Epäterveellisiä juomasekoituksia

Niinpä niin, tämä ihmisen suuri into epäterveellisiin juomiin. Dorstfeldin jälkeen ennen Dortmundin rautatieasemaa vaivuin haikeisiin muistoihin. Ensinnä tulivat mieleen Ivo ja hänen veljensä, jotka valmistivat omassa kellarissaan viinejä, joiden makukartta koostui pääasiassa banaanista, ananaksesta ja kirsikasta. Siis huom: viinejä! Veljesten viinien ainoa tarkoitus oli saada aikaan tuskaa ja kurjuutta ja sen ne toteuttivat loistavasti. Jos joku pystyi juomaan niitä enemmän kuin yhden lasillisen, hän oli yhtä autuassa tilassa kuin harrastaessaan seksiä nahkahihnoihin sidottuna 60-vuotiaan dominan raapiessa hänen ihoaan samaan aikaan piikkihansikkailla yltympäriinsä.

Ja silti nämä hedelmäviinit pääsevät vasta pronssisijalle epäterveellisten juomain olympialaisissa, joita nuoruudessani olen saanut seurata. Hopeatilalla on herukka-hedelmäsekoitus, jonka eräs loukkaantumisiin johtaneesta liikenneonnettomuudesta rangaistu bussinkuljettaja toi vanhemmilleni syntymäpäivälahjaksi. Heillä kaikilla oli palstat Wiemelhausenin siirtolapuutarhassa. Se pullo seisoi kuukausia jääkaapissamme koskemattomana. Joka kerta kun isäni avasi jääkaapin oven ja vain ajattelikin ottaa siitä pienen maistiaisen, näin miten äärimmäisen harvoin nähty pelon varjo käväisi hänen kasvoillaan. Myöhemmin hän petsasi tuolla nesteellä erään vanhan kirstun kellarissamme.

Jossakin vaiheessa vanhempani liittyivät Engelsburgin siirtolapuutarhayhdistykseen Stahlhausenissa ja hankkivat palstan sieltä. Ja siellä kohtasin mielestäni kultamitalistin näissä outojen juomien välisissä mittelöissä. Vanhempieni naapuri, jokseenkin karkeahko tyyppi vaappui tontiltaan eräiden syntymäpäivien varjolla järjestettyihin rentoihin illanistujaisiin. Hän tapitti minua silmiin:

”Sä olet sitten opiskellut yliopistossa myös?”

”Jotain pientä, joo.”

”No otapa tästä. Tehdään sustakin mies.”


Kädessäni oli äkkiä iso kolapullo, joka oli suuta myötä täynnä ainetta joka oli väriltään kuin taivas Krupp-tehtaiden yllä jonakin pilvettömänä ja kirkkaana päivänä: erittäin vaaleansinistä. Kysyin että mitähän tämä mahtaa olla nimeltään.

”Sekö? Se on viksinistä-votkaa.”

”Anteeksi, luulin että sanoit viksinistä-votkaa.”

”Niin, sitä se juuri on, kaveri.”

Juomaa valmistetaan seuraavasti: tyhjennetään ensin litran pullo Colaa, Fantaa, Spriteä tai jotakin vastaavaa. Pullo huuhdellaan huolellisesti ja siihen kipataan 0,7 litraa votkaa ja lisätään pussillinen Vicks Blue -pastilleja. Sekoitus saa seistä muutamia tunteja ja pulloa ravistellaan kunnolla muutaman kerran kunnes sisältö on sulanut.

Miltä tuo sitten maistuu? Maku on tässä tapauksessa toissijainen, mutta votkan maku on jokseenkin hävinnyt ja kurkkupastillit hallitsevat selkeästi. Ja aluksi kun sitä on maistanut ei tunnu tapahtuvan mitään. Ensimmäinen tujaus humahtaa vatsaan ja tuntuu että tämän jälkeen ei koskaan enää tarvitse yskiä. Toisen siemauksen jälkeen heräävät epämääräiset epäilykset ja kolmannen jälkeen pikkuelukat pihan nurmikolla näyttävät hämmästyttävän suurilta, kun itsellä ei ole muistikuvaa siitä että on ylipäätään päässyt kaatumaan. Vicks-Sininen -votka on niitä juomia, jotka hiipivät takaa kuin partisaanit ja iskevät yllättävästi ja tehokkaasti uhrinsa täysin toimintakyvyttömäksi. Tai jos vielä tarkempaa kielikuvaa haluaa: Vicks-Sininen -votka on sitä tuntemattomalle ja harjaantumattomalle juojalle sama kuin Lee Harwey Oswald oli John F. Kennedylle – erittäin epämiellyttävä yllätys.

Hiukan ennen Dortmundin päärautatieasemaa ennen kuin nousimme junasta Erik Zabel tarjoaa pulloa Hamppupäälle. Nainen pudistaa päätään mutta juo siitä huolimatta vähän.

”Ihan sammakonkusta!”, hän toteaa rauhallisesti.

Hyppään juuri avautuvasta ovesta laiturille enkä kuule, kertoiko hän mistä hän sen maun on oppinut tuntemaan.

Käännös kirjasta:

Frank Goosen : Radio Heimat (Eichborn AG, 2010)

(Tommi)