Vanha Tuutari

Papeista:

Skuoritsan Hend. Forsander pääsi kirkkoherraksi koska oli suuri ja lihava. Siinä tuli riita, väki tahtoi yhtä, joka ei ollut ehdolla. Yksi kauppamies, joka oli ystävä ruhtinas Orlovalle, se suositteli Forsanderia. Orlov tahtoi nähdä papin. Kauppamies sanoi: jos te vaakaan panette, niin painaa se pappi 12 puutaa. No hyvä, sanoi Orlov, ja käski kollegin antaa valtakirjan. [1 puuta on yli 16 kg!]

Merkillinen oli se Valkiasaares, oli kirkkoherra Carvjander. Se oli naiset yli kirkkoaidan viskannut. Sitten puhuttiin, että se pappi pudotti kirjan kaivoon. Pantiin pois viralta. Toinen Valkiasaares oli pappi eli kirkkoherra Gumberg, pantiin pois viralta. Minä en tiedä syytä minkätähden, minä luulen juomisen tähden. Toksovas oli kirkkoherra Cajander. Ajettiin pois seurakunnasta, ei haudannut ruumista, jonka talonpojat toivat hänen porstuaansa. Siitä tuli riita. Niin että pääsi seurakunnasta. Sitten vetelehti, vihdoin pääsi Järvisaarelle.

Slavankas oli And. Zetraeus kirkkoherrana. Hänen poikansa Israel Zetraeus vihittiin Narvassa hänelle apulaiseksi. Hän käytti poikana itseänsä ylpeästi. Veroa oli ajamassa metsäkylässä, löi ruoskalla yhdeltä mieheltä näön silmästä pois. Sitten vielä piti luvatonta rakkauden yhteyttä kreivin henkivartijan vaimon kanssa. Pääsi Kattilan kirkkoherraksi, oli 18 ajast’aikaa kreivin kuoleman jälkeen. Slavankas isä oli kuollut. Sitten oli Wirtzenius, joka hukkui. Niin sen jälkeen pääsi poika itse Slavankaan. Oli aivan halullinen hevosia vaihtamaan.

Navasolkas oli kirkkoherrana Esajas Colander, aivan ensimmäisen luokan juomari. Henkikaartin rykmentti on majoittunut talvella paikalle, 4000 miestä. Upseerit kokoontuvat useana päivänä, menevät pappilaan, tulevat useamman kerran, pappi on aina juovuksissa. Ottavat kerran pienen vuohenpojan, käärivät kapaloihin, yksi saksankielinen sanoo omaksi lapseksensa, pyytää ristimään, Colander risti. Nämä upseerit nauroivat tätä kehnoa työtään, nauroivat niin, että tulivat ilmi. Upseerit saivat kovan nuhteen, ei papinkaan päätä liene silitetty.

Tontuista:

Tontun sanovat olevan, jolla kuuluu olevan vain yksi silmä. Missä talossa se asuu, ja on perheenmiehen kanssa ystävyydessä, niin rikkaaksi tekee sen talon. Vaan kun vihastuu eli suuttuu, niin hävittää ja tekee köyhäksi, menee pois. Tontun sanovat asuvan enimmin niissä paikoissa, missä jumalatonta menoa pidetään, hovin riihissä ja autiossa huoneessa.

Yksi mies lämmitti riihtänsä ja valoi hauleja kiukaan edessä.
Tuli tonttu riiheen, kysyi: mikä sinun nimesi on, koska rohkenit minun tupaani tulla?
Mies vastasi: minä olen itse.
Tonttu kysyi: mitä sinä teet?
Mies vastasi: minä teen silmäteriä.
Tonttu: ah, velikulta, minulla on vain yksi silmä, tee minulle toinen silmä.
Mies: hyvä, mutta taidatkos kärsiä, se käypi jotenkin kipeästi?
Tonttu: oja, jopa minä olenkin sellaisia usein kokenut, karhunkin kanssa olen sylipainia pannut.
Mies sanoi: paras on varansa pitää, kuin jälkeenpäin katua.
Mies sitoi tontun ahjon orteen kiinni, sulatti kauhallisen lyijyä, kaatoi sen siihen tontun ainoaan silmään. Tonttu parka parkaisi ja karkasi, tahtoi riihen revittää sillä ahjon orrella, huutaa ja voivottaa: itse teki, itse teki.
Toinen tonttu kuuli hätähuudon, kysyi: mikä on? Mikä teki?
Itse teki.
No kun itse, ei auta muu, piti taluttaa korpeen. Siellä ovat vielä nytkin, ei ole kuulunut eikä näkynyt.

Suomalaisista ja jumalattomasta menosta:

Ne miehet talonpojista, jotka ovat useamman vuoden ammatissa eli virassa, oppivat juomareiksi, pilaantuvat koko elinajaksi, erikoisesti suomalaiset.

Kun on olut kolpakosta loppunut, lyövät kolpakolla pöytään, sanovat, huutavat: pöytä palaa ja viinakulkku kuivaa. Kuka siinä laulaa venäjää, toinen laulaa suomeksi, 3mas veisaa jumalista ja kaikki juovuksissa. Jos Jumalan pyhä nimi tulee useasti meiltä viheliäisiltä maan madoilta pilkatuksi, niin tulee se hirmuisimmalla tavalla Inkerinmaan häissä ja pidoissa tehdyksi, paratkoon Jumala.

Entä tekijä?

Tekijää ei käsikirjoituksessa mainita, mutta Tuutarin lukkari Johan Thalus (s. ennen 1750 – k. 1825) on vahva ehdokas. Inkerin lukkareiden tehtäviin kuului 1700-luvulla myös lasten opettaminen, joten hänen kirjoitustaitonsa oli niin hyvä, että hän pystyi tuollaisen tutkielman laatimiseen. Hän oli lukkarina lähes 40 vuotta, joten hän kyllä oppi papit tuntemaan! Vähäiset käsikirjoitukseen tehdyt lisäykset saattavat olla kirkkoherra Henrik Vilhelm Bockin (1776 – 1828) tekemiä. Alkuperäinen teksti on ollut saksaa. Kaavake on suomennettu sen ruotsalaisesta laitoksesta. Myös noiden käännösten tekijöiden henkilöllisyys ei ole varma. Ehkä Gabriel Tidgren teki alkuperäisestä ensin ruotsinkielisen käännöksen ja siitä sitten vuorostaan H. G. Porthan tämän suomenkielisen. Melkoinen ketjukirje – ja hauska!

(Tommi)