Eläkkeelle jäämässä?

”Kun olin syönyt ja viulujen lempeä liike täytti huoneen kuin pumpuli, päässäni alkoi pyöriä ajatusketju, joka valtasi minut yhä useammin. Vaikka tunnistin sen ja tiesin, miten kurja olo siitä seuraisi, en estellyt. Tavallaan ehkä halusinkin istua ypöyksin säälimässä itseäni. Miksi, ajatusketju aina alkoi, kukaan ei kertonut, mitä ruumiille tapahtui iän myötä? Miksi kukaan ei kertonut särkevistä nivelistä, löysästä ihosta ja näkymättömyydestä? Vanheneminen, ajattelin katkeruuden hyökyessä ylitseni, oli ennen kaikkea sen havainnoimista, miten ero mielen ja ruumiin välillä kasvoi yhä suuremmaksi, kunnes jonain päivänä ihminen on muuttunut itselleen täysin vieraaksi. Mitä kaunista ja luonnollista siinä muka oli?”

(Siksiköhän yön painajaisten jälkeen tuntee nykyään itsensä niin kovin väsyneeksi?)

”Minulla ei ollut jäljellä sen enempää sukulaisia kuin ystäviäkään – käsittääkseni sellaisia ihmisiä ei lasketa joihin ei pidä yhteyttä – eikä minua kiinnostanut klassisen musiikin kuuntelun ja hyvän teen lisäksi mikään muu kuin se, että saisin työni hoidettua kunnialla. Eikä sekään näyttänyt enää sujuvan.

Ohitin ison hyvin hoidetun talon, jonka ulkoseinillä kiipeili peltokiertoa. Olohuoneessa televisio valaisi lihavan naisen vahamaisia kasvoja. Oliko minun tosiaankin tarkoitus käyttää loppuelämäni siihen, että katsoisin tuollaisesta kapineesta tuntemattomien ihmisten kuvia, istuttaisin kukkia puutarhaan ja sen lisäksi vain nukkuisin, söisin ja seuraisin ruumiin rapistumista? Tulin ajatelleeksi äskettäin lukemaani artikkelia ja huolestuin entisestään. Artikkelin mukaan yllättävän moni mies kuoli pian sen jälkeen kun oli jäänyt eläkkeelle ja aikoi viimein ryhtyä nauttimaan vapaa-ajasta.”

Tämän psykiatrin vastaanotolle tunkee saksalaissyntyinen nainen, Agathe. Hän vaatii terapiaa, puoliväkisin, sillä mies oli jo jonkin aikaa lopettelemassa hoitosuhteita eikä ottanut lainkaan uusia potilaita. Nämä kymmenkunta tapaamista ravistelivat kunnolla molempia. He saivat elämänsä solmukohtia auottua ja saattoivat aidosti kokea, että heillä on merkitystä.

Pieni, sujuvasti kirjoitettu kirja saa miettimään omaa suhtautumista työhön, läheisiin ja elämään hyvää tekevällä tavalla. Elämä voi yllättää milloin tahansa eikä aina ikävimmällä mahdollisella tavalla. Ja ainakin kirjassa olevaa omenakakun reseptiä pitää joskus tosiaan kokeilla. Viimeistään sitten eläkkeellä.

”Ei kaikki ole liian myöhäistä, Agathe. Minä uskon, että elämä on pitkä rivi pakollisia valintoja. Vasta kun kieltäydymme ottamasta vastuuta valinnoista, kaikki muuttuu yhdentekeväksi.”

Tommi