Iltavahtimestari

Iltavahtimestarin hommat ovat aina myös paimenen hommia, Riikonen sanoi. Kaikki paikat täytyy tarkastaa ja kaikkea täytyy vähän kaitsea. Hän kertoi, että hän ei jättänyt menemättä töihin edes silloin, kun alkoi olla selvää, ettei koululla ikinä kävisi ketään. Hän ei lähtenyt pois etuajassa eikä unohtanut siivota, vaikka käytävillä ei ollut kulkenut muita hänen lisäkseen. Osittain hän teki niin tunnollisuuttaan, osittain koska oli löytänyt jotain, mistä huolehtia. ”Iltavahtimestarin kuuluu vahtia iltoja”, hän sanoi.

Me noijailimme pihan heikkasäiliöitä vasten. Ne olivat Riikosen mielestä kuin lauma nelijalkaisia ja roikkuvatsaisia eläimiä. Voisi kuvitella, että ne ulostavat hiekkaa niiden mahan reiästä. Riikonen silitti kylmää metallia. Hän sanoi, että niiden tulee lähteä liikkeelle ja etsiä hyvät laidunmaat heti, kun yksikään ihmissilmä ei katso. Niiden on sitten palattava nykyisille sijoilleen hyvissä ajoin ennen kuin kukaan ehtii saada niitä jälleen näköpiiriinsä.

Pidän tuosta Riikosen polveilevasta ajatuksenjuoksusta. Tai kulusta, sillä kävellessäänhän hän niitä havaintoja tekee. Sen takia ne kai ovat kovin rauhoittavia:

Yksi toisensa jälkeen puiston valopylväät tuntuivat kääntyvän katsomaan perääni. Ne olivat julmemman oloisia kuin katulamput muualla. Niillä oli ikään kuin lierihatut, kalpeat sielut ja niiden laiha mutta ryhdikäs olemus toi mieleen jotkut Gestapon edustajat, sadetakkiset luihut miehet, jotka saattaisivat illalla ilmestyä kotiovelle. Kun niin ajatteli, näytti kuin valopylväät olisivat olleet vartiointitehtävissä.

Kun kuuntelee häntä, niin on aivan kuin kuuntelisi Erik Satien musiikkia. Satie, köyhä muusikko, joka soittaa Pariisin keskustan huvipaikoissa, laahustaa aamuvarhaisella jälleen kerran kilometrien matkan laitakaupungilla sijaitsevaan kaupunginosaan. Hänellä on taskussaan vasara mahdollisten ryöstäjien varalta. Mutta kaupungin henki suojelee tätäkin kulkijaa. Hän kävelee, gymnopedisti, ja kuuntelee sisäistä musiikkia. Syntyy Gymnopédies, Gnossiennes… kukaan ei ollut siihen mennessä säveltänyt mitään sen kaltaista.

Vuokratyöfirma on lupaillut Riikoselle toista koulua vahdittavaksi. Se on Munkkivuoren kosteusongelmainen 70-luvun ala-aste. Riikonen aikoo jatkaa kävelyretkiään. Hän on myös suunnitellut omaelämäkerrallista teosparia. Odotan mielenkiinnolla, sillä sellaiseen suomalaiseen Satie-maahan kannattaa tutustua. Sen ristiriitaiseen sielunmaisemaan, jossa vallitsee samaan aikaan keveys ja paino, ilo ja suru.

(Tommi)