämästään.
Stani ei ymmärrä aivan kaikkea, mutta naisen elämä ei ole ollut todellakaan hunajaista. Maaseudulla asuva suurperhe, jolla ei ollut vakinaisia tuloja ja sellaiset elinolot, jotka sopisivat paremminkin eläimille. Jos edes niille, meilläpäin, Stani ajattelee. Sitten perheen nuorin veli liittyi johonkin rikollisjengiin, jotta ahdinkoon löytyisi edes vähän helpotusta. Se oli vihoviimeinen virhe. Jengin pomot alkoivat vaatia häneltä saalisrahoja ja tavaroita, joita veli ei omien sanojen mukaan ollut edes nähnyt. Sitten jengiläiset tulivat kotiin ja uhkailivat ja lopulta pahoinpitelivät naisen vanhemmat. He sytyttivät talon tuleen, kun huomasivat ettei siellä mitään arvotavaraa löytynyt. Naisen, Maria Sharporovan mies ammuttiin pihalle, kun hän yritti estellä roistoja ja nyt koko perhe on hajaantunut kuka minnekin ja yrittää vain päästä turvaan. Silmät kyynelissä nainen rukoilee Stania viemään hänet Puolaan, jossa hänellä on eräs tuttu.
Puolaan? Stani kauhistuu. Miten hän kuvittelee saavansa rajan yli tämän naisen, jolla ei ole mitään papereita mukanaan? Maria on kuitenkin aivan epätoivoinen ja tilanne aivan poikkeuksellinen. Stani ei ehkä kuvittele olevansa aivan Pyhä Joosef, mutta merkillinen tunne valtaa hänen mielensä. Ensimmäistä kertaa elämässään hänellä on mahdollisuus auttaa suureen hätään joutunutta ihmistä ja ottaa hänestä täysi vastuu. Stani koettaa parhaansa mukaan rauhoitella Mariaa, vaikka hän epäilee yrityksen onnistumista. Joulu vankilassa ihmissalakuljetuksesta syytettynä ei ole miellyttävä ajatus. Ja entä jos rajan ylitys onnistuu, mitä sitten? Minne hän tämän kohta synnyttävän naisen voi jättää? No, se on vasta seuraava murhe.
Sata kilometriä ennen rajaa Stani pysähtyy ja komentaa Marian makuulavitsalle. Hän käskee naisen pysyttelevän aivan hiljaa ja vaikka lähettävän muutaman rukouksen Jumalansynnyttäjälle, sillä se ei ole nyt ainakaan haitaksi. Hän peittelee naisen huovilla ja kasaa reppunsa ja kauppakasseja näkösuojaksi. Venäläisten puolella ei ole muita rekkoja näkyvissä mutta ei näy tullimiehiäkään. Stani odottaa paperit kädessä kunnes yksi mies tulee haukotelle taukotiloista selvittämään asiaa. He menevät yhdessä autolle ja Stani avaa rauhallisesti kontin. Pureva tuuli hytisyttää kumpaakin ja Stani ei pidä mitään kiirettä. ”Otšen holodna!” Kun tullimies näkee lastitilan tyhjäksi, hän huitoo Stanin menemään ja kiiruhtaa takaisin sisälle.
Puolalaisia tullimiehiä on sen sijaan useita näkyvissä. He tosin ovat kaikki kokoontuneet tietokoneen ympärille. Ilmeistä päätellen he eivät katsele Youtuben hupivideoita, vaan selvittävät kiivaasti jotakin ongelmaa. Ilmeisesti tietokoneen ohjelmien päivityksessä on ollut ongelmia tai sitten tutkitaan vuoden vaihteessa voimaan tulevia uusia EU-määräyksiä, jotka aiheuttavat opittuihin rutiineihin ikäviä poikkeamia. Stani odottelee lämpimässä mutta karussa odotushuoneessa. Lännestä tulee asemalle kolme suurta rekkaa ja ne pysähtyvät myös odottamaan. Nyt on tullimiesten vihdoin ruvettava töihin ja he jakautuvat autoille. Stania hoputetaan autolleen ja taas auotaan konttia. Nopea vilkaisu sisään, Stanille paperit kouraan ja sitten tullimiehet siirtyvät nopeasti toisia autoja tarkastamaan. Stani lähettää mielessään lämpimiä kiitoksia ohjelmistovalmistajille ja EU-byrokraateille.
Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen Stani antaa Marian tulla esille piilosta. Maria kiittelee Stania liikuttuneena ja haluaa nousta autosta, jotta Stani pääsee rauhassa ajamaan edelleen kotiinsa. Stani ei siihen suostu. Hän haluaa nähdä, että Maria tuossa tilassa pääsee todella turvaan ja hänestä pidetään huolta. Joulu on Stanille tosin tärkeä, mutta tämä on vieläkin tärkeämpää. Missä se Marian tuttu asuu?
Mielec löytyy noin kahdeksankymmenen kilometrin päästä valtaväylältä kapean maantien varrelta. Marian tuttu on töissä marketissa, ja se löytyy nopeasti pienen kaupungin laitamilta. Kauppa on koristeltu jouluvaloin, mutta se on jo suljettu eikä ketään ihmisiä ole näkyvissä. Stani ja Maria lähtevät kyselemään paikallisista baareista tunnetaanko siellä kenties tätä Ludmilaa. Eräästä baarista löytyykin tarjoilija, joka tuntee hänet ja tietää missä hän on asunut. Ei tosin asu enää, sillä hän lopetti työt marketissa ja on lähtenyt paikkakunnalta. Hänen uudesta osoitteestaan tarjoilijalla ei ole tietoa.
Masentuneina he palaavat autolle takaisin. Stani miettii, että hätätilassa hän voi yrittää viedä Marian Itävaltaan. Siellä hän tietää katolisia Caritas-sairaaloita, joihin Maria ainakin otetaan vastaan ja hoidetaan ilmaiseksi. Maria sanoo, että on vielä eräs kaukainen sukulainen Tšekissä Vsetinissä, jonka luokse hän vielä haluaisi yrittää. Stanille se sopii. Onhan suunta silloin kotiinpäin. Mutta ensin on löydettävä turvallisempi yöpymispaikka valtatien varrelta. Seuraavana päivänä 23.12. yritetään rajanylitystä ja toivotaan, että tulli on silloinkin joulutunnelmissa.
Päätien varressa tulikin sopiva taukopaikka näkyville. Siellä on jo kaksi saksalaista rekkaa. Lisäksi paikalla on kaksi nuorta miestä, jota sanovat kymmenestä eurosta pitävänsä rekkaa silmällä. Stani maksaa mukisematta, sillä hän tietää, että muussa tapauksessa hän voi odottaa aamulla näkevänsä autossaan erinäisiä ilkivallan merkkejä. Hän vetää autossa verhot ikkunoihin, sillä hän ei halua, että kukaan huomaa Mariaa. Stani ei anna Marian edes pistäytyä ulkona, sillä hän ei halua ottaa sitä riskiä, että nuoret olisivat urkkijoita, jotka voisivat tehdä ilmoituksen ylimääräisistä matkustajista. Auton hytissä hän keittää gulassia ja teetä ja sitten Maria pääsee vuoteeseen. Stani itse säätää kuljettajan istuimen lepoasentoon.
Aamulla ennen viittä he juovat pikakahvia ja syövät keksejä. Stanin mielestä rajan ylitystä kannattaa yrittää aikaisin aamulla, kun tulli ei ole ihan terävimmillään. Voimistuva lumisade ja liukkaat tiet hidastavat kuitenkin matkantekoa, joten he ovat vasta puolenpäivän aikaan rajalla, Maria tutussa piilopaikassaan. Taukopaikalla olleet saksalaisrekat ovat jo tarkastettavina ja nyt alkavat Stanin kädet täristä. Täällä tarkastus näyttää olevan todella perusteellinen. Käry on selviö, sillä hänellä ei ole mitään lahjukseksi kelpaavaa. Pelon lisäksi Stani tuntee pohjatonta väsymystä ja kaikki on hänelle aivan yhdentekevää. Mutta Luoja nähköön, onko niin väärin yrittää auttaa ahdingossa olevaa lähimmäistä, jonka maailma ja Jumala näyttävät kokonaan hylänneen?
Mutta Stanilla on jälleen onnea. Toimistolta hänen autoaan lähestyy vanha ja entuudestaan hyvin tuttu tullimies. Molemmat tervehtivät lämpimästi ja he toteavat kuormatilan tyhjäksi. Stani avaa pyytämättä ohjaamon oven ja tullimies lyö sen saman tien kiinni, ettei lämpö pääse hytistä karkuun. Hän antaa Stanille paperit, toivottaa hyvää joulua ja ohjaa hänet muiden rekkojen ohi eteenpäin. ”Veselé vánoce!” Kättään heiluttaen hän palaa takaisin toimistolle. Rekka jyristää kohti Vsetiniä etsimään Marian sukulaista, Jaroslaw Brszetleciä.
Monien kyselyiden jälkeen rekka pysähtyy iltasella kapealle asuntokadulle vanhahkon omakotitalon eteen. Maria ja Stani soittavat ovikelloa. Iäkäs mies tulee avaamaan, mutta kun hän kuulee millä asialla tulijat ovat, hän alkaa päättäväisesti ohjata heitä takaisin ulko-ovelle. Hän vetoaa huonoon terveyteensä, jonka vuoksi hän ei pysty – eikä selvästikään myöskään halua – ottaa Mariaa luokseen. Maria on aivan epätoivoinen, mutta Stani rauhoittelee häntä ja vie hänet takaisin autolle. Siis kotiin Itävaltaan.
Nyt rajan ylitys ei tuota minkäänlaisia ongelmia. Kun tullimies näkee auton itävaltalaisen rekisterinumeron, niin puomi nousee välittömästi ja mies lasin takaa heiluttaa hymyillen höyryävää glögimukia: ”Fröhe Weihnachten!” Heti rajan takana Stani soittaa kotiseudulleen Mürztaliin tutulle pastorille kertoakseen ongelmastaan ja kysyäkseen, minne hän voi Marian toimittaa. Pappilan kotiapulainen Anni kertoo järkyttyneenä, että toissaviikolla pastori oli kuollut. Stani on murheellinen, vaikka uutinen ei hänelle ollut täysin odottamaton, olihan pastori jo kahdeksankymmentä täyttänyt. Mutta silti, hän hoiti edelleen pätevästi virkaansa kotiseurakunnassa.
Stani esittää surunvalittelunsa ja soittaa seuraavaksi hätäpuhelun:
”Hätätilanne Haupstrassen ja valtatie 46:n risteyksellä Laan pohjoispuolella. Tuntematon nainen, ehkä kotoisin Itä-Euroopasta tuli yllättäen tielle minun kuorma-auton eteen. Sain auton pysäytettyä ja nainen ei ilmeisesti loukkaantunut. Hän on viimeisillään raskaana ja hänen pitää päästä sairaalaan. Nainen ei puhu lainkaan saksaa.”
Pian paikalla ovat ensihoitajat ja lääkäriambulanssi. He ottavat Marian hoiviinsa, kun Stani on ensin tulkannut heille tärkeimmät tiedot potilaasta. Lähtiessään Stani antaa Marialle vielä käyntikorttinsa ja matkapuhelimen numeron, johon Maria voi soittaa, jos tarvitsee vielä apua. Sitten Stani pääsee lopultakin viemään rekkansa Wieniin ja sieltä omalla autollaan kotiin. On jouluaatto, mutta hän saattaa ehtiä vielä lahjojen jakoon ja ainakin yömessuun. Koko messun ajan Stani on vähällä nukahtaa, vaikka kuoro ja iso orkesteri juhlistavat tilaisuutta mahtavalla musiikilla. Hän on pohjattoman väsynyt mutta jostakin syystä onnellisempi kuin pitkään aikaan.
Joulupäivän iltana Stanin kännykkä soi. Maria soittaa ja kiittää vielä sydämellisesti Stania kaikesta avusta. Niin, poikalapsi syntyi onnellisesti. Maria ajattelee antavansa hänelle nimeksi Stani.
Horst Kratzerin kertomuksen kirjasta Gedanken zum Jahr des Herrn (2008) vapaasti kääntänyt ja lyhentänyt
Tommi
Tainan ja Tommin aarrearkku 