”Kapteeni” Topelius navigoi jalot höyry-orit hyrskien Juutinrauman kautta Itämerelle. Maantieteestä kiinnostuneena hän kertoo, miten valtameren kasvikunta ja monenlaatuiset elävät ovat kadonneet. Itämeressä asuu pienemmät merikasvit, vähäisemmät elävät. ”Ei täällä enää merisika ruiskuta vesisuihkuansa ilmoihin. Ei näy enää hummeria eikä osteria; niiden sijaan on tulleet pikku meri-rapunen ja pienet simpukat.” Maantieteellisen ja laajan luonnosta kertovan osuuden jälkeen Topelius esittelee myös Suomen historiaa. Lisäksi hän kertoo erilaisista matkustustavoista Suomessa. Esimerkiksi kyytikärryt kurittavat ”lihasi tavalla, joka on paljon vaikeampi ja siis ansiollisempi, kuin jos olisit toimittanut toivioretken Roomaan, herneitä kengissäs!”
Rainer Knapas huomauttaa jälkisanoissaan, että uusi aika ja edistys eivät olleet vieraita Zacharias Topeliukselle. 1870-luku merkitsi teollistumisen varsinaista liikkeellelähtöä maassamme. Suomi oli teoksen ilmestyessä toipumassa suurista nälkävuosista 1868-69, jolloin vanhakantainen maatalous-Suomi oli osoittautunut taloudellisesti ja sosiaalisesti erittäin haavoittuvaksi. Saattaa kuitenkin olla, että Topelius katsoo jo tekstissään kaihoisasti taaksepäin: tulevaisuuden uhkakuva – teollistuminen ja sääty-yhteiskunnan lopullinen hajoaminen – torjutaan ihannoimalla talonpoikaisuutta, puhdetöitä ja runonlaulantaa unohtamatta. Työnteko luonnon sanelemin ehdoin oli vakaata ja nöyrää, köyhyys yksinkertaista ja jaloa. On tosin lisättävä, että joskus Topelius kuvailee vain mekaanisesti sen mitä taulustakin näkee.
Matkustus Suomessa kokosi silloisen Suomen kaikki ammattimaiset maisemataiteilijat. Arvattavasti kuvien kokonaisvaikutus tavoitteli Topeliuksen näkemystään Suomen maasta ja kansasta. Aiheiden käsittelyä hallitsee uudenlainen realismi. Sekä kansankuvauksissa että kaupunkinäkymissä esiintyy maalauksellista kerrontaa. Myös Topeliuksen tekstissä viitataan useaan otteeseen realismiin, jonka läpimurto ennen kaikkea kirjallisuudessa oli lähellä. Työn lisäksi on realismin hengessä kuvattu arkisia askareita, kortinpeluuta ja tiettävästi ensimmäisen kerran Suomen taiteessa iloista salaviinan polttoa. Valistusmies Topelius pitää huolta, ettei lukija saa kuvasta vääränlaisia vaikutteita:
”Hyvänä kansalaisena maalarikin varmaan sydämestään soisi, että nuot kolme, jotka tuossa hänen kuvassaan puuhaelevat raskaan viina-ankkurin poiskuljettamisessa, pian joutuisivat lain kynsihin, ja jos jotakin sopisi lukea hänen syykseen, niin se on se, ettei hän ole pannut nimismiehen kiiltäviä nappeja eikä siltavoudin vahvaa sauvaa vilahtamaan hoikkain mäntyin välistä.
Ja vieläkin lopullisesti rauhoittaaksemme lainkuuliaisen lukijamme omaatuntoa, voimme lisätä, että maalari tässä on kuvannut tapauksen olleilta ja menneiltä ajoilta, jolloin talollisilta otettiin pois heidän kallis oikeutensa saada itse muuttaa peltonsa vilja myrkyksi, ja jolloin ensi-aikoina salaisia viinakotia kasvoi maasta niinkuin sieniä sateen perästä.”
Topelius arvelee, että miehet vasemmalla ovat merimiehiä, jotka luvatusta voiton osasta kernaasti ovat apuna. Tuo lihava vaari, joka itsekseen kantaa toista viina-ankkuria ja niin rakkaasti likistelee sitä koukkuisia polviansa vasten, on hänestä mitä ilmeisimmin varakas rusthollari. Ponnistus ja liikkuminen on toki terveellistä hänen pönkä-vatsalleen, mutta Topelius arvelee, että muutama raippapari tuohon leveään selkään mahtaisi olla vieläkin terveellisempää.
(Kuvan lähde: Agricola : Suomen humanistiverkko, samassa yhteydessä arvio kirjan ruotsinkielisestä versiosta.)
Topelius myöntää itsekin, että kuvia eri maakunnista kertyi epätasaisesti. Kuvat ulottuvat ahvenanmaalaisesta saaristolaivan kortinpelaajista Kuopion ja Imatran tasolle pohjoisessa. ”Helsingissä asuvat taideniekat ovat ensiksi kuvanneet ne maamme osat, jotka ovat likinnä tai joihin oli helpoin päästä. Mutta tämän jakson perästä on tuleva toinen, missä nyt niin syrjään jääneet seudut saavat vuoronsa. Silloin on selvemmin näkyvä mikä missäkin on omituista ja mikä yhteinen side kaikki yhdistää. Aika milloin kirjan toinen jakso on seuraava, riippuu siitä että ensimmäisen jakson suuret kustannukset saadaan takaisin.”
Kustannuksia ei saatu takaisin. Maalausten teko matkoineen, korkealaatuisten painolaattojen valmistus ja painatus tulivat liian kalliiksi. Kulut olivat kaikkiaan yli 63 000 markkaa. Myyntituotto oli 37 330 markkaa ja erilaisia saatavia jäi lähes 10 000 markkaa, joten tappiota tuli noin neljännes kaikista kustannuksista. Tilauksia ei tullut tarpeeksi, eikä irtovihkojen myynti sujunut, joten työn jatkamisesta oli luovuttava, vaikka joitakin kuvalaattoja oli jo tehty toista jaksoa varten.
Kaikkia vihkoja ei saatu myytyä, joten kustantajalle, litografi F. Tilgmannille jäi runsaasti irrallisia teräspiirroksia. Ne olivat suosittuja kotien koristeita kehystettyinä. Kun tekijänoikeutta ei ollut, piirroksia käytettiin jo viime vuosisadalla Suomea käsittelevien teosten kuvituksena.
Nerokas ruotsalainen Israel Hvasser on ennustanut, että Suomesta aikanansa tulee se silta, josta Länsi-Euroopan sivistys on kulkeva avaraan Venäjän sisään ja sieltä sitten leviävä kaikille Aasian barbari-kansoille. Epäilijä, realista, nähdessään tämän köyhän, vähälukuisen kansan, joka itsekin vielä on niin suuresti valistuksen tarpeessa ja melkein mitättömäksi katoo Idän jättiläisen sylissä – epäilijä, realista on kovinkin naurava sitä ennustusta.
(Tommi)
Tainan ja Tommin aarrearkku 