Taiteilija Klingsor

Kuinka laaja Klingsorin elämäntyö oli, elämäntyö joka alkoi yhdestä vihreästä, vinoon vääntyneestä juomalasista? Kokonaisuudessaan sitä on mahdoton tietää. Akvarelleja, lyijykynä- ja liitupiirroksia, laveerauksia hän piti halveksittavina syrjähyppyinä. Mutta öljymaalausten määrä, niiden jotka hän katsoi varsinaisiksi teoksikseen, voidaan laskea melko tarkkaan.

Kauan sitten esi-isä Ukkoklingsor piti huolen seudun vainajista. Hän pesi heidät, puki pyhävaatteisiin ja asetti heidät katsottaviksi surutalojen salinpöydille. Hän teki arkun ja viimeiseksi puki vainajat uudestaan käärinliinoihin. Entä käärinliinat? Mistä hän sai tiivistä kaksiniitistä valkaistua pellavakangasta? Sen oli kutonut Muoriklingsor kangaspuilla keittiön viereisessä kamarissa. Sitä kangasta oli oltava aina. Kun muuan hautausurakoitsija Skellefteåsta avasi haaraliikkeen kylässä ja otti hoitaakseen hautaukset moderniin tapaan, nuo valtaisat kangaskääröt varastoitiin kamarin komeroon.

Tätä kangasta Klingsor käytti maalausten pohjana. Hän leikkasi käärinliinakankaasta kaksi neljän metrin pätkää. Sitten hän ompeli ne pituussuunnassa yhteen. Hän nikkaroi ison kiilakehyksen ja asetti sen pukeille lämmittämättömään ullakkohuoneeseen. Lopuksi hän pingotti yhteen ommellut käärinliinat kehyksiin, hulpiot hän naputteli kiinni tapettinupeilla.

Hän valitsi imukykyisen, puolirasvaisen pohjusteen. Sitten hän siveli kankaan kylmäliimalla jota oli ollut tuplapohjaisessa kuparipannussa jo Ukkoklingsorin päivistä, hän lisäsi pannuun uutta vettä ja liuotti sadeveteen liiman, jota oli keitetty sorkista ja kavioista ja poronsarvista. Hän saattoi lisätä pari lusikallista soodaa. Pohjamaali sisälsi tiun munia, litran pellavaöljyä, pari litraa liotettua liitua, puoli kiloa sinkkivalkoista ja liiman rippeet Ukkoklingsorin kuparipannusta.

Käärinliinat joita Muoriklingsor kutoi olivat niukasti kolmen kyynärän levyisiä, enempää ei tarvittu, useimmat ruumiit olivat laihoja ja heiveröisiä. Tämä tarkoittaa että koko elämän kestävä kangasala jonka Klingsor pohjusti ja maalasi oli kooltaan runsaat neljätoista neliömetriä. Koska hän ei milloinkaan käyttänyt muuta formaattia kuin 48 x 28 senttimetriä, niin hänen elämäntyönsä muodosti yhdeksisentoista maalausta kankaalle.
Tässä emme ota huomioon että hän usein iltaisin raaputti palettiveitsellä pois sen minkä oli päivän mittaan maalannut ja että hän silloin tällöin muitta mutkitta peitti edellisiä teoksiaan sinkkivalkoisella.

Suuren kankaan valmistelu oli vienyt häneltä runsaan kuukauden. Kun hän leikkasi sen sopiviksi kappaleiksi, hän kirjoitti jokaisen takapuolelle mustaliidulla KANKAAN KUTONUT ESIÄITINI MADAM KLINGSOR. Niinpä me voimme tunnistaa kaikki hänen maalauksensa. Jos löydämme ne.

Klingsor sanoi, ettei taiteesta voi kirjoittaa. Siksi se on olemassa. Yksinkertaisetkin astiat väreilevät omaa olemustaan. Leonardo da Vincin maalaus Viimeinen ehtoollinen koostui alunperin pelkistä pyhistä astioista, papit halusivat maalauttaa siihen henkilöt. Halusimme oppia kirjoittamaan samoin kuin Klingsor maalaa. Tai niin kuin teki ruokaa. Halusimme tarjota ehtoollista mutta taiteilija Klingsor piilotti astiat. Me olemme vuosikaudet etsineet tuota kaivoa. Olemme käyttäneet apuna maanmittausta ja penkoneet asiakirjoja. Löysimmekin kyllä talon perustan ja navetan nurkkakivet. Mutta emme kaivoa. Meidän osamme ei ole nähdä sitä mikä tuohon kaivoon kätkeytyy, se on jonkun muun osa. Joku tulee löytämään ne kangassäkit jotka oli kyllästetty pellavaöljyllä ja vahalla, koska kaiken piti säilyä jälkimaailmalle. Ne säkit on nostettava hyvin varovasti, rotat ovat hyvinkin voineet olla niiden kimpussa.

(Tommi)

Blogissa myös saman tekijän Totuuden ylistykseksi