Ilmari Bonsdorff ja Alfred A. Gustafsson : Valtakunnan rajankäynti Petsamossa v. 1921 (Societas geographica Fenniae, 1927)
Tehtävä ei ollut suorastaan mahdoton, mutta aikataulu oli äärimmäisen tiukka. Suomi oli saanut Neuvosto-Venäjältä Tarton rauhanneuvotteluissa 1920 Petsamon alueen. Nyt oli uutta valtakunnanrajaa raivattava puutteellisesti kartoitettuun Koillis-Lapin erämaihin yli 200 kilometriä.
”Kuukauden kuluessa rauhansopimuksen voimaan astumisesta lukien valitsevat Suomen ja Venäjän hallitukset kumpikin kaksi jäsentä erityiseen komissiooniin, jonka tulee yhdeksän kuukauden kuluessa toimittaa 2 artiklan I momentissa mainittujen rajain käynti ja pyykitys.”
Koska Petsamossa mittaustyöt ovat mahdollisia vain kesäiseen aikaan, on koko rajankäynti suoritettava yhden kesäkauden, siis noin 80 vuorokauden kuluessa. Ja millaisen kesän!
”Lienee paikallaan vielä mainita millaisissa olosuhteissa rajankäynti muuten toimitettiin.
Helsingistä oli itsekukin meistä hankkinut puolisääreen ulottuvan öljytakin ja kahdet öljykankaiset housulahkeet ja Norjasta öljykankaisen päähineen (’sydvästin’) ja paksun kirjavan villapuseron, n.k. islannin. Ei ollut Kalastajasaarennolla sitä päivää, ettei näitä kaikkia olisi tarvittu. Ne karakterisoivat sikäläistä ilmastoa: sadetta ja tuulta. Vallitseva luoteistuuli oli luihin ja ytimiin asti menevä, vaikka yllä oli sekä islanti että öljyvaatteet – ja niiden alla ’koko muu vaatevarasto’. Ja kun ’nordvästi’ tyyntyi, t.s. kun tuuli kääntyi itään, tuli sade, joka kesti kunnes tuuli jälleen kääntyi luoteeseen.
”Missä Kalastajasaarennolla on kasvullisuutta sen verran, että tulen saa – ja ne paikat ovat luetut – on arktinen ilma jo polttanut puuaineen niin, ettei enää kunnollista lämpöä synny. Voi kestää tuntikausia ennenkuin saa vesipannun kiehumaan. Nukuimme pari yötä taivasalla ja ne yöt muistan väristellen vieläkin.”
Komission suomalaisella johtajalla Ilmari Bonsdorffilla oli muitakin ongelmia kuin vihamielinen luonto. Sata vuotta sitten ei eletty GPS:n aikaa. Tarkka paikannus onnistuisi kolmiomittauksilla, mutta aikataulu estää sen. Hänen on valittava menetelmä, jossa mittausvirhe pysyy alle sadassa metrissä. Sitten kun suomalaiset saapuvat aloittamaan mittausta Jäämeren rantaan, he huomaavat, että rauhansopimuksessa käytetty venäläinen merikortti on aivan virheellinen. Rauhansopimuksen mukaan, jos teksti ja kartat havaitaan ristiriitaisiksi Kalastaja- ja Srednisaarentoihin nähden, on merikartalla ratkaiseva merkitys. Sen mukaan heidän pitäisi vetää raja sen lähtöpisteestä suoraan mereen. Eikä komission venäläisistä jäsenistä näy merkkiäkään. Jonkun aikaa turhaan odoteltuaan suomalaiset aloittavat rajan vetämisen poiketen suunnitellusta linjasta.
Tainan ja Tommin aarrearkku 